väkivaltainen kouvostoliitto

make4895

22

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sillä tavalla

      minulta tuo penikka olisi saanut kunnolla turpaansa. ei vähään aikaan moottoripyörä ulvoisi.

      kakara käy naisten kimppuun, V_ITTU MITÄ APINOITA S_AATANA!

      KUKA V_TTU NUO APINAT LAITTAISI KURIIN TÄSSÄ KOUVOLASSA, OVAT PITKÄÄN JO ÄRSYTTÄNEETKIN KOKO KULMAKUNTAA JA NYT KÄYDÄÄN VIELÄ NAISEN PÄÄLLE.

      KIILATKAA OJAAN NE S_ATANAN APINAT JOS AUTOTEILLÄ ETUILEVAT
      V_TUN PAMPERSSIT KUMIT TONTTII BLAA BLAA BLAA..V_TUN PELLET.

      !!!!!

      • Sosiaalipsykologi RD

        Jospas nuorison häiriökäyttäytyminen johtuu yleisestä pahoinvoinnista yhteiskunnassamme. Jatkuvan kilpailun tuovat paineet, työttömyys, tulevaisuudennäkymät ja vanhemmat.

        Usein ajatellaan kapinoivan nuoren aiheuttavan ongelmia ympäristölle vaikka ympäristö aiheuttaa nuorelle. Paikanpäällä kuvaaminen ja uhkailu ei ole aikuiseltakaan oikein. Paikalla voi kutsua poliisin, jos tuntee häiriöntuottajan olevan lähistöllä.

        Käyttäytyminen uhkaavissa tilanteissa pitäisi olla aikuisen ihmisen hallinassa.
        Poistumisreitin valintaan vaikuttavat sosiaalipsykologiset tekijät, tässä tapauksessa. Kaikkinainen uhoaminen ruokkii fyysisesti voimakasta nuortamiestä, jonka pitää päästä kokeilemaan rajojaan. Usein se tapahtuu väkivaltaisesti. Fyysisesti heikomman on silloin syytä olla provosoimatta tilannetta yhtään enempää. Henkilö, jonka tulee päättää, kuinka selvitä turvallisesti tilanteessa, toimii väkivaltatilanteissa stressin alaisena. Stressin vaikutuksista päätöksentekoon ja reitin valintaan on mielenkiintoisia tuloksia.

        Vastaavasti pitäisi oppia, ettei mitään tämäntyyppisiä tilanteita enään syntyisi.

        Olen laatinut asioiden eteeenpäin saattamiseksi kirjelmän, jossa voisi lisätä kriisipuhelin tyyppisiä ratkaisumalleja, mikäli viranomaistoiminta tuntuu hankalalta. Siellä voisi pohtia tarkemmin, tarvitaanko meidän suutuspäissään edes soittaa kenellekään.

      • tässä kiitos
        Sosiaalipsykologi RD kirjoitti:

        Ei jumalauta mitä tekstiä. Siul ollu koskaan lapsia kenties? Mistä toi siun loputon ymmärrrys niinku kumpuaa, eikö äidin pikkupaskiaiset saa tehdä mitä haluaa? Tule tänne kokeilemaan asumista, mopoilla ja moottoripyörillä pärryytellään KOKO YÖ! Poliisi ei puutu mitenkään vaikka puistot ois rullalla.

      • 6311
        Sosiaalipsykologi RD kirjoitti:

        Jospas nuorison häiriökäyttäytyminen johtuu yleisestä pahoinvoinnista yhteiskunnassamme. Jatkuvan kilpailun tuovat paineet, työttömyys, tulevaisuudennäkymät ja vanhemmat.

        Usein ajatellaan kapinoivan nuoren aiheuttavan ongelmia ympäristölle vaikka ympäristö aiheuttaa nuorelle. Paikanpäällä kuvaaminen ja uhkailu ei ole aikuiseltakaan oikein. Paikalla voi kutsua poliisin, jos tuntee häiriöntuottajan olevan lähistöllä.

        Käyttäytyminen uhkaavissa tilanteissa pitäisi olla aikuisen ihmisen hallinassa.
        Poistumisreitin valintaan vaikuttavat sosiaalipsykologiset tekijät, tässä tapauksessa. Kaikkinainen uhoaminen ruokkii fyysisesti voimakasta nuortamiestä, jonka pitää päästä kokeilemaan rajojaan. Usein se tapahtuu väkivaltaisesti. Fyysisesti heikomman on silloin syytä olla provosoimatta tilannetta yhtään enempää. Henkilö, jonka tulee päättää, kuinka selvitä turvallisesti tilanteessa, toimii väkivaltatilanteissa stressin alaisena. Stressin vaikutuksista päätöksentekoon ja reitin valintaan on mielenkiintoisia tuloksia.

        Vastaavasti pitäisi oppia, ettei mitään tämäntyyppisiä tilanteita enään syntyisi.

        Olen laatinut asioiden eteeenpäin saattamiseksi kirjelmän, jossa voisi lisätä kriisipuhelin tyyppisiä ratkaisumalleja, mikäli viranomaistoiminta tuntuu hankalalta. Siellä voisi pohtia tarkemmin, tarvitaanko meidän suutuspäissään edes soittaa kenellekään.

        Jo on sosiaalipsykologi. Tuollaisia ei tarvita kuten ei häirikköjäkään. Rivien välistää paistaa v..tuilu ja suoranainen syyllistäminen pahoinpitelyn kohteeksi joutuneelle. Yrität sanoa, että hänen vika, että tuo tyhjäpää mopoidiootti kävi päälle. Yleisellä paikalla saa kuvata, jopa yksittäisiä henkilöitä. Paha kyllä poliiseja on liian vähän eikä noille tyhjäpäille mitään mahda. Poliisin poistuttua sama jatkuu jossakin muualla tai vähän ajan kuluttua samassa paikassa uudelleen. Vaikuttaa siltä, että kun mopo otetaan alle ja kypärä vedetään päähän, samalla riisutaan aivot pois, mikäli niitä on koskaan ollutkaan.

      • Sosiaalipsykologi RD
        6311 kirjoitti:

        Ettepähän ole tuota vanhempien kanssakaan keskustelleet asiasta. Eikö heidän sana merkitse mitään? Eivät he tiedä mitä lapsensa tai nuorensa iltaisin tekevät. Oletan, että tuollainen moottoripyörän ostaminen ja omistaminen vaatii kuitenkin rahaa lähtökohtaisesti ja joku sen kustantaa myös. Kansantajuisesti sanoisin vanhempien saavan myös nuoret kuriin.

    • ..............

      Inisevä parkupelle varmaan pitkään jo kiukustunut kun ihmiset v_ttuuntuu noihin päristäjiin. v_ttu ihan sekopääkakaroita.

      eikö kylän miehistä löydy porukkaa panemaan noita kuriin kun ei poliisitkaan saa?!

      Ai niin, siitähän saa linnaa jos 17v räkänokkaa vähän tukkapöllyttää...!

    • turvaa-on

      Kouvola oli suomen turvallisimpien kaupunkien listalla. Taisi olla 3. turvallisin että iniskää vaan turhasta.

    • kouvolan nuori

      onko kukaan miettiny nuorten näkökantaa, kyllä ei kaikki nuoret ole niitä mopoa huuattavia ja viattomia kiusaavia paikkoja roskaavia idiootteja, vaan heidän kavereitaan jotka viettävät aikaa heidän kanssa joilla on äänekäs mopo ja porsaan käytöstavat. Nyt näitä keskusteluja hetken seuratessa saan kuvan että _jokainen_ nuori sarkolassa olisi ongelmatapaus. häiriökäyttäytyjistä ei kukaan pidä, niitä löytyy muutama nuorista mutta on kyllä aikuisiakin jotka käyttäytyvät tuplasti huonommin kuin yksikään kouvolan nuori. ehkä me nuoret ollaan vaan huonossa valossa koska kouvolan nuorisolle tarkoitetut paikat ovat hieman pimennossa tai eivät syystä tai toisesta vedä porukkaa, siksi me päädytään koulujen pihoihin, puistoihin ja joka paikkaan missä kukaan meitä vähiten haluaisi.

      • äimistynyt

        Hyvä kirjoitus sinulta nuori.Tein Aikuisena myös havainnon,että osaat kirjoittaa ja varmasti myös käyttäytyä paremmin kuin edellä kirjoittaneet Aikuiset? En ymmärrä tälläista yleistämistä.Aivan sama asia olisi,jos te nuoret kirjoittelisitte Aikuisista kuinka ärsyttäviä juopporetku naisten/miesten hakkaajia ovat ja muuten useimmat suomalaiset miehet kossukännissä vaimot pieksävät ja saattavat täälläkin metelöidä koska liippaa niin läheltä..

      • kouvolan nuori
        äimistynyt kirjoitti:

        kiitos äimistynyt että huomioit. :)

        Häirikköjä ei tarvita eikä kaivata ikään ja sukupuoleen katsomatta. Kaikki nuoret eivät ole häirikköjä ja aikuisistakin häirikköjä löytyy. Tässä keskustelussa on keskitytty tietyssä paikassa häiriköivään sakkiin. Samanlaisia porukoita löytyy muitakin ja muualtakin. Ongelma on todettu ja olemassa ja tuollainen pitää saada loppumaan. Ongelman ja häiriön aiheuttajia vaan joutuu jollain tavalla kuvailemaan. Kyllähän aivoton käyttäytyminen ja (viritettyjen) mopojen huudattaminen ja turhanpäiväinen ajelu ja temppuilu kuvaa, minkälainen sakki on ongelman aiheuttaja ja minkälaisesta ongelmasta on kyse. Ken ei tuohon sakkiin kuulu, ei kannata myöskään vetää henettä nenään.

      • Sosiaalipsykologi RD

        Mihin nuoret sitten haluaisivat mennä iltaisin ja mitä pitäisi olla tarjolla? Onko tämmöstä edes kukaan koskaan kysynyt?

        Pitää painostaa enemmän muitakin nuoria vaatimaan kaupungilta tiloja tms. tyhjää tilaa olisi yllinkyllin Kouvolassa. Käykää vaatimassa esim. kokoomuspuolueen kokoontuessa, että ottavat kantaa tämmöseen toimintaan. Ennen oli kuntotalolla discoja ja niihin tuli paljon ihmisiä lähialueilta. Nykyään ei sellasiakaan kait järjestetä missä päästään tanssimaan ja tutustumaan vastakkaiseen sukupuoleen? Se rauhoittaa kummasti.

        sosiaalipsykologi RD, nuoret eivät osaa vaatia mitään keneltäkään, kukaan ei koskaan ole opettanut miten jollekkin päättäjälle voi puhua tai missä. poliisille ja vartijalle ja uhoaville aikuisille nuoret ollaan sanottu joka kerta että sama se on missä ollaan niin me ollaan isolla porukalla ei toivottuja. nuoret ei myöskään nykyään kiinnostu diskoista koska fakta on että niissä ei voida sallia alkoholin käyttöä, ja se on vaan nuorten kesken aika yleistä että jotai korkataan viikonloppuna. samoin nuorisotalojen jne kanssa, tupakointi ja nuuskan käyttö, nuo kaksi pakolla kiellettävää asiaa kyseisissä paikoissa, ovat osa melkein jokaisen nuoren elämää, eikä se lopu vaikka seinässä sanotaan "tupakointi kielletty". nämä surulliset faktat estävät suuren osan mahdollisista nuorten tapahtumien ja oleskelupaikkojen menestymisen. Kukaan ei tosiaan ole koskaan kysynyt, koska kukaan ei osaa vastata mitään realistista tai puhua suuren nuorisojoukon puolesta. Asiaa ei auta myöskään auktoriteettien asenne nuoria kohtaan, meitä ei kukaan jaksa kuunnella.

    • ..........

      psykiatria on kyllä naurettavuuden huippu tässä maassa!
      tulla vielä pölisemään joku paukapää-kallonkutistaja tänne.
      raapusta nyt sinne papereihisi lisää p askaa ja aivopese ihmisiä!
      tuo ammattikunta pitäisi loppua.

    • että näin olis hyvä

      "Ken ei tuohon sakkiin kuulu, ei kannata myöskään vetää henettä nenään. "

      vois mennä vetämään nenään sitä sakkia

    • Mies.

      ette te "nuoret" tai "teinit" ole mitään muuta kuin kasvavia penikoita joilla liian suuri huomiontarve ja ego.

      rauhoittukaa.

      • kouvolan nuori

        mies. meillä ei ole suuri huomion tarve, te aikuiset sitä huomiota herätätte meistä nuorista meuhkaamalla ja puhumalla meistä, sekä nostamalla itsenne kummallisen korkealle jalustalle teidän kaikkine viisauksinenne yms. sitten kehtaattekin puhua liian suuresta egosta.. hah

      • heijastusta

        Useimmilla kymenlaaksolaisilla miehillä se ego taitaa olla aika suuri,puhumattakaan huomiontarpeesta.Ihan näin ystävällisenä huomiona aikuiselta aikuiselle toivoisin katsomaan peiliin,koska mielestäni asiallinen aikuinen yrittää löytää ratkaisua eikä hyökkää haukkuma sanoin toista vastaan.Oletkos mies koskaan miettinyt,että tavallaan oma/muiden aikuisten suhtautuminen nuoriin saattaa juuri olla eräs syy,että kokevat itsensä yhteiskunnan puolelta hyljätyksi.Miltä sinusta tuntuisi jos sinua isompi ja enemmän päätäntä valtaa omaava yksilö lyttäisi sinut maanrakoon aina kun apua tai neuvoja tarvitsisit?Mietihän sitä hetki..

    • 17 v

      2x17=34; 34=68...kylhää 34 v:as vois pärjää --- tos tapaukses, vaik onkii nainen?

    • Jep.

      No niin luulisin minäkin. Kakara pääsi yllättämään.

    • Hei Paappa Ripa

      Poliisivaltio EU'n kuntaan nimeltä Kouvola. Valvontakamerat joka kulmaan jossa ihmisiä ja poliiseja 2 x enemmän. jo loppuu rellestäminen ja elämä.

      https://www.youtube.com/watch?v=i_gl-WNxS4Q Tässä on tulevaisuudenkuva Kouvolasta josta ei rakennettukkaan paratiisia.

    • ANARKISTI!

      P*SKALAKKISUOMI !

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1857
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1709
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      17
      1553
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      19
      1243
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1204
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1202
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1166
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1151
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1150
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      7
      1134
    Aihe