Kertokaa ja avatkaa minulle leijonaihmiset/miehet leijonamiehen käytöstä, jotta ymmärtäisin häntä paremmin. Eli siis, seurustelimme kaksi vuotta ja asuimme yhdessä. Meillä oli ihanaa asua yhdessä, mutta kuten jokaisella pariskunnalla, joka muuttaa yhteen, tulee yhteenmuuttamisen kriisi. Se tuli aluksi minulle, mutta pääsin sen selättämään pienellä omalla tuskaisuudella ja tilan hakemisella. Leijonamiehelläkin se tuli, ja tuntui että se tuli entistä voimakkaammin. Kun meillä tuli riitoja, hän ei halunnut puhua asioista vaan sen sijaan lähti ''karkuun''. Minulla jatkoi samojen asioiden painaminen ja halusin puhua asioista, mutta hän ei koskaan. Riitelimme siis melko paljon yhdessä asuttuamme, mutta toki olimme jo aikaisemmin seurusteltuamme riidelleet asioista välillä.
Hän sitten jollakin tavalla kyllästyi riitelyyn ja alkoi köydä enemmän ja enemmän kavereiden kanssa vaikka ja missä ja minä ja parisuhteen hoitaminen unohtui täysin. Olin vain mottkottava akka yhteisessä kodissa. Ja sitten kolme viikkoa ennen eroa, hän oli keskustellut, en tiedä mistä jonkun toisen naisen kanssa ja sen jälkeen hänellä meni lopulinen toivo meihin. Sitten hän ei enää ollenkaan yrittänyt ja meidän suhteemme kaatui. Itse olisin halunnut korjata asiat, mutta hän ei siihen alkanut, koska hänellä ei ollut sen vertaa viitsimistä keskittyä suhteeseen ja korjata sitä, kun juokseminen muualla oli aina tärkeämpää.
Kun erosimme, hän haki tavaransa ja oli kuin olisi päässyt keskitysleiriltä pois, sen oloinen. Sanoi, ettei enää rakasta minua että kuinka riidat ovat hänen tunteensa kuollettaneet. Hän ei ole eron jälkeen ollut kanssani missään tekemisissä, sulkenut kokonaan ulos. Itse haluaisin vain kuulla totuuden ja keskustella asiat läpi. Tosi törkeää käytöstä!
Itse koin suhteemme hyväksi, seksi toimi, kaikki asiat olivat hyvin, paitsi häneen sioutumisessaan minuun. Luulen että hän otti itsellensä siitä naisesta uuden ja en tiedä miten valehtelee itselleen tms.
Tiedän vain että hän rakasti minua suuresti ja aikaisemmat suuret vastoinkäymiset olivat vahvistaneet rakkauttamme. Joten miten on mahdollista, että Leijonamies voi tuosta noin vain jättää pitkäaikaisen parisuhteen ja ottaa uuden? ''Minä en menneitä murehdi'', olivat hänen viimeiset sanansa eli toisinsanottuna, hänen ei tarvitse käydä omia rakkauden tuntemuksiaan läpi ja hän pääsi kuin koira veräjästä suhteestä pois uuteen suhteeseen.
Kertokaa leijonat/leijonamiehet että mistä on kyse? Jotenkin tiedän sen että kun hänellä se mahdollinen ihastus laantuu tähän uuteen, niin tiedän hänen tulevan uikuttamaan takaisin ja hän tajuaa sitten vasta minkä on menettänyt.
Toki tein itsekin välillä typerästi suhteen aikana, motkotin turhista asioista, mutta se johtui siitä että olisin halunnut elää hänen kanssaan, halusin hänen seuraansa koska rakastin häntä suuresti. Mutta suhteen aikana tuntui että kaikki muu oli aina tärkeämpää kuin minä hänelle.
Tuleeko hän koskaan pyytämään esimerkiksi anteeksi minun hylkäämistä ja tuommosta tosi törkeää käyttäytymistä?
Ongelma Leijonamiehen kanssa
Uskomatonta mutta to
1
661
Vastaukset
- Anonyymi
En jaksanu lukea vuodatusta loppuun, mutta mies on leijona, ja nainen ei mikään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?741360Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,11930Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?
"Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol79862Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa
Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.89779Tunnusmerkkejä Kaivatulle
Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt51684- 53654
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs46594Oletko nainen enää täällä?
En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv42583Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia
https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot132579Hurmasit sitten minut
kauneudellasi nainen ja kun sait minut rakastumaan itseesi muutuit ihan porsaaksi etkä välitä vartalostasi enää yhtään.45547