Riisu pois

Presenthasnorhythm

mietin elämänlankaani,
muistin kokonaisia
elämänvaiheita

tuntui kuin
olisin esittänyt
tarinaa

hahmotelmaa
paraabelissa
ja se
tahtoi aina kääntyä
yläsalaisin

äänetön yö
tuntuukin
aina niin
pitkältä

rukouksen voiman
peitellessä ja
varjellessa maailman
pahuudelta

olin tässä,
yksin ja avoin
katsomaan
menneisyyden
ikkunaan

en tohtisi
särkeä lumousta

kylmä fakta
halusi
kaunistella
fiktioitaan

ihmisen halajamaa
onnellista loppua

kertoa totuus
omalla tavallaan
tai valehdella
päin kämmenselkää

kutsua ääni
nykyisyydestä
ja palauttaa se
menneisyyden
syöksykierteeseen

jokaisen sietämättömän
yrityksen
tunkeutua
murehtivaan sieluun

antaen elämän
demonien loihtia
omahyväisyydestä
elettyä elämää

sulattamatonta
menneisyyttä, joka
työntyy eetteriin,
vaikka sen työntää
syvyyksiin

ja näyttää
kauneuden naamioiman
rakkauden ja
hellyyden rumentaman
maailman

epätodellisen ja
äänettömän pilven
liikkeen

kuinka se korreloi
teeskentelemätöntä
maailmaa

ikuisesti mieleemme
piirtyneitä kuvia,
viuhkaa, joka
avautuu aamuun ja
sulkeutuu kuolemaan

silkan koreilunhalun
hehkua
inhimilliselle rohkeudelle

kirkkaalle ihanteelle

korkealla kiertäviä
planeettoja,
nousuveden kalvossa
väreileviä naaraita

synnyttäen tähtikuvioita,
raukeaa tyytyväisyyttä ja
uusiutumisen tuoksua

olemalla hiussuonistojen
meri, joka
laskee valtimoihin

kuinka tuo yön
tuoksu osaakaan
väkevöityä

niukan haureuden
koskettaessa
polvea

samaa fiilistä
viskin
noustessa maisemaan

kutkuttaessaan kurkkua
mennessään

persoonallisuus pukee,
mutta mieluiten
näkisin sinut
pinnattoman
pukemattomana

sielu väittää minun
rakastuneen ensimmäiseen
vastaan tulleeseen
suuriryntäiseen naiseen

ei
en allekirjoita
tuulen puhumaa

vaikka en voinutkaan
laskea katsettani
alemmas tai
ylemmäs

tuijotin

ilmiö oli
hypnoottinen ja
se toistuu aina
samanlaisena

luulin menneisyyden
haaveeni haisevan
kuolemalta, mutta

ei

terapeuttinen suhde
rintoihin
ei pysty kätkemään
sitä mitä olen

sitä mitä
sisälläni tunnen

voimattomuuden auran
ottamassa maljoja
tulevaisuudelle,
kuun valaisemille
kasvoille

en katsonut
kasvoja

olin suhteessa
pyöreisiin
täyteläisiin muotoihin

vuoroveden
pehmentämiin
kurveihin

intohimon sanomaton
katse
hellien suudelmien
koskettaessa,
luoden
valokuvioitaan hämärään

3

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Presenthasnorhythm

      kaikki hajanaiset
      ja järjestelemättömät
      viisaudet
      varoittelivat

      katsomasta
      koskemasta

      keski-iän pelkoa
      maailman kauneimpia
      rintoja,
      jumalaisinta järjestystä
      maailman päällä

      tuntui kuin
      olisin
      valunut hiljalleen
      kiintymyksen kammioon

      kynttilöiden kultaiseen
      valoon,
      parfyymin tuoksuun
      taivaankannen
      tulessa

      oliko tämä samaa
      iloa,
      vallankumouksellista
      kiihkoa
      jota
      kuninkaat tuntevat
      saadessaan haareminsa

      karjuvan leijonan
      rohkeuden ja
      kyvyn painaa
      kasvot kasvoihin,
      ihon ja
      muistin huokosiin

      tavalla, jota
      luontainen ujouskin
      häpeäisi

      verenkierron muutos,
      kielen maku suussa

      hajareiden kyky
      suudella,
      antaa inhimillisyydelle
      monta syytä
      lantioittaa
      ikuisuus

      kukoistava vehreys,
      puhdas usko
      rakastavaan jumalaan

      naisen pehmeyteen,
      naisen kykyyn
      olla paratiisi,
      esileikki
      maailmankaikkeudelle

      viileän tuulen
      raikastaessa kasvojamme

      taivasten valtakunnan
      tuleminen,
      aistillinen säväys
      maan päälle

      sillä jokainen, joka
      on lumoutunut revontulista

      tietää mitä
      värein kyllästetty erotiikka
      tarkoittaa

      veren ja lihan
      resonoidessa

      jokaisen rakkaudellisen
      teon hohtaessa
      jälkivaloaan,
      adrenaliinin tehdessä tietä
      nääntymykselle

      olinko
      nyt siinä
      hetkessä,
      palaamattomassa
      ekstaasin päällyskerroksessa

      menneen avartaessa
      nykyisyyden katsettani ja
      vallatessa tietoisuuteni

      mureuttaen lihallisuuden
      merkityksen ja
      minä poloinen
      katsoin taas kaula-aukkoon

      flirttailin kyltymättömänä
      ja se lämmitti kun
      kesäaurinko selkää

      elämäni täydellisyys
      katsoi ja kuunteli

      ymmärsi kykyäni
      olla vapautumiseni
      suurimman askeleen
      äärellä

      kaikkien menetettyjen
      vuosien paino

      ja tarkoitin sitä
      sytyttämällä kynttilän
      naisen sieluun

      paikkaan, jossa
      kaikki tuntuu
      tapahtuvan ensimmäistä
      kertaa

      olinko pelastanut
      ihmiskunnan,
      itseni

      loisteliaan hulluuden
      muodon, joka
      on rakkaus

      kasvoista kasvoihin ja

      en itke muistoni
      menetystä,
      jumalallisuuden
      sammumatonta
      kiihkeyttä

      kaikki on
      naisessa

      naisen
      antaumuksellisuudesta,
      joka kantaa
      kuolematonta ruusua
      sisimpäni runsaudensarveen

      eikä se saa koskaan
      aikaa järkiinsä

      se,
      ilmestyskirja oli
      saanut petonsa,
      rakkauden lähettilään
      viedemällä takaisin
      menneisyyteen

      sielun luoliin
      maalattuihin kuviin,
      joissa on täyden
      kukan edestä
      elämää

      ja aikaa
      hajota palasiin
      muistojeni
      vaaravyöhykkeissä

      langetaksemme syliin,
      jonka
      raakuus halaajaa
      uusia kuvia
      uutta menneisyyttä

      tunteaksemme
      onnellisuutta

      yksittäisen rakastelun
      värittämää
      sisustettua kotia

      ja se väritys
      kumisee sisälläni,
      virittää kohtaloni

      anteeksipyynnön ja
      rukouksen,
      tyytyväisen kuiskauksen
      saadessani riisua
      yöpaidan

      rinnat uhmakkaista
      muodoista


      https://www.youtube.com/watch?v=2GclT-yT-0Y

    • Amato amore

      Sinulla
      on
      harvinainen
      taito:

      osaat
      riisua
      ihmisen
      alasti
      pelkillä
      sanoillasi,

      vietellä
      lause
      lauseelta
      peremmälle,
      lähes
      perille;
      aina
      hekuman
      porteille
      saakka,

      lyödä
      rytmilläsi
      tiukkaan
      onnellisuuden
      pirtaan
      iäksi,
      ajaksi.

      *** *** ***


      Onnittelut
      runorakkauden
      mestarille!

      PS. Älä pahastu,
      kun kutsun Sinua
      Tommy Tabermannin
      sulkakynän perijäksi.

      • Presenthasnorhythm

        Kiitos.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      57
      5875
    2. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      77
      3233
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      23
      2400
    4. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      40
      2095
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      2008
    6. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      162
      1843
    7. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      6
      1619
    8. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      83
      1222
    9. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      20
      1206
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      81
      1075
    Aihe