Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Työttömät ohjataan pakkohoitoon ->

TEM tiedottaa

Tuollahan se lukee Työ- ja elinkeinoministeriön tänään päivitetyillä kysymys-vastaus -sivuilla.

Uudella lailla pyritään varmistamaan työttömien_yhdenvertaisen_ohjautumisen_monialaiseen_yhteispalveluun.
Kaikki lampaat samasta portista sisään eikä niin, että tyhmimmät vain. Älykkäät ovat osanneet tähän saakka kieltäytyä tietojensa luovutuksesta eli älykkäimpien mielestä heidän päänsärkynsä eivät kuulu työkkärin virkailijoille. Uusi laki takaa, että työkkärin virkailija päättää työttömän potevan psykosomaattista päänsärkyä, jonka oikea hoitopaikka on _mielisairaala_. Siispä työtön ohjataan mielisairaalahoitoon, jolloin hän ei enää ole työtön vaan mielisairas.

44

300

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • TEM tiedottaa
      • 2+99

        Tulkitset väärin koko asiaa.Samassa lauseessa ei puhutua KOSKAAN anssia saavista ja tmt saavista.Ne pitkäaikaistyöttömät joita tuossa tarkoitetaan on kuin onkin toimeentulotukea saavia.
        Hae apua lukihäiriöösi.

      • TEM tiedottaa
        2+99 kirjoitti:

        Minkä takia korotat anssilaiset työllisiä ylemmälle tasolle? Moni työllinen hakee toimeentulotukea! Anssin saaminen EI ole mikään meriitti!

        Samassa lauseessa ja samassa lauseessa. PAH!

        Kauanko anssia saa? Jos saa yli vuoden, niin heidän pakkohoitotarpeensa arvioidaan siinä missä muidenkin.

        Aika kätevää, että hyvätuloiset eivät voisi olla pakkohoidon tarpeessa.

      • 2+99
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Minkä takia korotat anssilaiset työllisiä ylemmälle tasolle? Moni työllinen hakee toimeentulotukea! Anssin saaminen EI ole mikään meriitti!

        Samassa lauseessa ja samassa lauseessa. PAH!

        enpä korota mitään mihinkään... tuossahan lukee jokatyöttömyyden takia saa toimeentulotukea...Moni työllinen hakee ja saa ttt, mitä sitten.
        On se kuitenkin sellainen 'meriitti' jotta siltä ei typpiin joudu.

      • LUE UUDELLEEN
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Kauanko anssia saa? Jos saa yli vuoden, niin heidän pakkohoitotarpeensa arvioidaan siinä missä muidenkin.

        Aika kätevää, että hyvätuloiset eivät voisi olla pakkohoidon tarpeessa.

        Uskopa huviksesi, jottei se noin tule menemään.Siinä olet oikeassa että'hyvätuloiset' eivät ole 'pakkohoidon' tarpeessa koska he EIVÄT ole sossulan asiakkaita.

      • TEM tiedottaa
        2+99 kirjoitti:

        enpä korota mitään mihinkään... tuossahan lukee jokatyöttömyyden takia saa toimeentulotukea...Moni työllinen hakee ja saa ttt, mitä sitten.
        On se kuitenkin sellainen 'meriitti' jotta siltä ei typpiin joudu.

        No nyt huomasit korjata mokasi eli anssilaisetkin ovat työttömiä. Hyvä poika! :)

      • TEM tiedottaa
        LUE UUDELLEEN kirjoitti:

        Uskopa huviksesi, jottei se noin tule menemään.Siinä olet oikeassa että'hyvätuloiset' eivät ole 'pakkohoidon' tarpeessa koska he EIVÄT ole sossulan asiakkaita.

        No tuossa kohtaa sinunkin pitäisi huolestua. Nyt ollaan Suomessa siinä pisteessä, että...

        KÖYHYYS = MIELISAIRAUS

      • 2+99
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        No nyt huomasit korjata mokasi eli anssilaisetkin ovat työttömiä. Hyvä poika! :)

        kukaan ole väittänyt jottei anssilainen olisi työtön, tietysti on, mutta on vaan eri työtön kuin tmt ttt saava.
        JA ansilta ei joudu typpiin hyppii.

      • LUE UUDELLEEN
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        No tuossa kohtaa sinunkin pitäisi huolestua. Nyt ollaan Suomessa siinä pisteessä, että...

        KÖYHYYS = MIELISAIRAUS

        AI JAA alat hiljalleen vaihtaa jo puheenaihetta, ikäänkuin vaivihkaa... siis huomasit oman väärintulkintasi.

      • TEM tiedottaa
        2+99 kirjoitti:

        kukaan ole väittänyt jottei anssilainen olisi työtön, tietysti on, mutta on vaan eri työtön kuin tmt ttt saava.
        JA ansilta ei joudu typpiin hyppii.

        Miksi et osaa lukea kappaletta 4 ?

        Väität ettei työmarkkinatukilaisia ja anssilaisia mainita samassa lauseessa. Kyllä mainitaan ja moneen kertaan.

        Kysymys: OHJATAANKO JATKOSSA KAIKKI PITKÄÄN TYÖMARKKINATUKEA SAANEET TAI PITKÄÄN YHDENJAKSOISESTI TYÖTTÖMÄNÄ OLLEET MONIALAISEEN YHTEISPALVELUUN?

        Vastaus: Monialaiset yhteistyön tarve arvioidaan kun:

        - alle 25-vuotias on ollut työtön ½ vuotta

        - yli 25-vuotias on ollut työtön vuoden

        Joko ymmärrät, että TYÖTTÖMYYS on peruste yhteispalvelun tarpeen ARVIOIMISELLE. Silloin kun tuo aika on kulunut, ei kysytä oletko työmarkkinatukilainen vai anssilainen!

        Em. tarkoittaa, että pelkkä työttömyysaika vaikuttaa ARVIOIMISEEN.
        Se, ohjautuuko työtön yhteispalveluun arvioinnin JÄLKEEN, riippuu sitten arvioinnin tuloksista.

        KUKAAN EI OLE SUOJASSA, sillä anssilainen voidaan todeta pakkohoidon tarpeessa olevaksi siinä missä tmt:lainenkin!

        Mikä tässä on niin vaikeaa?

      • TEM tiedottaa
        LUE UUDELLEEN kirjoitti:

        AI JAA alat hiljalleen vaihtaa jo puheenaihetta, ikäänkuin vaivihkaa... siis huomasit oman väärintulkintasi.

        Keskity asiaan äläkä minuun, vaikka kiinnostava olenkin.

      • tampio olet
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Miksi et osaa lukea kappaletta 4 ?

        Väität ettei työmarkkinatukilaisia ja anssilaisia mainita samassa lauseessa. Kyllä mainitaan ja moneen kertaan.

        Kysymys: OHJATAANKO JATKOSSA KAIKKI PITKÄÄN TYÖMARKKINATUKEA SAANEET TAI PITKÄÄN YHDENJAKSOISESTI TYÖTTÖMÄNÄ OLLEET MONIALAISEEN YHTEISPALVELUUN?

        Vastaus: Monialaiset yhteistyön tarve arvioidaan kun:

        - alle 25-vuotias on ollut työtön ½ vuotta

        - yli 25-vuotias on ollut työtön vuoden

        Joko ymmärrät, että TYÖTTÖMYYS on peruste yhteispalvelun tarpeen ARVIOIMISELLE. Silloin kun tuo aika on kulunut, ei kysytä oletko työmarkkinatukilainen vai anssilainen!

        Em. tarkoittaa, että pelkkä työttömyysaika vaikuttaa ARVIOIMISEEN.
        Se, ohjautuuko työtön yhteispalveluun arvioinnin JÄLKEEN, riippuu sitten arvioinnin tuloksista.

        KUKAAN EI OLE SUOJASSA, sillä anssilainen voidaan todeta pakkohoidon tarpeessa olevaksi siinä missä tmt:lainenkin!

        Mikä tässä on niin vaikeaa?

        yhdenjaksoisesti pitkään työttömänä ollut tarkoittaa toimeentulotukea saavaa.... mikä on niin vaikeeta hyväksyä omalle kohdallesi tuota.

      • LUE UUDELLEEN
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Keskity asiaan äläkä minuun, vaikka kiinnostava olenkin.

        Nimenomaan asiaan, joka on se että ttt ja tmt ovat kohde, ei muut.

      • TEM tiedottaa
        tampio olet kirjoitti:

        yhdenjaksoisesti pitkään työttömänä ollut tarkoittaa toimeentulotukea saavaa.... mikä on niin vaikeeta hyväksyä omalle kohdallesi tuota.

        Vastauksessa ei erotella anssia ja marssia. :)

      • TEM tiedottaa
        LUE UUDELLEEN kirjoitti:

        Nimenomaan asiaan, joka on se että ttt ja tmt ovat kohde, ei muut.

        Todista. :) Minä olen oman väittämäni todistanut, sinulla taas ei todisteita ole. :=(

      • Tuulio
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Vastauksessa ei erotella anssia ja marssia. :)

        Eikä kuuta ja venusta.

      • LUE UUDELLEEN
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Todista. :) Minä olen oman väittämäni todistanut, sinulla taas ei todisteita ole. :=(

        miten olet todistanutkaan....minun todisteeni voit käytännössä huomata piankin.Sinun kantasi....no jaa, mitens se nyt olikaan.
        Ai niin, voit sen tarkistaa kunhan uudet SELKOKIELISET, yksinkertaistetut asiakirjat tulee julki. On totta jotta nuo virkakieli kiemurat tuottaa vaikeuksia joillekin.

      • TEM tiedottaa
        LUE UUDELLEEN kirjoitti:

        miten olet todistanutkaan....minun todisteeni voit käytännössä huomata piankin.Sinun kantasi....no jaa, mitens se nyt olikaan.
        Ai niin, voit sen tarkistaa kunhan uudet SELKOKIELISET, yksinkertaistetut asiakirjat tulee julki. On totta jotta nuo virkakieli kiemurat tuottaa vaikeuksia joillekin.

        Olen ansainnut elantoni tulkitsemalla virkakieliä. :) Mitkä ovatkaan omat meriittisi?

      • Kappasvaan
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Olen ansainnut elantoni tulkitsemalla virkakieliä. :) Mitkä ovatkaan omat meriittisi?

        No mistä sitten johtuupi jottet osaa tulkita tuota oikein vaan vänkäät jotain sellaista mitä siinä ei ole.

      • TEM tiedottaa
        Kappasvaan kirjoitti:

        No mistä sitten johtuupi jottet osaa tulkita tuota oikein vaan vänkäät jotain sellaista mitä siinä ei ole.

        Jos tiedät jotain, mitä TEM tietää mutta ei kerro, niin voit olla oikeassa. Jos totuus on kerrottu julkisuudessa, niin minä olen oikeassa, sillä olen expertti tulkitsemaan suomen kieltä. :)

      • TEM tiedottaa
        Tuulio kirjoitti:

        Eikä kuuta ja venusta.

        Kuulostaa romanttiselta. :) Nyt voisi olla otollinen aika rakastua. :)

      • meksnoo
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Kuulostaa romanttiselta. :) Nyt voisi olla otollinen aika rakastua. :)

        Tuutko kanssain....vaikka kylpyyn...kuutamolla, mulla on iso palju pihalla.

      • Kappasvaan
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Jos tiedät jotain, mitä TEM tietää mutta ei kerro, niin voit olla oikeassa. Jos totuus on kerrottu julkisuudessa, niin minä olen oikeassa, sillä olen expertti tulkitsemaan suomen kieltä. :)

        Tietää, tietää, muttei kerro....vielä.

      • TEM tiedottaa
        meksnoo kirjoitti:

        Tuutko kanssain....vaikka kylpyyn...kuutamolla, mulla on iso palju pihalla.

        Kielikylpyyn voin tulla.

      • tyhmälläonhuvit
        2+99 kirjoitti:

        Tulkitset väärin koko asiaa.Samassa lauseessa ei puhutua KOSKAAN anssia saavista ja tmt saavista.Ne pitkäaikaistyöttömät joita tuossa tarkoitetaan on kuin onkin toimeentulotukea saavia.
        Hae apua lukihäiriöösi.

        Hanki sinä apua tyhmyyteesi.

      • VAI MITÄ....
        tyhmälläonhuvit kirjoitti:

        Hanki sinä apua tyhmyyteesi.

        Sinä puolestasi voit vaikka rautakaupassa käydä narun ostossa ja jos osaat keksiä mitä sillä pitäisi tehdä, niin olet niitä palstan fiksumpia hölmöjä.

      • Työtön 55
        tampio olet kirjoitti:

        yhdenjaksoisesti pitkään työttömänä ollut tarkoittaa toimeentulotukea saavaa.... mikä on niin vaikeeta hyväksyä omalle kohdallesi tuota.

        Mitä ihmeen toimeentulotukea? Ei pidä paikkaansa, koska kohta tulee täyteen 2v työttömänä ja päivääkään en ole saanut toimeentulotukea enkä asumistukea, vaikka kaikkien mittareiden mukaan olen köyhä.

      • määkii vaa
        Työtön 55 kirjoitti:

        Mitä ihmeen toimeentulotukea? Ei pidä paikkaansa, koska kohta tulee täyteen 2v työttömänä ja päivääkään en ole saanut toimeentulotukea enkä asumistukea, vaikka kaikkien mittareiden mukaan olen köyhä.

        OOTKO sitten saanut työmarkkinatukea vai oletko työttömien eliittiä, eli anssilla, niinkuin määkii, ollut jo 5v. kohta. Enkä myöskään ole mitään 'tukia' saanut....enkä hakenut, enkä hae. Kun en tarvii.

    • hermot meni

      Helpompaa olisi olla panta jalassa kuin jollain kriminaalilla. Ei tarvisi joka hiton arkipäivä mennä kyykytettäväksi "töihin" 1 euron tuntipalkalla.

      Minäkin olen kuntouttavassa työtoiminnassa, vaikka oikeasti ei tähän ole mitään syytä. Syyni on vain työttömyys ja kun liiton rahat loppuivat.

      Ensin orjailin parina päivänä viikossa ja määrää LISÄTTIIN joka ikiselle arkipäivälle täysi päivä kun olen niin kuntoutunut (siis jostain viasta mitä ei ikinä ollutkaat).

      Kiitos Pirkanmaa, KIITOS! Ei tällaista orjatyöpaskea vaan kestä ketään tervejärkinen.

    • tuleva mielisairas

      No näinhän se menee. Työttömiä kohdellaan kuin mielisairaita ja pakotetaan kuntoutukseen. Kas kun ei jalkaa pistetä paikanninta niinkuin rikollisilla.

    • EUFootWearGPS

      Helpoimmin työttömiä voisi aktivoida antamalla jalkapannalla sähköiskuja suoraan kehoon. Eli aina kun panta klo 08.00 - 16:00 ei ole liikkessä, niin eiku sähköisku kehoon. Näin Nokiakin pääsisi taas uuteen nousukiitoon tehdessään GPS:llä varustettuja jalkapantoja koko EU:n tarpeita varten.

    • Jeesus pelastaa

      Jooel 3:10 Sanokoon heikko: "Minä olen sankari"

    • kemikaali-ali

      Met olemma nyt rikkaruohoja, jotka on myrkytettävä pois.

    • 2+56

      Tämäkin ketju täysin tyhjän takia, tuo kaikkihan koskee vain työmarkkinatukea saavia ja täyspäisempiä ttt saavia.

      • TEM tiedottaa

        Edustat hallitusta, joita pelottaa anssilaisten ja sitä kautta SAK:n STTK:n ja AKAVAN viha. Toisaalta jälkimmäiset ovat olleet hyväksymässä edellisten etuuksien menetykset.

      • miävua
        TEM tiedottaa kirjoitti:

        Edustat hallitusta, joita pelottaa anssilaisten ja sitä kautta SAK:n STTK:n ja AKAVAN viha. Toisaalta jälkimmäiset ovat olleet hyväksymässä edellisten etuuksien menetykset.

        Mittee vällii kuka tai mikä on näittennii leikkaasten takana.Piäasja on kuitennii se notta nää työmarkkinatuilla ja mikä se sossuraha nyt nimeltään olkaa, joku toimeetulotukhaa se olkii, nii näillä makoolijat pannaa tienoomaa omaa elätustaan.

      • 103
        miävua kirjoitti:

        Sossulaisten piän menoks on tää tehtynnä.

      • TEM tiedottaa
        103 kirjoitti:

        Sossulaisten piän menoks on tää tehtynnä.

        Sossulaisten on oltava fiksumpia.

    • erviin

      Joo-o, senverran fiksumpia pitäisi olla, että töihin menisivät ja ittesä elättäisivät.

    • syrjäyty mielisairas

      Nähtävästi pelkkä työttömyys teki minusta syrjäytyneen mielisairaan. Olen nyt TE-toimiston asiantuntijan päätöksellä ja arviolla kuntouttavassa työtoiminnassa. Omasta mielestäni kunnossani ei ole mitään vikaan, mutta pakkohan minun olla hullu, juoppo tai vammainen jota nyt kuntoutetaan tästä. Olen kuntouttavassa työtoiminnassa pakolla, eli pakkohoidossa.

      • niuvaavaan

        Mene vielä Niuvanniemeen järki tutkitaan persuteellisesti siksi olet kuntouttavassa työtominassa mielisairas kun olet te-toimisto tekee sinun puolesta oikeita virkapäätöksiä

    • kummalta joutuu

      Saatko toimeentulotukea vai työmarkkinatukea, kiinostaa tietää kun on edessäpäin tuokin.

    • laitonta

      Pointtina että oikeasti vajaakuntoista ei saa laittaa kuntouttavaan työtoimintaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      81
      2067
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1773
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1644
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      21
      1460
    5. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      64
      1394
    6. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      19
      1331
    7. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      76
      1318
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1292
    9. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1274
    10. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      11
      1245
    Aihe