lapset

Hei,

olen jo lähes aikuisten lasten äiti. Vanhempi (tyttö) on jo muuttanut pois kotoa ja nuorempi (poika) käy lukiota. Esikoisen kanssa oli ongelmia voimakkaan luonteen (ja äänen!) takia. Monta kertaa meinasi tulla uskon puute. Koulu hänellä kuitenkin meni aina hyvin. Nyt hän opiskelee yliopistossa, omassa toivepaikassaan. Nuorempi taas on hänen vastakohtansa, varsinainen rentoreino, johon ei aina ole meinannut saada mitään liikettä. Lukio on kuitenkin mennyt hyvin.

Haluan kertoa pari juttua, joiden avulla olen omieni kanssa pärjännyt vaikeissakin kohdissa. Jo ennen lasten syntymää päätin, että minulla on aina oltava aikaa lapsille ja otan heidät aina syliin, kun he sitä haluavat. Moni juttu on mennyt pieleen, mutta tämä lupaus on pitänyt. En todellakaan olisi jaksanut etenkään esikoiseni kanssa jos meillä ei olisi säilynyt läheisyys.

Esikoinen oli jo muuttanut pois kotoa, kun hän oma-aloitteisesti kertoi, että on ollut hienoa, että mulle on voinut aina tulla puhuun ja mulla aina ollut aikaa. Tuntui upealta! Häneen on edelleen erittäin läheiset ja lämpimät välit, vaikka hän on kihloissa ja asuu yhdessä sulhasensa kanssa. He molemmat tietävät olevansa minulle tärkeitä.

Poika on myös tottunut äitinsä hellittelyyn ja luontevasti halaillaan ja suukotellaan joka päivä. Rakkaushöpötyksetkin on jokapäiväisiä. Kunhan kaverit ei näe eikä kuule! Hän myös kertoo asioistaan. Ei tietenkään kaikkea, mutta riittävästi. Tupakka ja kaljat on kokeiltu. Hän itse kertoi. Olen sanonut, että valehdella ei tarvitse ja kaikki mokaileekin joskus. Kaikesta voi kertoa. Auton ajokortti luvattiin maksaa molemmille sillä ehdolla, että vakituiseen ei aleta tupakoida eikä viinasten kanssa läträtä. Nuorempi menee piahkoin autokouluun.

Minulle on tärkeätä, että lapseni tietävät, että rakastan heitä, vaikka kaikki ei menisi aina niinkuin meinataan.
1361
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Todella hienoa, että teillä on tuo onnistunut. Omat lapseni ovat 12 ja 11 -vuotiaita, mutta käytän heidän kanssaan ihan samaa menetelmää. Enää he eivät syliin tule istumaan, mutta halailuja meillä jaellaan hyvin auliisti vieläkin.

Minun äitini on käyttänyt samaa menetelmää minun kanssani ja muistan vieläkin lämmöllä niitä hetkiä!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


äiti kirjoitti:

Hei,

olen jo lähes aikuisten lasten äiti. Vanhempi (tyttö) on jo muuttanut pois kotoa ja nuorempi (poika) käy lukiota. Esikoisen kanssa oli ongelmia voimakkaan luonteen (ja äänen!) takia. Monta kertaa meinasi tulla uskon puute. Koulu hänellä kuitenkin meni aina hyvin. Nyt hän opiskelee yliopistossa, omassa toivepaikassaan. Nuorempi taas on hänen vastakohtansa, varsinainen rentoreino, johon ei aina ole meinannut saada mitään liikettä. Lukio on kuitenkin mennyt hyvin.

Haluan kertoa pari juttua, joiden avulla olen omieni kanssa pärjännyt vaikeissakin kohdissa. Jo ennen lasten syntymää päätin, että minulla on aina oltava aikaa lapsille ja otan heidät aina syliin, kun he sitä haluavat. Moni juttu on mennyt pieleen, mutta tämä lupaus on pitänyt. En todellakaan olisi jaksanut etenkään esikoiseni kanssa jos meillä ei olisi säilynyt läheisyys.

Esikoinen oli jo muuttanut pois kotoa, kun hän oma-aloitteisesti kertoi, että on ollut hienoa, että mulle on voinut aina tulla puhuun ja mulla aina ollut aikaa. Tuntui upealta! Häneen on edelleen erittäin läheiset ja lämpimät välit, vaikka hän on kihloissa ja asuu yhdessä sulhasensa kanssa. He molemmat tietävät olevansa minulle tärkeitä.

Poika on myös tottunut äitinsä hellittelyyn ja luontevasti halaillaan ja suukotellaan joka päivä. Rakkaushöpötyksetkin on jokapäiväisiä. Kunhan kaverit ei näe eikä kuule! Hän myös kertoo asioistaan. Ei tietenkään kaikkea, mutta riittävästi. Tupakka ja kaljat on kokeiltu. Hän itse kertoi. Olen sanonut, että valehdella ei tarvitse ja kaikki mokaileekin joskus. Kaikesta voi kertoa. Auton ajokortti luvattiin maksaa molemmille sillä ehdolla, että vakituiseen ei aleta tupakoida eikä viinasten kanssa läträtä. Nuorempi menee piahkoin autokouluun.

Minulle on tärkeätä, että lapseni tietävät, että rakastan heitä, vaikka kaikki ei menisi aina niinkuin meinataan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu