Hei! Olen käyttänyt aiemmin Conserta 54 mg ongelmitta. Sitten oli puolen vuoden tauko ja nyt aloitettiin uudestaan. Nyt sitten alkanut rytmihäiriöt ja rintakipu. Polttelee. Sydämen syke kiihtyy ja tulee huono olo. Alkaa aamulla lääkkeen oton jälkeen ja helpottuu iltaa kohti. Käytössä myös Seronil 40mg ja uutaena Lamictal 150 mg: aloitettu puoli vuotta sitten, mutta Consertaa ja lamictalia ei ole ennen ollut yhtäaikaa käytössä. Eli voiko johtua Consertasta, vaikka aiemmin ei ole esiintynyt tällaista. Rintakipu, sydämen pamppailu ja rytmihäiriöt ovat erittäin epämiellyttäviä ja häiritseviä. Olo on niin huono että on vaikea keskittyä mihinkään, en jaksa olla kauaa istuma asennossa vaan makaan sängyssä. Pulssi rauhoittuu makuu asennossa mutta pienikin liike kiihdyttää sen taas ja jos kävelen vaikka vessaan ja istun sen jälkeen syke ei tasaannu ollenkaan, vasta makuuasennossa ja silloinkaan epämiellyttävä "tärisevä" tunne rinnassa ei lopu.
Yksi asia mietityttää kuitenkin, että eikö johdukaan Consertasta, nimittäin ensimmäisen kerran oireet tulivat illalla ja yötä kohti vain pahenivat.rinnan polttelu kesti tunteja ja oli tuskallista, se alkoi muutamien ikävien muljahdusten jälkeen.
Kipua on myös selkäpuolella, myös alaselässä, voisiko olla munuaisperäistä?
Yksi asia joka voisi ehkä selittää sen miksi Conserta yht äkkiä aiheuttaisi tällaista voi olla muutama viikko sitten otettu lääkkeiden yliannostus: n. 85x20mg Seronilia, 10x50mg Lamictalia, n. 100 kpl Spiruliina diet tabletteja. Eli olisiko se voinut vaurioittaa/rasittaa sydäntä (ja munuaisia) ja nyt se Conserta sitten on jo liikaa sydämelle, mitä mieltä olette?
Lisäksi sydäntä voi kuormittaa ravitsemuksen huima lisääminen erittäin niukkaenergisen jakson jälkeen. (minulla on syömishäiriö)
Conserta ja sydän
Nuori nainen
1
378
Vastaukset 1
- Addnainen
Sinuna soittaisin ensitilassa lääkärille. Noiden sydänjuttujen kanssa ei kannata leikkiä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1161477
- 50960
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r146764Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi
Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....50746- 70676
- 67626
- 53617
- 59596
Onko Sofia jälleen jätetty?
Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.119558Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .
EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuusongelmien vuoksi, sanoo alan e119535Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?20500- 5488
Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32488- 55478
- 34477
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?118466- 49457
Mitä jos...
Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät142453- 42420
- 4419