En ole vastaavaa liikenneympyrää nähnyt kuin mikä on säkylässä.Neljästä liittymästä yksi on peltotie !!
Vastaukset 2
- pettynyt kansalainen
Se liikenneympyrä olisi kyllä kuulunut rakentaa seuraavaan risteykseen Euraa kohti. Nykyisen S-marketin risteyshän lienee vilkkain Säkylässä, vaikka siinäkin risteyksessä yksi liittymistä on niin sanottu peltotie. Yllättävän paljon kyseiseltä peltotieltä kuitenkin liikennettä kulkee. Jopa siitäkin risteyksestä vielä yksi Euraa kohti olisi ollut uskottavampi paikka, eli paikallisten keskuudessa niin sanottu Esson risteys. Siinäkin on sitä liikennettä selvästi enemmän kuin risteyksessä, jossa ei oikein ole liikennettä nimeksikään. Ainakaan, jos verrataan näihin kahteen muuhun mainitsemaani risteykseen. Kunnalla vain oli jotain ihme paineita kaiketi saada niin kutsuttu liikealue tuolle pellolle Pikatien ja Rantatien väliin. Sekin huutaa tyhjyyttään, kun vain ruokakaupan ja viinakaupan yhdistelmä löytyy ja toki toiselta tontilta polttoainepiste. Nyt kun Metkahintakin muuttaa kauemmas ja rautakauppa lopettaa, on niin kutsuttu liikealue entistä autiompi. Melko turhaa työtä siis tuo liikealue ja kyseinen liikenneympyrä autioituvassa tumppukylässä.
- linnisfani
Eurassa Linankajossa on nyt uudet muurit, tervetulos testaamaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1131403
- 45921
Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r133704- 70676
- 67626
- 53607
- 55565
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.109523Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e101485Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32478- 34477
- 5468
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 52462
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 49447
- 52413
- 42410