Mulla on ongelma, tai ei nyt ihan ongelma, mut ehkä pula saman henkisistä ihmisistä. Olen ollut naimisissa 15 vuotta, 36-vuotias. Jo murkkuiästä olen tuntenut vetoa myös naisiin, saatoin ihastua kovasti tyttökavereihin, olisin halunut koskettaa, mutta uskallusta ei ollut. Kuitenkin tunsin samalla tavalla myös miehiin ja seurustelinkin monen kanssa ennen liittoani, onhan se toki helpompaakin. Päättelin tässä vanhempana itsekseni, että kyse saattaa olla bi-seksuaalisuudesta ja erehdyin siitä entiselle naisystävällenikin kertomaan yksissä bileissä, mutta tämä "vanhoillishetero" ääliö ei lievästi sanottuna ymmärtänyt. Kyllähän tämä normiporvarin elämä ihan ok on, mutta joskus olisi hyvä varmaan puhua jonkun kanssa muistakin asioista, vaikka sitten tässä foorumissa, mene ja tiedä. Onko teitä siis muitakin?!?
Bi nainen kaapissa
miehen kanssa
72163
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
mä asustelen täällä bi-kaapissa mieheni kanssa. olen 25 ja jo teininä ihastunut tyttöihin; mutta kuten sanoit, normina on helpompi olla. seurustelin poikien kanssa vaikka seksi tuntui välillä ällöttävältäkin. sitten rakastuin muutamaan heterotyttöön, ettei varmana tarvitsisi kohdata tätä asiaa oikeasti. mieheni on varmasti ensimmäinen mies jonka kanssa rakkaus ja seksuaalisuus tuntuu eheältä ja hyvältä, ehkä juuri siksi että hänen kanssaan olen voinut puhua ja olla rehellisesti, "löytää" oman itseni. ollessani suhteessa mieheni kanssa olen alkanut tuntea syvällisesti oman seksuaalisuuteni, johon kuuluu myös naisten haluaminen. tuntuu mahtavalta! nyt vaan tosin hieman harmittaa, että olishan tässä ollut aikaa hurjastella ja elää, kun olen vaan nököttänyt epätyydyttävässä hetskusuhteessa. no, nyt olen tyydyttävässä heterosuhteessa.
että onhan meitä. oletkos miehellesi kertonut?
Kyllä meitä on aika paljon, myös meitä, joille asia konkretisoituu vasta myöhemmällä iällä kun on jo valmiiksi luotu nämä "normiporvarin" vankat kuviot. Saattaapa olla niinkin, että jokin rankka kokemus johtaa itsetutkiskeluun ja sitä kautta ihminen löytää itsestään ihan uusia ominaisuuksia tai oppii ymmärtämään sitä, minkä on jo aiemmin huomannut, mutta jolle ei ole uhrannut ajatuksia. Näin minulle kävi, ainakin osittain.
Aika monella meistä on "ihan kelvollinen" parisuhde, lapset, vanhemmat, sukulaiset, ystävät, työpaikat, asunnot,lainat jne. Siitä kuviosta ei ole kovin helppo lähteä aiheuttamatta suurta tuhoa. Ja vaikka ei eroa ajattelisikaan, ei ole myöskään helppo toteuttaa omia mieltymyksiään muita loukkaamatta eli aina on tehtävä valinta onko tärkeämpää oma (mahdollinen) onni vai läheisten onnellisuus. Ainakin minusta tuntuu ajatuksena pahalta loukata omia tai puolison iäkkäitä vanhempia enkä myöskään haluaisi murrosikäisille lapsille ylimääräistä painolastia. Puolisosta puhumattakaan.
Jos luet aiempia keskusteluja, niin huomaat, että myös meitä vähän vanhempia bi-naisia on aika paljon. Osalla meistä bi-seksuaalisuus ilmenee paljolti kiinnostuksena harrastaa seksiä oman sukupuolen kanssa, osa taas rakastuu toiseen naiseen ja seksuaalinen kiinnostus tulee ikäänkuin "lisukkeena" (itse kuulun näihin viimeksimainittuihin). Samoja asioita on pohdittu paljon myös lesbojen palstalla, myös sinne monet bi-naiset kirjoittavat ja varsinkin ne, jotka eivät tiedä, onko bi-seksuaalisuus vain välietappi matkalla johonkin muuhun.
Tämä foorumi on minulle lähestulkoon se ainoa paikka keskustella näistä asioista ja ainakin omalla kohdallani se tuntuu toimivan. Palstoilla "liikkuu" paljon fiksuja ihmisiä, jotka ovat ajatelleet asioita hyvin monelta eri kantilta ja osaavat lisäksi ilmaista ne kiinnostavalla tavalla. Aika moni meistä kirjoittaa sekä tähän että tuonne lesbojen palstalle, jonne me onneksi voimme myös kirjoittaa ja jossa keskustelu usein on paljon mielenkiintoisempaa.
Terve tuloa mukaan!
Tämä kirjoitus olisi voinut olla omani. Lohduttavaa, että samoin ajattelevia on muitakin. Ehkä olen vähän sinua nuorempi, mutta en mikään nuori enää kuitenkaan.
Olin kuvitellut koko elämäni olevani hetero, olen onnellisesti naimisissa ja elämä on melko tasapainoista. Noin pari kuukautta sitten ihastuin aivan yllättäen naiseen, mutta en voi puhua asiasta kenenkään kanssa enkä voi ylipäätään tehdä asialle mitään.
Yritän vain unohtaa hänet ja jatkaa elämää eteenpäin, mutta tunteet ovat yllättävän voimakkaat ja ajattelen häntä joka päivä. Mieskin kyselee että mikä minua vaivaa, mutta en voi kertoa mitään, koska en halua loukata enkä sekoittaa kuvioita. Rukoilen suorastaan että tunne menisi ohi pian.
Tällaisen sotkun keskelle olen joutunut. Ei ole helppoa. Kaapissa ollaan ja pysytään.
Olet ihan oikeassa että on muitakin bi-naisia jotka ovat "piilossa"
Oma vaimo on kertonut kaipaavansa naisystävää mutta on samalla saanut niin vanhoillisen kasvatuksen ettei usko kelpaavansa lainkaan, ylipainoa on ja ikääkin
Minun näkemys ongelmasta on ainoastaan siitä kiinni että löytää sen oikean kenen kanssa kemiat täsmää, kunhan jompikumpi ensin uskaltaisi tehdä aloitteen...
Yhden naisen kanssa kolahti ja reippaasti mutta tämä ei loppujen lopuksi halunnut muuta kun keskustelukumppania. Paljon sekin! Valitettavasti kuivui kokoon kun muutti toiseen maakuntaan.
Nyt on ollut liiankin hiljaista taas, tunnen että yksinäisyys vaivaa ja paljon. Milloinkahan vaimo repeää liitoksista?
Omat tunteet? Positiiviset, jos vaimo on hyvällä tuulella niin elämä on paljon helpompaa meille molemmille.
Seksiä vaimon ystävättären kanssa? En edes mieti asiaa, siitä vasta syntyisi riita...
Meillä on ollut keskustelua että naiset pitäisi luoda itselleen kokoontumispaikan minne kaikki on tervetulleet. Ja se tulisi ehdottomasti olla muualla kuin webissä! Naistenlehdet on hyvä linkki!
Miksikö, sen vuoksi että liiankin moni 40 ->
naisista ei osaa webbiä lainkaan, lehti on paras. Miehet ei lue kuin väkisin...
Täältä on tulossa yksi jos se toteutuu!
Uutisissa oli jokunen päivän sitten juttu koskien ulkomaalaiset naiset ja heidän puutuvaa sosiaalinen kontakti toisiin naisiin. Puutteen korjaamiseksi perustivat naisryhmän joka kokoontuu Hesassa ja Turussa
Tehkää samoin;-)
Tämän kaltaisia tuntemuksia olen todennut ja keskusteltukin niistä on.
Vaimoni haluaisi ainakin kokeilla ja tuntea sen mistä on kai uneksinutkin.
Elämä on yllättävän lyhyt, asioita jää meillä kaikilla kokematta,
Kunnioitan vaimoni halukkutta kokea ja olen varma että itsekkin nauttisin siitä miten hän tuntee uudessa tilanteessa.
Hurjimmissa toiveissani haluaisin olla mukanakin, mutta eihän siitä mitään tulisi. Naisten välinen juttu on naisten välistä ja pornofilmit on pornofilmiä.
Pahin pelko on kai se että tämä fantasia ei ikinä toteudu. Hän ei tiedä miten kumppanin löytäisi ja en itse tiedä miten auttaisi. Juuri siksi kai olen näilläkin sivuilla.
Teidän aitojen lesbojen pitää ymmärtää että näitä
puolikkaitakin on. Senhän pitäisi tuntua kunnioitukselta suuntaustanne kohtaan.
Olen tuntenut ihan samalla tavalla, välillä tuntuu, että sanon miehelleni, että olen bi, ollut varmaan aina, mutta en uskalla tai en saa suutani auki. Välillä se tuskastuttaa, kun ei voi olla oma itsensä.. melkeinpä masentavaa tällanen