Moi? Onko täällä muita joilla on mielenterveysongelmia? Olis kiva keskustella kohtalotovereiden kanssa. Mulla on bulimia ja sosaalisten tilanteiden pelkoa :(
Mielenterveysongelmat?
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Itsellä keskivaikea masennus, erinäköisiä sosiaalisten tilanteiden pelkoa jne. Tällä hetkellä tilanne on aika hyvä, sekoan vain ollessani äärimmäisen stressaantunut, ja nyt olen jo hyvän aikaa onnistunut järjestämään asiani siten, ettei stressiä pääse kertymään entiseen malliin. Stressaantuneena sitä alkaa hyperventiloida ihan pikkujutuistakin. Olen useamman kerran ruvennut suurinpiirtein itkemään kun ravintolan ruokalistalta ei ole löytynyt mieluisaa vaihtoehtoa. Nälkä ja stressi on todella huono yhdistelmä.
Mutta siis kuten sanottua nyt menee paremmin, käyn psykoterapiassa viikottain, siellä pääsee purkamaan turhaumia ja stressitasot pysyy matalalla kun hoitaa hommansa kunnialla eikä jätä kaikkea viime tinkaan. Se on kuitenkin kaltaiselleni viivyttelijälle ja yksin selviäjälle ollut iso muutos, joten kyllä toipuminen vaatii motivaatiota ja sitoutumista. - OCD-poika
Minulla on OCD.
- SekoPaattiJokaUppos
Itsellä on ollu masennus, ylihygienisuus (eli se et pesee kätensä ihan verille), ocd, ja jonkinlainen lähes täydellinen epävarmuus etten sillon uskaltana sanoo mitää varmaksi vaan sanoin aina "ehkä". Nää nyt onneks on kaikki loppu, mutsi vei psykiatrillekkin sillon joskus. Myös stressin sain jostain revittyä, lisäks syvä vitutus. Se aika oli perseestä, tää aika niitten jälkeen on ollu vaan jostain syystä aika tylsää kun ei oo ei niin mitään mistä huolehtia. Yleensä nykyään vaan popitan metallimusaa huoneessani ja lihotan itteeni paraikaa 500 kiloseks. Musiikki on omien kokemusten myötä osoittautunut parhaaksi lääkkeeksi mielenterveyden hoitoon. Mutta juu, huomenna kaverin luo lähes "tervejärkisenä" rieuhumaan, ajamaan mopolla jne. shaibaa.
- FGHJKLÖÄ
Ja lisäks vielä, se psygiatri ei aina sitten auta, sillon on konstit keksittävä ite. Muutama vinkkii:
-Kuuntele musaa
-Oo frendien kaa
-Jos ei oo, hanki jokin elukka jonka kaa voit hengailla koko päivän
-Syö vitusti
-Polta sitten syömäs kalorit. Onpaha jotai tekemistä
-Opettele soittamaan jotai instumenttia tai ala rääkymään vaikka singstaria
-Pelaa videopelejä
-Aja mopedilla
-Jos noi ei auta, ala vaikka meditoimaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "874028Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella242891No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452310- 341311
- 10899
- 131875
- 6844
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12811Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124756- 11750