20 vuotta eikä suotta

Sillä lailla

20 vuotta raittiutta tuli täyteen viime kesänä. Se on pitkä aika.

Samaa suunnitteleville neuvoisin, että se vaatii vain mielenlujuutta ja vahvaa tahtoa. Jos et osaa auttaa itseäsi, ei sinua voi kukaan muukaan auttaa.

Jos ajattelee kuluneita raittiusvuosia, ei varmastikaan ole vaikea arvioida, mitä kaikkea on säästänyt. Menetettyjä asioita ei juurikaan ole.

Vasta raittiina ymmärtää, miten hienoa on olla raitis ja kertoa se muille.

48

365

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • blaah...

      20 vuotta on pitkä aikaa jauhaa henkilökohtaisesta raittiudesta. Eikö kannattaisi mennä elämässä jo eteenkin päin eikä tehdä juomattomuudesta niin suurta numeroa.

      Olet siinä suhteessa kuin ovelle koputteleva Jehovan todistaja. Ehkä olet molempia.

    • Minä myös

      Tuo on hieno homma. Moni samaa yrittänyt muuta siinä epäonnistunut tuntee varmastikin kateutta ja kaunaa sinua (onnistunutta) kohtaan, mikä näkyy heidän palautteissaan. Mutta: maailma tarvitsee esimerkkejä ja suunnannäyttäjiä. Sinä olet yksi niistä!

    • sii o soo

      Toisaalta aloittaja ärsyttää. Toisaalta taas ehkä kannustaa. Kun yrittää pysyä edes jonkin aikaa irti viinasta niin on hyvä todeta, että on mahdollista päästä kokonaan.

      Tosin haluaisin tietää, onko aloittajalla muita paheita tai riippuvuuksia viinan tilalla. Olen ihan tosissani, mutten tunne yhtään lopettanut, joka ei olisi jotenkin kummallinen: liian vahva ja koppava ihmissuhteet kuralla, kovin ylipainoinen tms., eihän salaisempia paheita pääse näkemään kuten liiat lääkkeet, seksi tai pelit.

      Vanha klisee, Paheiden summa on vakio, mietityttää. Kun itse olen jonkin aikaa ottamatta, muutun helkkarin reippaaksi, en juuri mieti muiden tunteita vaan porskuttelen jos en koppavana niin ainakin aika itsekeskeisenä eteenpäin ja kovalla vauhdilla.

      • Sillä lailla

        Ei ole mitään paheita.

        Kuten eräs vastaaja totesi, raittiuden esille tuominen herättää pahaa verta raittiutta yrittävien keskuudessa. Näyttää olevan niin, että toisen onnistumisesta ei haluta tai osata kokea iloa, muuta epäonnistumisesta kyllä koetaan (vahingon)iloa.

        Kysymys on vain valinnasta: joko otat tai sitten et.

      • kysynpähän vaan
        Sillä lailla kirjoitti:

        Ei ole mitään paheita.

        Kuten eräs vastaaja totesi, raittiuden esille tuominen herättää pahaa verta raittiutta yrittävien keskuudessa. Näyttää olevan niin, että toisen onnistumisesta ei haluta tai osata kokea iloa, muuta epäonnistumisesta kyllä koetaan (vahingon)iloa.

        Kysymys on vain valinnasta: joko otat tai sitten et.

        Olet ollut 20 vuotta raittiina, entä monta vuotta meni ongelmajuomisen merkeissä?

      • Sillä lailla
        kysynpähän vaan kirjoitti:

        Olet ollut 20 vuotta raittiina, entä monta vuotta meni ongelmajuomisen merkeissä?

        Ongelmajuomisvuosia oli tasan nolla, eli alkoholi ei koskaan ollut ongelma. En myöskään usko, että siitä koskaan olisi tullut ongelmaa.

    • -K-

      Biletin noin 14 vuotta sikana. Uuden vuoden 2000 paikkeilla olin bilettänyt mielestäni jo enemmän kuin tarpeeksi. Nyt olen ollut noin 14 vuotta lähes absolutisti.

      Aika aikaansa kutakin..

      http://www.youtube.com/watch?v=8BjbSCOfXbs

    • Kohtuus kaikessa

      "Vasta raittiina ymmärtää, miten hienoa on olla raitis ja kertoa se muille."

      Ne leuhkii raittiudella joilla on sitä juomatonta viinaa vielä jäljellä, tai ainakin kova pelko sen olemassaolosta.
      Yleensä ne on sitä samaa porukkaa jotka kärvistelevät päivä kerrallaan koko loppuelämän ajan. Onko se sitten niin hienoa?
      Itselleni ei tulisi mieleenkään ottaa elämän tehtäväksi julistaa jotain raittiuden "ilosanomaa".
      Hyi helvetti, oksettaa pelkkä ajatuskin moisesta.

    • Nuori lääkäri

      Aloittaja voi huoleti ruveta ryyppäämään, suositus on 17 annosta per vrk.

      • onnellinen raittiina

        Raittiina yli 10 vuotta.
        Lopetin kyllästyttyäni krapulaan ja rahan menoon.
        Terveys mainio ja ulkonäkö hyvä.
        Vaimoksi valikoitui kaunis ja fiksu nainen.
        Työtä riittää samaten säästöjä.
        Lisäksi näkökulma elämään hieman laajempi
        kuin kaljamukin ääreen jääneiden vanhojen luuserituttavien.
        He ostavat kaljaa marketista kun minä varailen lomamatkoja netistä.

      • Pankin asiakas
        onnellinen raittiina kirjoitti:

        Samaan tapaan on minullakin mennyt. Lisäksi olen saanut AA:sta hyviä kavereita ja tukihenkilöitä, miehiä ja naisia. Vanhoja luuserituttavia minulla tosin ei enää ole. Ne kävivät vähiin jo juoma-aikana.

      • jennie,PK

        Niin, sinähän olit se peiliin tuijotteleva narsisti, joka hassaa rahansa ulkomaanmatkoihin.

      • Testaaja Teppo
        Pankin asiakas kirjoitti:

        Pankin asiakkaallekkaan ei pieni känni tekisi pahaa. Siinä samalla testaisit oman tahtosi lujuutta, kokeilla onko sitä vielä jäljellä, vai oletko aa-suositusten mukaan luovuttanut sen kokonaan aa-ryhmän ja korkeimman voiman haltuun.
        Todennäköinen testin tulos: Ei enää alkoholisti.

      • laiskotellen
        Testaaja Teppo kirjoitti:

        Et tajua ideaa...

        Kun henkilö on raitistunut ja tajunnut juomisen typeryyden niin ei ole enää halua ja tarvetta päihdyttää itseään.

        Mikäli tuntee tarvetta nollata, vetää lärvit..paeta keinotekoiseen haavemaailmaan
        on jollain tapaa eksyksissä itsensä kanssa.

        Elämä selkein aistein ja tervejärkisenä ilman päihteitä tai lääkkeitä tms. parasta.

        Itsensä päihdyttäminen tuntuu ajatuksenakin yhtä oudolta
        kuin kärpässienten syöminen.

        Elämä on ihanaa.

      • Porakorven Akseli
        laiskotellen kirjoitti:

        Olet palstan vakiolässyttäjiä, joten alkoholilla on edelleen keskeinen osa elämässäsi vaikket juuri nyt juokaan.

        Yhä. Aidossa raitistumisessa alkoholi menettää merkityksensä, se unohtuu jokapäiväisessä elämässä eikä siitä tarvitse lässyttää joka päivä. Ei sitä, että juo eikä sitä ettei juo.

      • Testaaja Teppo
        laiskotellen kirjoitti:

        Et tajua ideaa...

        Kun henkilö on raitistunut ja tajunnut juomisen typeryyden niin ei ole enää halua ja tarvetta päihdyttää itseään.

        Mikäli tuntee tarvetta nollata, vetää lärvit..paeta keinotekoiseen haavemaailmaan
        on jollain tapaa eksyksissä itsensä kanssa.

        Elämä selkein aistein ja tervejärkisenä ilman päihteitä tai lääkkeitä tms. parasta.

        Itsensä päihdyttäminen tuntuu ajatuksenakin yhtä oudolta
        kuin kärpässienten syöminen.

        Elämä on ihanaa.

        "Et tajua ideaa..."

        Itse et tajunnut testin tarkoitusta.
        Kerta känni kohtuudella ei ole haitallista, varsinkin jos tarkoituksena on päästä eroon vääristä kuvitelmista.
        Joskus on hyvä ja terveellistäkin "päivittää" oma tilansa.
        Ei se vaadi muuta kuin hyvää itsetuntemusta, sekä riitävästi rohkeutta muuttaa ne asiat mitkä on muutetavissa.
        Mikään ei ole pysyvää, muutosta tapahtuu jatkuvasti pään sisällä vaikkei sitä itse välttämättä huomaakaan.
        Mielummin söisin kärpässieniä, kuin luulottelisin olevani alkoholisti lopun ikää.

      • Suomi armas synnyinm
        jennie,PK kirjoitti:

        Niin, sinähän olit se peiliin tuijotteleva narsisti, joka hassaa rahansa ulkomaanmatkoihin.

        Suomessa on hienoja lomakohteita mökkeilyn lisäksi.

      • Pankin asiakas
        Testaaja Teppo kirjoitti:

        "Et tajua ideaa..."

        Itse et tajunnut testin tarkoitusta.
        Kerta känni kohtuudella ei ole haitallista, varsinkin jos tarkoituksena on päästä eroon vääristä kuvitelmista.
        Joskus on hyvä ja terveellistäkin "päivittää" oma tilansa.
        Ei se vaadi muuta kuin hyvää itsetuntemusta, sekä riitävästi rohkeutta muuttaa ne asiat mitkä on muutetavissa.
        Mikään ei ole pysyvää, muutosta tapahtuu jatkuvasti pään sisällä vaikkei sitä itse välttämättä huomaakaan.
        Mielummin söisin kärpässieniä, kuin luulottelisin olevani alkoholisti lopun ikää.

        Testasin ja yritin kohtuudella montakin kertaa. Pääsin eroon kuvitelmasta että osaan juoda kohtuudella. Opin tuntemaan itseäni ja rohkenin mennä avun hakuun.
        Uskon olevani alkoholisti lopun ikää. Siksi vältän kärpässienien ja muiden huumaavien nauttimista.

        Porakorven Akselille sanon että olen kai epäaidosti raitis kun muistan joka päivä ettei alkojuoma sovi mulle, vai mitä mieltä olet?

        "Testasin ja yritin kohtuudella montakin kertaa."

        Testasit turhan aikaisin, eli vielä kun oli riippuvuus päällä tai ainakin rippeet siitä jäljellä.
        Alkoholismista eroon pääseminen vie oman aikansa, ei siihen riitä 2 viikkoa, 2 kuukautta, 1 vuosikin voi olla monelle liian lyhyt aika.
        Yksilöllistä se on, mutta jossain kohtaa muutos alkoholistista ei alkoholistiksi tulee vääjäämättä.
        Testata sitä ei tarvitse, raittiina voi elää vaikka ei enää alkoholistiksi tunnustautuisikaan.
        Yksinkertaista vai mitä?

      • jonnejakinen67b
        onnellinen raittiina kirjoitti:

        Raittiina yli 10 vuotta.
        Lopetin kyllästyttyäni krapulaan ja rahan menoon.
        Terveys mainio ja ulkonäkö hyvä.
        Vaimoksi valikoitui kaunis ja fiksu nainen.
        Työtä riittää samaten säästöjä.
        Lisäksi näkökulma elämään hieman laajempi
        kuin kaljamukin ääreen jääneiden vanhojen luuserituttavien.
        He ostavat kaljaa marketista kun minä varailen lomamatkoja netistä.

        "Vaimoksi valikoitui kaunis ja fiksu nainen."

        ai se joka käyttää peruukkia ja meikkaa itsensä jokapäivä?
        katsoitko sitä aamulla vai kerkiääkö se aina meikkipöydän äärelle ennen sinua?

    • 9357

      Kuinka muuten voi olla alkoholisti jos ei juo kun ei halua päihtyä? Vetäsehän "Teppo" sä ne myrkkytatit, juo viinatkin ja nauti itse valitsemallasi tavalla. Mä jätän nuo paskat väliin.

      • alkoholiton

        "Kuinka muuten voi olla alkoholisti jos ei juo kun ei halua päihtyä?"

        Miten tuo nyt sitten pitäisi ymmärtää?
        "Jos ei juo kun ei halua päihtyä".
        No, sitähän se nimenomaan tarkoittaa ettei ole alkoholisti.

      • Testaaja Teppo
        alkoholiton kirjoitti:

        "Kuinka muuten voi olla alkoholisti jos ei juo kun ei halua päihtyä?"

        Miten tuo nyt sitten pitäisi ymmärtää?
        "Jos ei juo kun ei halua päihtyä".
        No, sitähän se nimenomaan tarkoittaa ettei ole alkoholisti.

        "Alkoholisti" on joillekkin vähän niin kuin arvonimi. Se sanotaan aa-ryhmässä tavalla josta on ylpeyden vivahde havaittavissa.
        Tälläkin arvonimellä on hintansa, moni on maksanut siitä paljon enemmän, verrattuna vaikkapa jonkun vuorineuvoksen arvonimen hintaan.
        Juu, ei siitä niin helpolla haluta luopua.

    • Sillä lailla

      Kaikilla alkoholia käyttävillä – myös ns. kohtuukäyttäjillä – on jonkinasteinen alkoholiriippuvuus, myöntävät he sen tai eivät. Kaupan kassajonossa olutlastinsa kanssa jonottavat ”kohtuukäyttäjät” säälittävät ja naurattavat minua.

      Tuossa blogissa on alkoholismista hyvä kirjoitus, jonka ainakin tulevien alkoholistien soisi lukevan:

      http://oulun1.blogspot.fi/2011/11/alkoholismi.html

      • 9357

        Entäs jos on joskus juonut ja tajunnut ettei alko sovi eli lopettanut?
        Sekö tekee sitten alkoholistiksi?

      • jokainen tavallaan

        Yleistät ongelman hieman liian yleiseksi. Juon alkoholia silloin kuin haluan - eli aika harvakseltaan. Kaupassa ei ole mitään ongelmaa ohittaa olut tai vastaavia hyllyjä eikä sen puoleen ole mitään ongelmia ostamisessakaan.
        Välillä menee 0 annosta kuukaudessa ja välillä 20 annosta kuukaudessa - riippuu muista asioista ja menoista. Alkoholi ei ole mielestäni mikään ongelma minulle. Alkoholi ei ole mielessäni eikä se mene minkään muun asian tai tapahtuman edelle - otan jos tekee mieli ja se sopii "kalenteriin". Ilman ongelmia ja ikää noiin 55-vuotta ensimmäiset kännit 14-vuotiaana...viimeisestä krapulasta noin kaksi vuotta.

      • Alkoholisti xxx
        jokainen tavallaan kirjoitti:

        Olet siis yksinkertaisesti kohtuukäyttäjä. Hyvä niin.
        Itse kokeilin toissa kesällä kahden vuoden huikattoman vuoden jälkeen kohtuukäyttöä. Poliisi tuli...

      • kasvun paikka
        Alkoholisti xxx kirjoitti:

        Olet siis yksinkertaisesti kohtuukäyttäjä. Hyvä niin.
        Itse kokeilin toissa kesällä kahden vuoden huikattoman vuoden jälkeen kohtuukäyttöä. Poliisi tuli...

        Et vain ollut vielä tarpeeksi kypsä siihen kohtuuteen. Annoit liian helposti periksi mieliteolle ja se vanha juoppo sinussa heräsi henkiin.

      • Alkoholisti xxx
        kasvun paikka kirjoitti:

        Et vain ollut vielä tarpeeksi kypsä siihen kohtuuteen. Annoit liian helposti periksi mieliteolle ja se vanha juoppo sinussa heräsi henkiin.

        Enpä ollut kypsä kohtuudelle. Olen jo tottunut ajtukseen, että en ikinä kypsykään. Aika näyttää. Nyt eletään tätä hetkeä ja näin on oikein hyvä.

    • ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็

      ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็ส็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็็༼ ຈل͜ຈ༽ส้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้้ส็็็็็็

    • Onnittelut!

      Tuo on todella kunnioitettava suoritus. Itse olen samaa yrittänyt, mutta aina jossakin vaiheessa olen sitten retkahtanut. Se vaatii todellakin mielenlujuutta.

      Olen samaa mieltä siinä, että paras ja ainoa apu on oma apu. Kyse on oman itsensä voittamisesta, mikä ei ole minulla vielä onnistunut.

      • Ei järkeä ei

        On muutkin samojen ongelmien parissa. Itse olen alkanut arvostamaan niitä selviä jaksoja! Alko ja varsinkin sen jälkeinen matalapainepäivä kyllä tuntuu tosi typerältä. Onko tässä mitään järkeä? Eilen meni 12 pottua ja vaikuttaa jostain syystä mielialaan todella huonosti. Tänään ei mitään ja huomenna varmasti jo normaali olo! En ymmärrä, miksi pitää korkata kun lopputulos on huono. Onneksi on pitkiä selviäkin kausia ja nämä on kyllä tosi mukavia!

    • Uteleva

      Onnellinen raittiina ja Pankin asiakas ja kaikki muut, jotka tällä hetkellä pystyvät olemaan juomatta.

      Minua kiinnostaa, onko jokin muu "pahe" tullut tilalle. Esim, liika syönti, tupakointi, lääkkeet tai jokin muu ylilyövä tapa.

      En tiedä pystynkö enää olemaan ilman, mutta kun viimeksi yli vuosi sitten pystyin olemaan kuukauden, tulin kovin reippaaksi. Porskutin menemään, en paljon muita ajatellut ja tunsin olevani aina oikeassa. Pinna paloi esim. jonoissa ja muussa ihmisten hidasteluissa. Jokin rauhoittava olisi ollut ehkä paikallaan, en kuitenkaan hakemut. Itselläni ei ole mitään muuta pahetta kuin viina.

      • Alkoholisti xxx

        Ei ole viinan veroisia paheita tullut tilalle. Pikemminkin muitakin ns haitallisia paheita on pitänyt ajaa alas, nekin voivat pistää juomaan. Myös kovasti on pitänyt kehittää psyykettä, itsehillintää ja kärsivällisyyttä yms. Mielihyvän hankkimsen terveellä tavalla, on myös joutunut opettelemaan. Kasvun paikkaa on riittänyt. Lopussa on aina seisonut kiitos.

      • Pankin asiakas

        Paheita ei ole tullut tilalle. Elämään on tullut jonkin verran enemmän säännöllisyyttä mutta myös vapautta. Voi esimerkiksi istua auton rattiin milloin vain. Eikä tarvi nuukailla mutta ei myöskään tuhlailla. Harrastuksia, matkat , kielet, hiukan liikuntaakin ja paljon kavereita ryhmistä. Naapureita ja työkavereita ei tarvitse hävetä eikä kierrellä.

      • Alkoholisti xxx
        Pankin asiakas kirjoitti:

        Paheita ei ole tullut tilalle. Elämään on tullut jonkin verran enemmän säännöllisyyttä mutta myös vapautta. Voi esimerkiksi istua auton rattiin milloin vain. Eikä tarvi nuukailla mutta ei myöskään tuhlailla. Harrastuksia, matkat , kielet, hiukan liikuntaakin ja paljon kavereita ryhmistä. Naapureita ja työkavereita ei tarvitse hävetä eikä kierrellä.

        Toipuminen vapauttaa :)

      • surullista
        Alkoholisti xxx kirjoitti:

        Toipuminen vapauttaa :)

        "Toipuminen vapauttaa :)"

        Ei vapauta kaikkia, ei ainakaan niitä joita AA-riippuvuus pitää otteessaan.

    • Taukki35

      Mulla on tullut selvänä olon myötä tarvetta palkita itseä ostoksilla, ahmimisella jne yhtä typerillä tavoilla. Ennen kun joi päiväkausia ja ruokailu unohtui niin pysyi solakassa kunnossa. Ja eihän se kohmelossakaan ruoka lystänyt kuin neljäntenä selvänä päivänä. Nämä on ainoat huonot asiat mitä on tullut 7kk aikana vastaan.

    • .AAnuksenhaju

      työnnä lylykauha perceeseesi

    • Uteleva

      Kiitos vastauksista! Olen nyt ollut kolme päivää ottamatta ja juossut lenkillä, nyt jo mietin illalla taas lähteväni. Vielä ihan normaali olen muuten ja rauhallinen. Kolme päivää ottamatta ei ole minulla paljon mutta kokonainen viikko jo on. Pyrin siihen.

      • Se on paljon

        20 vuotta on 7305 päivää. Sinulla puuttuu tuosta 7305 päivästä enää vaivaiset 7302 päivää...

      • voitto kotiin
        Se on paljon kirjoitti:

        20 vuotta on 7305 päivää. Sinulla puuttuu tuosta 7305 päivästä enää vaivaiset 7302 päivää...

        Ei keltään puutu mitään. Jokainen päivä on voitto.

    • hohhoijaa..

      Jotenkin toivoisi että ne jotka sen fiksun päätöksen tekevät, että viinan juonnin lopettaa, ei tällaisia juttuja ottaisi todesta.

      Minulle ex-alkoholistina raittiuden pituudella ei ole mitään merkitystä. Ainoastaan laadulla. Ja sekin vielä paremmin sanottuna elämänlaadulla.

      Ja sillä elämänlaadulla ei sinänsä ole mitään tekemistä mielenlujuuden tai tahdonvoiman kanssa.

      20 vuotta mieli kovana olet ollut ilman viinaa? Tsiisus, mahtaa olla aika kireetä elämää semmoinen. Päästä hyvä ihminen irti!

    • Arto -53

      Samastuin ketjun aloittajaan. Lopetin alkohoolin käytön omin voimin hyvin monta kertaa, mutten onnistunut siinä, kuin viikon tai kahden pituiseksi ajaksi. Olen vilpittömästi hyvilläni, kun olet pysynyt päätöksessäsi olla juomatta jo 20v.
      Minun raittiuteni alkoi vasta, kun myönsin voimattomuuteni alkohooliin nähden ja hain apua ja sain kyvyn ottaa apua vastaan. Voimattomuudellani tarkoitan sitä, että yksin en selviä. Siis oli kokemus, etten pystynyt lopettamaan juomistani. Minun kohdallani apu oli minun voimiani suurempi. Niinhän sen täytyi olla, koska olen pysynyt raittiina!
      Elämänlaatuni on parantunut juovasta ajasta huomattavasti. Täydellistä minusta ei ole tullut. Kahdella raitiilla vuodella tuli avioero. Minulla on edelleen luonteenvikoja ja puutteita, jotka eivät ole alkoholin aiheuttamia. Em juttuja olen yrittänyt pienentää, joka päivä.

      • omin voimin raitis

        "Lopetin alkohoolin käytön omin voimin hyvin monta kertaa, mutten onnistunut siinä, kuin viikon tai kahden pituiseksi ajaksi."

        No ei tuota kehtaisi edes lopettamisyritykseksi sanoa.
        Tuo aika menee jo ryyppyputkesta palautumiseen.
        Ryyppypaussi on pikkuisen eri asia, kuin päätös lopettaa juominen kokonaan.
        Raittiuslupauksia tekee jokainen, mutta ne tuppaa unohtumaan heti kun voi hieman paremmin.

    • Raitis alkoholisti

      Mitä eroa on lopettamisyrityksellä ja raittiuslupauksella ? Käsittääkseni kummassakin pyritää olemaan ilman viinaa...

      • häilyvä ero

        Kun aika ajoin yrittää niin joku kerta voi jopa onnistua. Lupaukset on tehty rikottaviksi.

    • toiveikas silti

      OIsko ongelmasta päässyt eroon vasta, kun niitä ei enää mieti ja ei kiinnosta isommin koko aihepiiri? En mäkään mieti bulimiaa enää, vaikka oksensin 10v ja toisaalta ruoka on vaikeempi, kun syödä täytyy. En käy täälläkään koskaan syömishäiriöpalstalla.

      Alkoholin voi jättää kokonaan. Koska se ei ole onnistunut, vaan painin asian kanssa edelleen, käyn täällä, mutta juttujen taso nyt on mikä on.. Toimii tosin pelotteena, että kuinka hulluksi viinalla voi mennä..

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1575
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1214
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1137
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1046
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      995
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      987
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      902
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      890
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      734
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      680
    Aihe