W123 200B

Elikäs otsikon mukaisesta kulkupelistä on kyse.
Meikäläiselle tarjottiin W201:n rinnalle kesäautoksi mokomaa, ja mitäs W123-tuntijat kehottavat tästä tutkimaan?

Ajettu on 210 tkm, vuosimalli on -84 ja auto peltienkin alta nätti kuin nappi. Koeajo oli vain muutama kilsa (ei kehdannut pinnata töistä kauempaa) mutta natinoitta kulki ja kone veti hyvin. Vesipumppu ja etupään nivelet olisi uusittu.
Omistaja jutteli, että öljyä kone syö jonkun verran. Toisaalta auto ei savuta yhtään. W201:ssa öljyä ei taas tunnu menevän yhtään, eli pitäisikö tuosta huolestua?

Kesä / säilöntäpeliksihän tämä tulisi, mutta ajattelinpa kysyä, että millä verukkeilla W123:n hintaa vielä voisi vähän tinkiä?
301305
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 30

Vanhimmat

Olen ajanut 123-malleilla nyt 10 vuotta, ja
kaikki ne on vieneet jonkin verran öljyä.
Paras oli satkun ajettu, ja sekin vei hieman,
varsinkin kuumassa ajossa synteettisellä.
(Uudemmissa 190 / M102 malleissahan kansi hieman
muuttui ( nostajat ym.), ehkä vaikuttaa ?
# vikoja: nokka-akseli vikoja (ölj.vaihdot ?),
kuulet jos naputtaa.
Sitten pellit, lähinnä ovien alareunat ovat
hankala suojata ja hankala korjata. Takakaaret.
# hinnat: taitaa olla nyt aika pohjassa, eli
saksan hinnoissa ?

Äänestä
  • Eli kiitosta tähän asti.
    Ajokilsat pitävät paikkaansa, setä joka autoa kauppaa on auton toinen omistaja. Eka omistaja osti auton uutena (tämäpä yllätys!) ja ajoi sillä 160 tkm. Nykyinen on sitten ajanut ne loput muutaman kymmenen tuhatta.

    Naputusta ei koneesta kuulu. Oli kyllä lähdössä jo "haalea" kone. Kuskin oven alareunasta on paikattu pieni ruostevaurio, mutta esim. kaarissa ei ollut mitään vikaa. Samaten konehuoneessa oli siistiä kuin nykyaikaisessa tietokoneistetussa sikalassa.
    Takakontissa oli myös siistiä, takaseinässä oli pientä pintaruosteeksi tulkittavaa eli teräsharjalla lähtevää ruostetta. Takapenkin alle ei ollut tilaisuutta katsoa.

    Ohjauksessahan oli hiukan "tyhjää" keskellä, mutta ei mitenkään hälyttävästi. Jos 820 tkm ajettuun autoon vertaa, ei oikeastaan ollenkaan.

    Kaikki lämppärin säädinten ym. valot olivat toiminnassa ja namiskat tosi jämäkän tuntuisia, eli siis kaikkiaan positiivinen yllätys. Auto oli katsastettu marraskuussa, joten tuskin ainakaan suurta väljää alakerrassa.

    Oiskos 10 000 vanhaa rahaa liikaa maksaa?

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Eli kiitosta tähän asti.

    Ensi kerralla kun ostan autoa,
    niin haen sinut tinkimään...

    Kyllä kymppi vanhaa valuuttaa on aika liki siedettävää hintaa. Jos ko. summa otetaan kauniiseen käteen ja lähdetään kauppoja kiertämään, niin kovin synkkiä ovat löydökset tuohon hintaan. Jos asiaa vielä tutkaillaan käyttöarvon kannalta, niin hintasuhde ei kun paranee. Taas toisen kautta - jos kybällä saa täysin ehjän ja terveen 1/2-harrasteauton ilman ylimääräisiä remppakuluja ja muita juoksuja, niin mennään jo edullisen puolelle ja reippaasti. Ja niin, onhan kyseessä "Der letzte Klassiker". Vaikka 123-kantaa onkin vielä runsaasti, näitä ei kuvaamassasi kunnossa ole enää joka nurkalla. Ottaisin pois tuohon rahaan, jos kohdalle osuisi.
    Joku joskus heitti, että "timmien" 123-sarjalaisten hinnat alkaisivat Saksassa jo kivuta
    hiljakseen ylöspäin, tiedä häntä.

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Ensi kerralla kun ostan autoa,
    niin haen sinut tinkimään...

    Hehheh vaan tinkimiskommenteille.
    Toden totta, taidan pyytää lainantakaajan suostumuksen ja ottaa 1200 euroa lisälainaa ja maksaa loput tililtä ja hakea viikonloppuna naftaliinia, mihin sitten pakkaan W123:n...ainakin vappuun asti.

    Kaapo tuossa remonttikustannuksien puutteesta mainitsi. Myyjä on liikkeellä kertomansa mukaan "ei tätä aktiivisesti kaupata"-asenteella, mutta faksasi töihin listaa korjauksista. Uutta on viimeisen parin vuoden aikana lisätty, mm. se vesipumppu, laturin hiilet, vetoakselit, takapönttö, etupään nivelet, jakoketju ja leimattuhan oli.

    Palataan asiaan (tähän aiheeseen) jos ja kun se pikkupojasta asti ollut haave -oma W123- toteutuu.

    Äänestä

No kun koppa on samaa puuta 240D:n kanssa, niin katsopa ensitöiksi tavaratilan syvennykset ja pa-säiliön ympäristöä kontin kautta ja ulkopuolelta myös. Takavalojen taustakolot ja koko peräpeili on hyvä katsastaa. Takapenkin alla olevat rakenteet kannattaa myös tutkaista, hyvä olisi jos penkin saisi nostettua pois. Siellä SAATTAA piillä mädän alkua.
Sitten tietysti ne tutut takajouset ja iskareiden yläkiinnitys sekä etujousien katkeamattomuus. Eturipustuksia kannattaa muutenkin tsekkailla, tosin kevyen bensakoneen kanssa ne eivät liene olleet kovilla. Bensamylly saa haukata hiukan öljyä luvan kanssa, desi/1000 km on vielä ihan ok-rajoissa. Jos kynnyskotelot ja ovien alareunat, etenkin takaa, ovat kunnossa, niin eikös 123 ole muilta korinosiltaan pomminkestävä. Ajomäärä on sen verran alhainen, että pyöränlaakereissa ei vielä pitäisi olla sanomista, kuin ei myöskään ohjausvälyksessä. Näitä nyt äkkiä tuli mieleen "vanhan kehnon" luomista muistikuvista ja ropaamisista.

Äänestä

Siinä on semmoinen vaara jos ostat sen niin, W201 on kesä/säilöntäpelinä...

Äänestä
  • Se sama tuli mullekin mieleen, että lähteekö W201 enää useinkaan liikkeelle. Ainakin mökkireissuilla 123 lienee pistämätön, silmäarviolla takakonttiin mahtuu ainakin kaksi Olvi-koria enemmän kuin sataysikymppiseen...

    Terveisiä vain nimimerkille "ei ikäloppuja": eihän tällaisessa harraste- ja säilöntäautojen kokoamisessa tiukasti ottaen järkeä olekaan. W123 ja se iso ratti ja jousipenkit ovat jostain syystä olleet itselleni pikkupojasta alkaen "se" juttu. Nyt, veronpalautusten jälkeen ja ns. aikuisena alkaa tuntua siltä, että itseään voisi lapsuuden haaveen toteuttamalla hiukan hemmotella.
    Ei tässä sen kummempaa taka-ajatusta ole.

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Se sama tuli mullekin mieleen, että lähteekö W201 enää useinkaan liikkeelle. Ainakin mökkireissuilla 123 lienee pistämätön, silmäarviolla takakonttiin mahtuu ainakin kaksi Olvi-koria enemmän kuin sataysikymppiseen...

    Terveisiä vain nimimerkille "ei ikäloppuja": eihän tällaisessa harraste- ja säilöntäautojen kokoamisessa tiukasti ottaen järkeä olekaan. W123 ja se iso ratti ja jousipenkit ovat jostain syystä olleet itselleni pikkupojasta alkaen "se" juttu. Nyt, veronpalautusten jälkeen ja ns. aikuisena alkaa tuntua siltä, että itseään voisi lapsuuden haaveen toteuttamalla hiukan hemmotella.
    Ei tässä sen kummempaa taka-ajatusta ole.

    Mikseipä pikkumersunkin tavaratila niele ohrapirtelöä riittävästi, kun käyttää tiivistettä eli Olvi Bock -versiota. Muuten olen 123:sta samaa mieltä, ja kyllä hyvälle yksilölle ja nimenomaan bensakoneiselle olisi koti tarjolla täälläkin. Meinasin jo heittää, notta jos kaupantekosi menee reisille, niin kerro mistä pelin voi hakea pois. Mutta taidat olla hankkeessa jo luovarin kirjoitusta paitsi, joten lyckaa hankinnalle.

    Äänestä

  • Kaapo kirjoitti:

    Ollaanhan sitä jostain eri mieltäkin --meillä ei tuo Bock ole ikinä oikein maistunut. CXX on jo jotain, sano.
    Ihanko olet tosissasi Mersunhankinnassa? Päättelin tuosta W126-kysymyksestä alempana ja nyt olisi siis Runnerkin kaupan? Onko W126 "se", mitä halajat, vai saisiko antaa vihjeitä esim. bensakoneisista W124:sista.

    PS. Kyllä ollaan liki luovarin kirjoitusta vaille kolmannen mersun omistaja. Salon seudulle jos eksyt, niin pidä silmät auki, ehkä kohtaat hopeanuoleni, heh!

    Ensin siitä polttoaineesta. Jos puhutaan kesäisten päivien käyttöoluesta, CXX on erinomainen. Maistuu meikäläisellekin, Lappalainen tietysti menettelee sekin. Bock on taas sellainen pässinpukkaus, ettei sitä makunsakaan puolesta paria nekkaa enempää tule otettua. Itse asiassa viimeksi joulupyödässä.
    Mersun hankinta on vakavalla pohjalla ja ylihuomenissa pitäisi ajella katsomaan ekaa kandidaattia l. W126:tta. Tasapainoilu 124:n
    (260-300) ja 126:n välillä on ollut miestä syövä prosessi. Molemmissa on paljon plussia, eukko vääntää isomman kopan suuntaan ja istuu rahapussin päällä hankinnan suhteen, mutta hyväksyy myös hyvän 124-yksilön eli ehdottaa saa.
    Onko tuleva hopeanuoli nimensä veroisesti met.hopea väriltään - on ihan tyylikäs väri 123-koppaan, naapurin kaverilla on 300D tuossa sävyssä. Sietää ainakin pientä pintalikaa olematta törkyisen näköinen.

    Lappalaisesta saat miinuspisteitä. Jos Karhu maistuu, niin piste myönnettäköön takaisin. Heh.

    Kyllä on W123 metallinhopea pinnaltaan. W201 onkin tummansininen ja W111 sitten kirkkaamman sininen. Ehkäpä sitä kaipaa jotain hillittyä, kun töissään saa ajaa anilliininpunaisella Skodalla, sano.

    Joop, tuosta W126 vs. W124-asiasta piti jotain sanomani.
    Olisikos se isompi kori sen suhteen turvallisempi, että kilometrejä ei ehkä ole aihetta epäillä kuten tuossa välikoppaisessa.
    Itse ottaisin ainoaksi autoksi ehkä sen W124:n, ainakin 4Matic-versiona.
    Jos ihan järkiperustein ajatellaan, niin S-mallin ostajalla on ehkä paremmat mahdollisuudet saada vakuudet auton huolto- ym. historia selville, kun iso osa on ollut yritysautoina.

    Tekniikassahan ei sen kummempia kestävyyseroja taida olla. W126 on ehkä hitusen enemmän osastoa "merkkihuolto vain osaa korjata", mutta toisaalta, onhan se mellevää ajaa S-sarjalaisella.

    Jaa-ap. Vaikea on tämä kysymys, muuten.

    Joo, olen ajatellut että 126 on "niin iso"
    ettei voi ajatella. Mutta kun ajaa tallista ulos
    vaikkapa 123 tai 124 -mallin, ja tilalle ässän,
    niin ei se niin iso olekaan ? Eli vaikutelma on
    isompi kuin auto ? Vähän pitempi, vähän matalampi,... oikeastaan juuri sopivan kokoinen.

    Varsinkaan 123 isomman kopan rinnalla ei näytä lainkaan pieneltä tai päinvastoin. 126:n koko on kieltämättä häivytetty osaavasti tasapainoisiin linjoihin, toisin kuin W140 - joka häpeilemättä näyttää suurelta ja sitä toki onkin. Tuossa aiemmin valittelin "tumppikorien" vähyyttä markkinoilla eikä suurilla takatiloilla olisi niin hirmuista tarvetta. Tämäkin katsottava yksilö on selli, mutta josko siihenkin silmä tottuu. Väittävät muuten L:n olevan parempi ajettava pidemmän akselivälin ansiosta, ehkä näin. Mutta entäs kun saavutaan kaupunkiin...

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Lappalaisesta saat miinuspisteitä. Jos Karhu maistuu, niin piste myönnettäköön takaisin. Heh.

    Kyllä on W123 metallinhopea pinnaltaan. W201 onkin tummansininen ja W111 sitten kirkkaamman sininen. Ehkäpä sitä kaipaa jotain hillittyä, kun töissään saa ajaa anilliininpunaisella Skodalla, sano.

    Joop, tuosta W126 vs. W124-asiasta piti jotain sanomani.
    Olisikos se isompi kori sen suhteen turvallisempi, että kilometrejä ei ehkä ole aihetta epäillä kuten tuossa välikoppaisessa.
    Itse ottaisin ainoaksi autoksi ehkä sen W124:n, ainakin 4Matic-versiona.
    Jos ihan järkiperustein ajatellaan, niin S-mallin ostajalla on ehkä paremmat mahdollisuudet saada vakuudet auton huolto- ym. historia selville, kun iso osa on ollut yritysautoina.

    Tekniikassahan ei sen kummempia kestävyyseroja taida olla. W126 on ehkä hitusen enemmän osastoa "merkkihuolto vain osaa korjata", mutta toisaalta, onhan se mellevää ajaa S-sarjalaisella.

    Jaa-ap. Vaikea on tämä kysymys, muuten.

    Siitähän lähdetään, että kaikki olut on hyvää jos on vain tyrkyllä ;)
    Pitää visusti paikkansa, että S-koppaisten historia on helpompi selvittää luotettavasti. Omistajia ei yli 10-vuotiaillakaan ole ollut useita, tälläkin 126-kokelaalla kaksi. Olivat helposti tavoitettavissa ja haastateltavissa. Sainpa Mersua viimeiset 5 vuotta huoltaneen liikkeen ja jopa ao. asentajan puh.numeron.
    Sitten jännä ilmiö: firman ajossa ollessaan autoa ei enää huollettu Veholla, vaan yksityisessä korjaamossa - jota Veho käyttää öljynvaihtoja ja säätöjä suuremmissa moottorihommissa ja osin peltipuolellakin sopimusalihankkijana. Kun siis viet auton Vehoon, kiesi saattaa koukata takaisin ajoosi yksityisen pajan kautta, mot.

    Jännä ilmiö, tuo Vehon alihankkijakorjaamo meinaan. Toisaalta, itse käytän järjestäen yksityistä "pajaa" ja kokemukset ovat paremmat kuin lähi-Vehosta konsanaan. Eli ei se pelkkä Vehous ole aina autuaaksitekevää, jos kohta ei siitä haittaakaan liene.

    Itse en olekaan perehtynyt tuohon W126-kopan "tumppien" ja "sellien" suhteeseen, mutta W124:sissa kiinnittää huomiota farkkujen suuri osuus. Paikallisessa marketissa ruokatunnilla poikettuani mukaan tarttui ilmainen autopörssi-lehti, ja varmaan kolmannes kaupatuista ykskaksnelosista on farmarikopalla. Todella moni lisäksi 3-litraisella bensa- tai dieselkoneella.

    Jos bensakonetta mietit ja Etelä-Suomessa elelet, niin suosittelen poikkeamaan Lohjalle, Lohjan laatuautot-nimiseen liikkeeseen. Viimeksi käydessäni tyrkyllä oli W126:n lisäksi parikin W124:aa, toinen 260E automaatti, ja toinen sitten 300E 4Matic. Kumpainenkin oli kilometreiltään kuulemma takuulla alle 200 tkm.

    Se optinen harha on totta, W126 on sopusuhtainen. Pieneen väliin autoa yrittäessään todellisen koon vasta tajuaa. Ja tuntuuhan se lyhyeltä taas, kun on hetken ajanut pitkää VW Caravellea: "anteeksi, oikaisiko autoni takapää varpaittenne yli..."

    Onko kauan Lohjalla poikkeamisesta? Niin, koskiko tämä alle 200 tkm näitä 124-malleja vai myös S-koppaista?
    Olisiko muuten 124-farkujen osalta mukana jo uustuontiautoja - varsinkin isompikoneiset ja varsinkin 4-matic olivat aikanaan melkoisen tyyriitä pelejä, eikä niitä näkynyt aivan viljalti teiden päällä. Nyt tuntuu tarjontaa olevan oikein valittavaksi asti.
    Mihin muuten hävisi Aura? Se oli Olutta.

    Juuei kun ne pienemmät oli muistaakseni kohtuukilsoilla. Aidosta Suomitaustasta en kyllä mene takuuseen, enkä siitäkään ovatko ko. autot enää tyrkyllä. Kannattaa silti ajella, Länsi-Uudenmaan kaupoissa on aika usein aika hyvää tarjolla. Toki kauppiaat osaavat hommansa, eli vaihtuvuus on melkoinen.
    (Olisikos liike joku aika sitten mainostanut W124-farkkujakin...?)

    Mutta kannattaa ajella. Liike on Lohjanharjun rinteessä Lohjan Muijalassa VT 25:n varressa. On Land Roverin ja BMW:n merkkiliike, eli kun tienposkessa näkyy bemarin valotolppa, olet lähellä.

    Aura oli Olutta, itse en sitä muistanutkaan. Panimo ajettin muistaakseni konkurssiin, ja turkulaiset lienevät asiasta vieläkin vähän katkeria.
    Onhan myös Tuborg, jos etninen vaihtoehto kelpaa?

    PS: Jes!Talouspäällikkömme suostui 1600 euron lainanlisäykseen eli W123:n luovaria varten pitänee etsiä kynä esiin!

    Äänestä

Perheessä on vastaava -85-mallinen ja mittarissa n.320tkm. Siinä mielessä 210tkm ajetun mersun pitäisi tuntua vielä vähän "uuden kankealta", kun kerran 320tkm ajettukin on vielä timmissä kunnossa.

Oljyä ei kulu 10tkm vaihtovälillä, niin että tarvisi lisätä. Ennen venttiilien kumien vaihtoa kului jopa reippaasti, joten siitä ei tarvitse huolestua, jos/kun on varma kulutuksen syystä.

Ruoste on ongelma, joka tulee väkisinkin iän myötä. Kaikki eivät halua maksaa paria tuhatta suojauksesta muutaman vuoden välein, kun auton arvo on alle 20tmk. Joka tapauksessa kaikkiin ruosteilmiöihin kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Lähinnä erilaiset kolhut ja (niiden) hoitamattomuus voi aiheuttaa ruostetta, mutta ehjä ja kerran vuodessa vahattu auto ei ruostu (tai edes merkittävästi kulu) maalipinnaltaan

Mitään erityisiä vikakohtia en autossa ole huomannut. Ehkä katkeavat etujouset voisi olla tyyppivika, kuin myös 124:ssa. Mutta useimmat viat johtuvat ajetuista kilometreistä, joten ihan viattomuutta ei autolta voi vaatia. Mm. jarrut kaikkineen, laturi, akku, raidetangojen päät, kaasari, venttiilien kumit, sytytysosat ja ne etujouset vaativat säännöllistä huoltoa tai korjausta. Ja tokihan venttiilit pitää säätää perinteisellä menetelmällä 20tkm välein.

Äänestä

Mitä sinä hyvä mies (?) ostelet tommoisia ikivanhoja antiikkisia bensarosvoja? Ittellä oli vajaat 10 vuotta sitten tuommoinen 200-bensa kaasarikoneella vm-82 puolen vuoden ajan, söi bensaa 11-14 litraa, kaasari oli kulunut joten kakisteli kylmänä, iso kömpelö ratti, persettä puuduttavat etupenkit, raskaskäyttöiset hallintalaitteet. Kokeiltuani muita uudempaa suunittelua olevia merkkejä, vaihdoin jo tuolloin mersun pois. Nyt vielä 2000-luvulla tommoinen fossiili. Mietis vähän!

Äänestä
  • Mutta tämä yksilö olikin uudempaa versiota
    penkeiltään, tosin vanhakin penkkimalli on taxi
    käytössäkin hyväksi todettu. Taisi muuten olla kaasarissa enemmänkin vikaa ? 200 B/ M102- menee matka-ajossa jopa 7,5 l. ja kaupunki 12,5l. Max.
    Olen tätä mittaillut nyt 10 vuotta.

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Mutta tämä yksilö olikin uudempaa versiota
    penkeiltään, tosin vanhakin penkkimalli on taxi
    käytössäkin hyväksi todettu. Taisi muuten olla kaasarissa enemmänkin vikaa ? 200 B/ M102- menee matka-ajossa jopa 7,5 l. ja kaupunki 12,5l. Max.
    Olen tätä mittaillut nyt 10 vuotta.

    ei taatusti mene vanha w123 kaasarikoneella ja 4-v lootalla 7,5 litralla sataselle! Nää on just näitä "pari litraa pois todellisesta"-juttuja; heh!

    Äänestä

  • sama kirjoitti:

    ei taatusti mene vanha w123 kaasarikoneella ja 4-v lootalla 7,5 litralla sataselle! Nää on just näitä "pari litraa pois todellisesta"-juttuja; heh!

    Itsehän sanoit että "kaasari oli kulunut".
    Kokeilimme kerran kun oli sama matka, kolmella
    samanlaisella 200B/ M102 autolla reitillä
    H:ki- Pori- Tampere-H:ki. Oli talvikeli ja kitka-
    renkailla ollut vei tuon 7.5 l., eniten vei
    Automatic nastarenkailla 8,5 l.
    HuoM. kaikissa näissä autoissa oli huollot tehty..

    Äänestä

  • "söi bensaa 11-14 litraa," Ketä haittaa, koska huoltoasemat myyvät sitä lisää tarpeen mukaan. (Oma syö 8-11l/100km)

    "kaasari oli kulunut joten kakisteli kylmänä," Jo alle tuhannella markalla saa kaasarin kuntoon, ja taas voi ajella sen puolesta 200tkm. Tiivistesarja riittää useimmiten ja sen saa parilla sadalla, ja joka-mies vaihtaa sen itse.

    "iso kömpelö ratti," Tekee ohjauksen kevyeksi, ja mittaritkin voivat olla riittävän kokoisia. Oletko kovin pienikokoinen?

    "persettä puuduttavat etupenkit," Taidat olla hentorakenteinen? Tuskin edes mersu pystyy suunnittelemaan kaikille sopivia penkkejä, vaikka mersun penkit ovatkin enemmälle osalle sopivampia kuin minkään muun merkin penkit.

    "raskaskäyttöiset hallintalaitteet." Taidat tosiaan olla hentorakenteinen? Oma naisväki ainakin pyörittelee mersua ja hallintalaitteita hyvinkin kevyesti.

    Äänestä

  • Kallonkutistaja kirjoitti:

    "söi bensaa 11-14 litraa," Ketä haittaa, koska huoltoasemat myyvät sitä lisää tarpeen mukaan. (Oma syö 8-11l/100km)

    "kaasari oli kulunut joten kakisteli kylmänä," Jo alle tuhannella markalla saa kaasarin kuntoon, ja taas voi ajella sen puolesta 200tkm. Tiivistesarja riittää useimmiten ja sen saa parilla sadalla, ja joka-mies vaihtaa sen itse.

    "iso kömpelö ratti," Tekee ohjauksen kevyeksi, ja mittaritkin voivat olla riittävän kokoisia. Oletko kovin pienikokoinen?

    "persettä puuduttavat etupenkit," Taidat olla hentorakenteinen? Tuskin edes mersu pystyy suunnittelemaan kaikille sopivia penkkejä, vaikka mersun penkit ovatkin enemmälle osalle sopivampia kuin minkään muun merkin penkit.

    "raskaskäyttöiset hallintalaitteet." Taidat tosiaan olla hentorakenteinen? Oma naisväki ainakin pyörittelee mersua ja hallintalaitteita hyvinkin kevyesti.

    Kaasarin korjaussarja W201:n Pierburgiin maksaa muistaakseni alle 100 euroa eli vanhaa rahaa hintaa oli nelisensataa. Korjaapa ruisku samaan hintaan...

    Nuo iso ratti ja jousipenkit nyt ovat perinteistä mersu-marinaa. Kummaa,ettei kumpikaan ko. asioista ole ikinä minua haitannut. Sen kuin ottaa mukavan asennon ja alkaa sompailla. Aina ei kannata miettiä ihan niin paljoa, kun painaa mennä vaan. Sitä paitsi sen ison ratin takana tulee kodikas olo. Eihän w123 mikään rata-auto olekaan.

    Äänestä

Mikäli auton hankit! Onko autossa erikoisvarusteita? Kantakortti tallella? Just curious... :-)

Äänestä
  • Eli kuten jossain viestissä totesinkin, tulossa on taloon kolmas MB. Erikoisvarusteita ei ole kuin keskuslukitus ja sävytetyt lasit, enkä kantakorttia huomannut kysyä. Mutta onpa varsin virheetön ja vähän ajettu bensa-W123. Säilyttämisen arvoinen tällaisenaankin.

    Taidanpa alkaa nimittää uutta hopeakylkeä ulkomuotonsa mukaan silakaksi?

    Äänestä

  • nih kirjoitti:

    Eli kuten jossain viestissä totesinkin, tulossa on taloon kolmas MB. Erikoisvarusteita ei ole kuin keskuslukitus ja sävytetyt lasit, enkä kantakorttia huomannut kysyä. Mutta onpa varsin virheetön ja vähän ajettu bensa-W123. Säilyttämisen arvoinen tällaisenaankin.

    Taidanpa alkaa nimittää uutta hopeakylkeä ulkomuotonsa mukaan silakaksi?

    Hei kirjoittelin teille vinkkiä aiheesta
    takalasin tiiviste -tuonne alemmas-, mutta taisi "hautaantua" kohtaan "w126 gurut...".
    Oletteko tutustuneet ilmiöön ?

    Äänestä

  • Silver kirjoitti:

    Hei kirjoittelin teille vinkkiä aiheesta
    takalasin tiiviste -tuonne alemmas-, mutta taisi "hautaantua" kohtaan "w126 gurut...".
    Oletteko tutustuneet ilmiöön ?

    ..ja omasta autostani olen jo paikkaillut silikonilla (paremman puutteessa) ajan hampaan syömää tiivistettä.

    Äänestä

Vasta on omalla 1500km takana, auto ollut perheessä 1kk ja mittarissa vähän yli 380K.

Juuri meni tänään leimalle, korjatakin piti hieman, pohjassa oli parissa paikkaa pehmeää ja kuskin etujousi oli poikki. Lisänä vielä jarrut puolsivat vähän, mutta sekin ongelma hoitui tekemällä perus herkistyksen.

Kulutus on 12l/100km aika tasaiseen ajossa, missä puolet on pk-seudun kaupunkiajoa ja puolet moottoritiellä 120kmh.

Sisusta on kuin uusi :) mutta ulkokuoressa näkyy siellä täällä pinnan alla kytevää ruostetta, täytynee jossain vaiheessa puuttua tähän...
Tämä on siis se yksilö minkä ajovalojen kanssa oli kuukausi sitten ihmettelyä.

Enää olisi tehtävälistalla kuskin penkin jousien vaihto tai sitten paremman esim. recaro-penkin etsiminen alle. Ai niin ja autosta löytynyt alkuperäinen ilmastointilaite pitäisi laittaa toimintaan kesää varten :) Saudimalli nähkääs...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

nih kirjoitti:

Elikäs otsikon mukaisesta kulkupelistä on kyse.
Meikäläiselle tarjottiin W201:n rinnalle kesäautoksi mokomaa, ja mitäs W123-tuntijat kehottavat tästä tutkimaan?

Ajettu on 210 tkm, vuosimalli on -84 ja auto peltienkin alta nätti kuin nappi. Koeajo oli vain muutama kilsa (ei kehdannut pinnata töistä kauempaa) mutta natinoitta kulki ja kone veti hyvin. Vesipumppu ja etupään nivelet olisi uusittu.
Omistaja jutteli, että öljyä kone syö jonkun verran. Toisaalta auto ei savuta yhtään. W201:ssa öljyä ei taas tunnu menevän yhtään, eli pitäisikö tuosta huolestua?

Kesä / säilöntäpeliksihän tämä tulisi, mutta ajattelinpa kysyä, että millä verukkeilla W123:n hintaa vielä voisi vähän tinkiä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu