Commando Krav Magan perustaja, israelilaislähtöinen Moni Aizik, saapuu Suomeen 31.1.2015.
Suomeen on saapunut tänä vuonna uusi itsepuolustusjärjestelmä, joka tarjoaa mielenkiintoisen kouluttautumis- ja harrastevaihtoehdon suurelle yleisölle. Laji on realistinen ja soveltuu mainiosti niin pitkän linjan kamppailulajiharrastajille kuin heillekin, jotka haluavat oppia toimimaan oikein uhkaavan väkivaltatilanteen tullessa kohdalle. Kyseessä on Commando Krav Maga, järjestelmä, joka on kehitetty yhdistelmälajina useiden lajien toimivimmista tekniikoista niitä eteenpäin kehittäen ja nykyaikaistaen.
Commando Krav Magan perustaja, israelilaislähtöinen Moni Aizik, saapuu Suomeen 31.1.2015. Tällöin järjestetään Lempäälän Liikuntakeskus Parkissa (Ideaparkin naapurissa) päivän kestävä seminaari, jossa järjestelmän perustaja ja siten myös paras asiantuntija esittelee CKM:n perusteita sekä ohjaa harjoittelua tehokkaan seitsentuntisen verran. Tilaisuus on harvinainen ja merkittävä, koska Aizik ehtii nykyisin harvemmin käydä itse vetämässä koulutustilaisuuksia. Lippuja tilaisuuteen on vielä myynnissä.
Moni Aizikilla on musta vyö judossa, jujutsussa sekä krav magassa. Hän on voittanut judon Israelin-mestaruuden seitsemän kertaa. Hänen oppilaitaan ovat olleet muun muassa UFC-mestari Carlos Newton sekä Yael Arad, jolla on kontollaan judon olympiahopeaa.
Lisätietoa seminaarista saa CKM Finlandin sivujen kautta, http://www.commandokravmagafinland.fi/
Moni Aizikin (Commando Krav Maga) seminaari Suomessa 31.1.2015
8
201
Vastaukset 8
- purrmiau
CKM Finland järjestää Commando Krav Magan harjoitusmuotoisen esittelyn sunnuntaina 19.10. kello 12.00 Keravan CrossFitissä, osoitteessa Santaniitynkatu 11, Kerava. Ohjaajana Vesa Vuorinen, tason 2 ohjaaja. Tilaisuuteen on vapaa pääsy.
- tarkista cv
Onko nimestä eri kirjoitusasuja vai judourasta aikaa yli puoli vuosisataa? Kun näitä eri lajeja ja mestareita hienolla uralla sikiää jatkuvasti niin olen ottanut tavaksi tehdä aina taustojen tarkistuksen. Tiedoksi: judoinside - sivustolta ei tuolla nimellä löydy yhtään mestaruutta.
- ei kiinnnnnnoooooooosta
Todella typerä toi commando krav magan etusivu
- Ihan Ok.
Ihan hyvät sivut noi on, kyllä lajiin kannattaa tutustua, eikä kulkea silmät kiinni.
- purrmiau
Aizikin nimestä on eri kirjoitusasuja, judourastakin on kyllä aikaa. Tässä Aizikin (jonka nimi tällä kertaa muodossa Issac) haastattelu, jossa kerrotaan herran taustoista kotialbuminsa valokuvien kera: http://www.realfighting.com/content.php?id=109
Ja niin, CKM:n kattojärjestö voisi toki keskittyä enemmän markkinointiin, mutta toistaiseksi tärkeysjärjestyksessä muut asiat ovat menneet edelle. Joka tapauksessa, ja markkinoinnin vähäisyydestä huolimatta, järjestelmä leviää maailmalla hyvää vauhtia. - kuva1
https://www.facebook.com/#!/moniaizikckm/photos/pcb.868594339837768/868593976504471/?type=1&theater
- EX.magaaja
Asiallisen näköistä hommmaa, tuossa commando krav maga finladin sivuilla oli pieni videopätkäkin Israelista, jossa Vesa Vuorinenkin oli mukana, ihan tehokasta toimintaa. Hyvä.
- purrmiau
Vielä ehtii mukaan ensi lauantain seminaariin Lempäälän Liikuntakeskus Parkissa! Lupaamme 7-8 tuntia tehokasta tekniikkaharjoittelua Israelin armeijan kehittämän kamppailu- ja itsepuolustuslajin parissa. Ohjaajana lajin kehittäjä itse, Moni Aizik. Seminaari alkaa olla täynnä, mutta muutamia paikkoja on edelleen jäljellä, joten toimi nopeasti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1121427
- 49941
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r145730- 70676
- 67626
- 53607
- 59586
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.118540Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e109505Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 5478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410