Kohtalotoveria?

Siiri kirjoitti:

Oli aamuyö heräsin pyörien sängystäni kaikki tuntui niin omituiselta ja hekellyttävältä, ja kotipuhelin alkoi soida en jaksanut nousta vuoteesta kello oli kolme, joten äitini vastasi siihen puhelu kuitenkin loppui lyhyeen ja kännykkäni alkoi soida. Soittaja oli poikaystäväni sisko vastasin siihen, mutta hän ei sanonut mitään. Kuulin äitini nyyhkyttävän ja raskain askelin kävelevän huoneeseeni huutaen:- älä vastaa nyt on tapahtunut jotain kauheaa...lopeta se puhelu! Minä tottelin ja kysyin:- Onko Miika kuollut? En tiedä miten sen sain selville tunsin oloni niin kummaksi! Äiti vastasi minulle myöntävästi käheällä äänelle että on. Olin aivan sekaisin kaikki tuntui murenevan altani kaikki jota yhdessä Miikan kanssa olimme rakaentaneet juuri vuoden kestävässä suhteessa. Tajusin että kaikki oli menetetty kaikki jonka takia minulla oli syy elää. Itkin ja itkin en saanut sanotuksi mitään muuta syytin siitä kaikkia hänen kavereitaan. En enää ajatellut selkeästi kaikki sumeni silmissäni en nähnyt mitään, ei ollut mitään mihin takertua kiinni. Muutama päivä myöhemmin olin jo niin masentunut että yritin itsemurhaa, minusta tuli aivan itse tuhoinen...ehkä johtuen siitä että Miikan kanssa olimme aineisiin koukussa ja pääsimme irti kamasta vasta pari kuukautta ennen kuin hän kuoli. Olin epätoivon partaalla käytin taas kamaa mutta jotenkin se loppui ja jouduin sairaalahoitoon en syönyt, en nukkunut valvoin ja itkin sairaalassa söin vain lääkkeitä ja join kahvia/kokista kunnes olin siinä tilassa johen en ketään halua sairastuin anoreksiaan ja painoni putosi 55kilosta 32kiloon alle kuukaudessa aika jännää ainakin minusta pari kuukautta kävin letkuruokinnassa ja kiloja tuli vähitellen lisää nyt meilkein vuosi siitä on aikaa ja olen edelleen masentunut...mutta sitä sattuu ja aina kun ajattelen Miikaa mieleeni tulvii hyvät muistot ja sitten muistan että hän on kuollut ja itken!

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä