Koiraohjaajan havainto Tähtisentiellä

Alla olevasta ilmenee että koira sai vainun jäljestä naapurin tontin sivurajalla mutta että jälki hävisi asfaltilla. Olikohan jäljen häviämiseen syynä että tekijä olisi noussut punaiseen volvoon ja näin poistunut tekopaikalta. Näinkin voisi olla tapahtunut..

"Poliisikoira sai jäljen naapurin tontin sivurajalla, mutta jälki kuitenkin hävisi asfaltilla. Surmatalon rajoilla koira ei löytänyt ohjaajan havainnon mukaan mitään jälkeä."

"22.8.Koiraohjaaja kertoo surmapaikalla käytetyn koiran olleen noin viisivuotias, poliisikoira parhaassa iässään.
22.8.- Kotoa hälytettiin, lähdin sieltä ja otin koiran mukaan. Tapahtumapaikalla oltiin noin puolitoista tuntia (huom, korjattu aiempi puoli tuntia) tapahtuneesta.
22.8.Ensimmäisenä piti selvittää, missä poliisipartiot ja sairaanhoitohenkilöstö ovat liikkuneet. Talon etupuolella oli liikuttu, poliisipartiot myös talon takapihalla.
- Takapiha oli poissuljettu, koska siellä oli kulkenut poliiseja. Suunniteltiin, että tontin sivurajat ja takarajat voidaan tarkistaa.
22.8.Poliisikoira sai jäljen naapurin tontin sivurajalla, mutta jälki kuitenkin hävisi asfaltilla. Surmatalon rajoilla koira ei löytänyt ohjaajan havainnon mukaan mitään jälkeä.
22.8.Tonttia ympäröi pensasaita, joka oli sivuista tiheä. Mitään havaintoja sen läpi kulkemisesta ei huomattu.
22.8.- Se on mun arvioni, että [takapihan kautta] ei ole kukaan kulkenut, poliisi vastaa syyttäjän kysymykseen."

7

349

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • pulsu ketjuun

      Ylläpito voisi siirtää tuon pulsun viestit samaan ketjuun.

      • von Lagerbom

        Nämä kirjoitukseni perustuvat ilmiselvästi käräjäoikeuden pöytäkirjoihin ja uutisointiin..http://www.hejac.com/forum/viewtopic.php?f=57&t=549

        Väitätkö minua puliukoksi?

        Ja sitten itse asiaan. Koiran kanssa tultiin siis paikalle vasta 1,5 tunnin kuluttua. Koira sai vainun naapuritontin aidan vierestä ja saattaisi olla niin, että tappaja tarkkaili taloa ensin sieltä, näkyykö valoja tai liikettä että oltaisiin hereillä. Tämä siis spekulointia, perustuen virallisiin näkökantoihin.

        Koira siis sai vainun, mutta koirakouluttaja siis tuli puolitoistatuntia myöhässä jolloin jo ainakin poliisit olivat sotkeneet jäljet. Syyttäjän kysymykseen siitä, oliko takapihan poikki kukaan kulkenut, vastasi koirakouluttaja että se on hänen arvionsa, ettei olisi kuljettu takapihan kautta. Ei siis ole mitenkään todistettu etteikö murhaaja olisi kulkenut sitä kautta ja noussut sitten vaikka punaiseen volvoonsa, kuten jo aiemmin spekuloinkin.


      • palsta selkeäksi
        von Lagerbom kirjoitti:

        Nämä kirjoitukseni perustuvat ilmiselvästi käräjäoikeuden pöytäkirjoihin ja uutisointiin..http://www.hejac.com/forum/viewtopic.php?f=57&t=549

        Väitätkö minua puliukoksi?

        Ja sitten itse asiaan. Koiran kanssa tultiin siis paikalle vasta 1,5 tunnin kuluttua. Koira sai vainun naapuritontin aidan vierestä ja saattaisi olla niin, että tappaja tarkkaili taloa ensin sieltä, näkyykö valoja tai liikettä että oltaisiin hereillä. Tämä siis spekulointia, perustuen virallisiin näkökantoihin.

        Koira siis sai vainun, mutta koirakouluttaja siis tuli puolitoistatuntia myöhässä jolloin jo ainakin poliisit olivat sotkeneet jäljet. Syyttäjän kysymykseen siitä, oliko takapihan poikki kukaan kulkenut, vastasi koirakouluttaja että se on hänen arvionsa, ettei olisi kuljettu takapihan kautta. Ei siis ole mitenkään todistettu etteikö murhaaja olisi kulkenut sitä kautta ja noussut sitten vaikka punaiseen volvoonsa, kuten jo aiemmin spekuloinkin.

        Von lagerpelle palstan sääntöihin kuuluu ettei samasta aiheesta tehdä uusia aloituksia vaan jatketaan entiseen.

        Pelkästään etusivulla on yli 20 kpl aloituksia samasta aiheesta ja lisää tulee sinun toimestasi melkein joka päivä.
        Olet ilmeisesti kykenemätön noudattamaan palstan sääntöjä.

        Annelisössötykset voisi kaikki kerätä samaan ketjuun.


    • Volvo tai joku muu!

      Tämä täsmäisi siihen että surmaaja lähti tekopaikalta joko autolla tai muulla pärisevällä vehkeellä. Minfossa on tullut erään sivustaseuraajan taholta huomio jossa Häke-nauhalta kuuluu ihan pikkusen lopussa pörinää. Siihen ei vaan kovin ole puututtu.
      Jos nauhalta todella kuuluu pärinää niin miksikö siihen ei ole aiemmin puututtu? Holistin tulkinta on "Matalan kumeaa ääntä".

      Silloinhan kyseessä on automobiilen. Matalan kumeaääninen automobiilen.

      • Onko se selv

        Kenellähän oisi auton maalaamiseen oaikka Porissa?


    • vainuaja

      Koskas se oli kun pieni lapsi oli laitettu lumen alle ja polliisiloira istui melkein päällä eikä haistanut lasta, josain itäsuomessa se oli, eli ei koira aina mittään haista.

      • koiranelämää

        Ilmeisesti on myös koulutettu erilaisia koiria erilaisiin tehtäviin. Oliko tämä "tavallinen" partiokoira vai nimenomaan jäljittämiseen erikoistunut?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      266
      4654
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      133
      3019
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2590
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1644
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1511
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe