Tiedän että en ainakaan tätä nykyistä elämääni. Ongelma on minussa itsessäni. Minuuteni on ollut niin heikko että olen elänyt liiaksi toisten ihmisten kautta. Samalla olen sotkenut parinkin miehen päät totaalisen sekaisin. Saan vakaan parisuhteen vasta kun minusta tulee niin vahva henkisesti etten tarvitse miestä elämääni. Tämän oivaltamiseen meni kauan ja hän ketä kaipaan ja rakastan tavallaan opetti sen minulle.
Suoraan sanottuna en tiedä
mitä haluan.
9299
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Onpa tuttua kauraa. Olen itsekin elänyt muiden ihmisten tahdon mukaan lähes koko elämäni. Olen kyllä pahimman luokan sekopää. Ei sellainen ihminen kykene parisuhteeseen, jonka minuus on kadoksissa. Sitä on nykyisessä elämäntianteessa vain niin vaikea koota. Olen monina sirpaleina. Suurinosa tuntee vain yhdenlaisen minän. Harva tuntee sen kujeilevan tyttösen, joka nauttiin väittelystä ja keskustelusta täysin siemauksin. Lisäksi on olemassa jäämies, joka ei saa sanaa suusta ja jättää kaiken jopa itsensä huomiotta. Olen joko todella riippuvainen toisesta tai liian itsenäinen. Lisäksi olen sairaalloisen kiltti. Siinä on paljon ristiriitaisuuksia.
No meitähän on oikein porukalla täällä =) Olen niin helkkarin väsynyt tähän kaikkeen säätöön.. Jos olen kiltti ja yritän elää kuten ihmisyys vaatii, kuolen henkisesti. Minua vain höykytetään ja aina olen suu auki, että taas onnistuin ryssimään jotain. En uskalla kohta edes hymyillä, koska joku aina käsittää senkin väärin. Oikeastaan veet veisaan ihmisistä, mutta kun sitä ei voi itselleen mitään (tai ei opi ainakaan), niin aina kummiskin kiinnostuu jostain, vaikka ei mitään nk parisuhdetta haluakaan. Kultaista keskitietä vaan ei näytä löytyvän. Erittäin tyypillistä on, että koskaan en näytä saavan selitystä millekään, vaan kaikki katkeaa "snap" johonkin. Voisi edes opetella olemaan ihmisiksi. En taaskaan tajua, miten onnistuin loukkaamaan erästä, mitä oikein tein. Enkä saa koskaan tietää, mistä aiheesta ne hirveät loukkaukset toiselta, kenestä mielestäni aidosti välitän, ystävänäkin. Pää hajoaa. Jos jotain tästä onnettomasta vuodesta olen oppinut, niin ei kannata loppupeleissä olla rehellinen ja kertoa itsestään kaikkea. Saa vain jonkun silmilleen. Pitää olla hiljaa.
Aika kurjaa se on kuin ei saa edes hymyillä rauhassa. Minäkin olen joutunut muutaman kerran aikamoisen tragedian käymään lävitse, kun olen vain hymyillyt sydämellisesti ihmiselle. Nykyisin en paljoa hymyile. Yksi ainut hymy on saanut niin paljon tuhoa minulle. Eihän se ole reilua yhtään. Olen aiemmin tykkänyt katsella ihmisiä, sitäkään en voi enää oikein uskalla tehdä. Sekin on saanut aikaan vain harmia minulle. No en osaa pitää puoliani tutemattomien seurassa. Ystävällisyys on koitunut harmikseni.
Kyllä hymyn erottaa ihastuneesta hymystä. Ei ne miehetkään niin tyhmiä ole että jokaisen hymy tulkitaan ihastukseksi.
Jos miettisit vaan omiasi :)
No jotkut ihmiset saavat toisten silmät auki. Kun on kieltänyt tunteensa sitä toista kohtaan jo vuosia, mutta ei ole voinut unohtaa. Kun sitä ihmistä viimein uskaltaa mietiskellä vuosien päästä, tekee aivan uskomattomia havaintoja myös itsestään. Minähän olen tuollainen sekopää muiden silmissä. Olen kyllä hänelle todellisen kiitoksen velkaa.
ei se sitä ole
tämä on miesten maailma
miehet on mulkkuja
ja aika huonoja monissa asioissa
tuokin kiroitus
älä
häpeän sukupuolemme puolesta
ole hiljaa ja vedä vaikka käteen
ota kaljaa
ole mies!
"Saan vakaan parisuhteen vasta kun minusta tulee niin vahva henkisesti etten tarvitse miestä elämääni."
tämä ei pidä paikkaansa
Minustakin tuo johtaa kuvailtuun yli-itsenäisyyteen. Jotain minkä voi korvata, ei oikeasti ole arvokas ja sitä ei tarvitse.
Tarvitse sopivasti, tarvitse riittävästi, mutta älä anna koko minuuttasi pantiksi rakkaudelle.