Viime aikaiset Kalevan uutsoinnit vaikuttavat siltä, että lehden toimitusta tehdään keskustapuolueen puoluetoimistolta ja lehti on valjastettu Juha Sipilän kehumiseen.
Täytyy lopettaa koko lehden tilaus kun on tämmöiseksi mennyt lehden linja.
Varmasti Pohjois-Koreassakin ollaan kateellisia tälle tavalle tehdä propagandaa.
Täytyy lopettaa koko lehden tilaus kun on tämmöiseksi mennyt lehden linja.
Varmasti Pohjois-Koreassakin ollaan kateellisia tälle tavalle tehdä propagandaa.
Vastaukset 45
Vanhimmat
sen, mitä kentällä puhutaan. Ei Kalevaa ole valjastettu kepulaisten kehumiseeen.
En ole itse kepulainen, mutta Juha Sipilä on saamansa arvostuksen saanut kentältä, sillä hänen asiallinen ja rauhallinen esiintymisensä luo luottamusta.
Päinvastoin kuin Stubbin lipevä sanakikkailu - mies on vielä polvihousuiässä, kun lähtee kaikenlaiseen julkiseen pelleilyyn ja ennenkaikkea mies on niin suuren itseihalun vallassa, että oikein yököttää.
Kaleva teettää gallupin johon haastatellaan 1000 suomalaista ja sitten pidetään varmana tietona näiden 1000 haastaellun suomalaisen edustavan 4.5 miljoonaa äänestysikäisen mielipidettä.
Kyllä Kaleva on puolueellinen jos se tältä pohjalta lähtee kannun valantaan ja ei anna ihmisten itse muodostaa mielipiteitään.
Joten suorastaan hävettää nykyinen lehden toiminta.
Eihän sinun ole pakko tilastoja uskoa eikä edes todeksi todistettuja faktoja. Se on uskontojenkin taustalla.
Kalevan toimittajat näyttävät niihin uskovan täysin sokeasti.
Omannevatko kepun jäsenkirjankin?
Niissähän ja sanotaan, että taloustutkimuksen teettämän gallupin mukaan. Ei kai nyt kukaan luule, että se on kaikkien mielipide?
Moni kepu uskovainen niin varmasti luulee.
Varsinkin jos lestadiolainen kuten on keskustapuolueen Juha Sipilä.
Sipilä nyt on sutki lesta. Tuollaisiakin ne on mm. metsästysseurojen palavereissa, että ollaan niin rauhallista ja partaan naureskellaan. Tehdään päätöksiä, mutta sitten puukkoa tulee selkään. Miksipä olla eriä mieltä, kun ei aio sääntöjä ja sopimuksia noudattaa.
Mitä väliä sillä on mitä ne uskoo?
Se on galluppi, jos sitä varmana tietona pidät, niin oma on ongelmasi. Mutta Sipilän ja keskustan suosio on nousussa, siitä kertovat monet gallupit, ja tämä minua huolestuttaa.
Niin, miksi ei lehti kysynyt kaikkien 4,5 miljoonan mielipidettä? Voi että oli laiskaa hommaa, kun kysyttiin vain osalta! Hävettää näiden suomikaksnelosen kirjoittajien järjenjuoksu.
joo ei ole multakaan mitään kysytty.
Kyllä aloittaja on aivan oikeassa. Kepu ja sossu myönteisyys näkyy uutisoinnissa aivan selvästi.
suuri merkitys on yksittäisten ihmisten valituissa kommenteissa, joihin valitaan Sipilää suosivia kommentteja ja todella törkeitä rääväsuisia päministeriä mollaavia kommentteja aivan kuin ne edustaisivat koko lukijakunnan mielipidettä. Näillä Kaleva pyrkii muokkaamaan äänestäjien mielipidettä.
Ja varsinki Fennovoima.
Russan perheennuolija koko lehti.
Suomettunut, taantumuksellinen....ei anna vastapuolen väitteille sijaa.
Ajaa vain omaa näkökantaansa, vaikka väittää sivuillaan toista.
Ei tuu enkä enää koskaan tilaa.
Juuri tuos sana riippumaton sanomalehti on Kalevan tapauksessa pahasti pielessä. On niin puolueellinen lehti kuin vain voi olla.
Kaleva on lestadiolaisten kilpeä kiilloittavaa sontapaperia.
Kaleva sai jonkun palkinnon lestadiolaisten rikosten paljastamisesta.
Tekstaripalsta on kyllä niin laiton kuin olla ja voi!
Mitä tulee Stubin mollaamiseen, niin onhan se aika räsynukkee ja teennäinen feikki, mutta niin on Sipiläkin.
Sipilään toi kuvauksesi kyllä passaa, mutta Stub on aito oma itsensä. Sitä vaan joittenkin on niin vaikeeta hyväksyä.
Ottaisin mieluummin teeskentelijän, kuin aidosti ärsyttävän. Kyseessä on kuitenkin Suomen edustaja kaikenmaailman kissanristiäisissä.
Mun ääntä ei saa kumpikaan. En äänestä keskustaa, enkä kokoomusta.
Sipilä on lesta.
Ja Stubb rasittava, joten ottaisin Sipilän siitä huolimatta mieluummin.
Mutta kuten sanoin, oikeasti en äänestä missään nimessä kumpaakaan noiden puolueiden takia.
Sinä tietty saat lesta-pelossa äänestää ihan ketä haluat, ei se ketään haittaa.
Lehtien linja yleensä muuttuu sen mukaan, miten saisi lisää lukijoita. Aikaisemman linjan on varmaan havaittu vähentäneen lukijoita, joten se oli vähän pakkomuutoksen paikka?
Kalevan on Kokoomuksen lehti. Päätoimittajat ovat pitkään olleet Kokoomuksesta, rahat otetaan vain maalaisilta ja kepuhan antaa.
Montako kokoomuslaista toimittajaa tiedät Kalevassa olevan? Minä en tiedä yhtään.
Toimittajista suurinosa on vasemmistolasisia tai sossuja. Senhän näkee uutisoinnistakin, jos niitä vain lukee. Muutama kepu kannattajakin taitaa löytyä. Päätoimittaja ei päätä toimittajien kirjoitusten sisällöstä.
Katsokaa tämänkin päivän lehteä! Lipposta j a Heinäluomaa sivutolkulla .Siis todistettavasti sossujen lehti
Lipponen, Heinäluoma ja Kalevan lellikki Jaakonsaari ovat OIKEISTOdemareita. Punainen lanka Kalevan linjassa OIKEISTOLAISEN ideologian palvonta. Kaleva on OIKEISTOlehti, joka ajaa elinkeinoelämän asiaa. Lestoja ei uskalleta suututtaa, koska siinä lähtis liian moni tilaaja. Siksi kepua käsitellään hellästi. Keskusta on myös OIKEISTOpuolue eli sitä sopii markkinoida kokoomuksen lisäksi. Kaleva haluaa porvarihallituksen, koska Kaleva on porvarilehti.
Mistä johtuu Kalevan kiimainen suhtautuminen NATO-jäsenyyteen, voisiko joku kertoa? Kaleva on yhtä innokas Nato-propagandisti kuin Hesarikin.
Kaleva ja Kemissä Pohjolan Sanomat , ns, sitoutumattomat lehdet, toitottavat jatkuvasti KEPULAISUUDEN IHANUUTTA.
Kaleva ihannoi myös "arvojohtaja" Jaakonsaarta.
Vaihtoehto puolueita ei juurikaan noteerata, ainakaan positiivisessä mielessä.
Keskustaa, kokoomusta ja demarien oikeistosiipeä Kaleva kohtelee silkkihansikkain. Aito vasemmisto, persut, IPU ym. saavat kylmempää kyytiä tai ne ohitetaan kokonaan.
Yksi esimerkki Kalevan häikälemättömyydestä oli kun Vasemmistoliiton Sarkkinen kirjoitti loistavan kriittisen kirjoituksen EU:n ja USA:n välisestä vapaakauppasopimuksesta (TTiP), niin Mantila haukkui Sarkkisen sovinistisen törkeään tyyliin. Eikä pihaustakaan ole lehti kirjoittanut tuosta hirveästä vapaakauppasopimuksesta joka tulee vielä kirjaimellisesti tuhoamaan demokratian!
Kun on seurannut pitemmän aikaa Kalevan linjaa herää myös epäilys onko taustalla joitain USA:n kätyreitä. Rouva Jaakonsaarikin kun on Atlanttiseuran pj. ja Kalevan Nato-propaganda tosiaan on hämmentävän innokasta.
Kalevahan on ollut aina ja pysyy tulevaisuudessakin lestadiolaisten ja kepulaisten äänitorvena.
kyllä puolueeton ja sitoutumaton Kaleva on täyttä puppua. Joka numereossa kehutaan mafia miljonääri Sipilää ja pääministeriämme mollaataan. Toimittajien oma mafiasitoumus(kepu, Arina,) tulee jutuista niin selvästi läpi.
eipä tarvi enää tilata.
Täytyyhän Kepuaatetta jossain julkituoda kun Suomenmaata ei ole vara kuin kerran viikossa painaa ja sitä vain uskollisimmille puolueen kannattajille toimitella. Taitaa tilaajakanta olla kovin kaponen.
Tätä ei ole ennen tapahtunut. Kun joku sanoi eilisessä kalevassa negatiivistä yleisönpalstalla Paula Lehtomäestä , niin kalevan toimitus oikaisee sen tämän päivän lehdessä uutisena.
Tekstari palstalla puhutaan paljon potaskaa ja virheellistä tietoa. Toivottavasti kaleva rupee ne myös oikomaan. Täsä päivästä vois aloittaa. Siellä on perätöntä juttua kokoomuksesta. Odotan innolla huomista oikaisua.
Jahas, täällähän alkaa olla vaalipaneeli pahimmillaan!
Tänkin päivän Kaleva halventaa demokratiaa. Tituleeraa Sipilää jo tulevana pääministerinä, vaikka vaalit on käymättä. Haluaako Kaleva, että ollaan niin kuin venäjällä vain yksi määrää. Kaleva on linjansa valinnut . Se ei ole sitoutumaton linja
Toisaallla uusi päätoimittaja haukkuu kokoomusta.
Kepu/Arina mafian lehti.
Sama juttu Kemissä, ns sitoutumaton Pohjolan Sanomat, jatkuvasti kepulaista ylistystä, mukaanlukien kok..
Törkeetä toi Kalevan väite sitoutumattomuudesta! Eilen ja tänäänkin (22.-23.11.) isot jutut ja kuvat Sipilästä.Kaleva halveksii demokrataiaakin, kun tekevät juttua jo tulevasta pääministeristä, vaikkei vaaleja ole käytykään. Hallituspohjaakin toimittajat koittavat muokata kepu sossut yhteishallitukseksi.
Uusi päätoimittaja muutti radikaalisti linjaa kepusossut suuntaan, vaikka jo aiemminkinse oli sinne suuntautunut. Toimittajta lienevät kaikki sossuja tai kepulaisia sekä Arinalaisia..
Sama linja jatkuu tä'näänkin Vain Rinneja Ojalehto ja Sipilä pääsevät uutisiin.
Tänään Kalevan päätoimittaja ohjaa mielipiteitä kepu-sossut hallituspohjalle.
Media on merkittävä poliittinen vaikuttaja!
Nämä jaarittelut lehdessä kepun autuudesta on kuin tehty joillekkin aivovammaisille.
Eikö jo hävetä sanoa olevansa toimittaja Kalevassa, kun teidän taitonne on näin heikkoa tasoa?
Onneksi on Fingerpori.
Kalevassa uutisoidaan tapahtumista, joihin eri ihmiset ottaa osaa. Monesti ne ihmiset ovat poliitikkoja.
Yhtä hyvin voisi väittää, että Kaleva suosii jenkkejä, koska uutisoi välillä USA:n tapahtumista.
Ei pidä paikkaansa. Esim Stubista eikirjoiteta mitään vaikka joka pv pääministeri tekee ja lausuu jotaki . Jos kirjoitetaan nii aina negatiivistä.kun
Kyllä kaleva on vahva kepulainen ja sossu lehti. Jaakonsaaresta aina juttua, mutta kun hän kehui Kataista ei julkaistu. Tvuutiset julkaisi
Eipä Kaleva kirjoita kepun ambulanssiyrittäjien kaatamisesta ja ao toiminnan sosialisoimisesta, joka tulee todella kalliiksi veronmaksajille. Kepu puhuu toista ja tekee toista.
Ei ollut uutista maakuntajohtajan suuresta töppäyksestäkään Kalevassa. Pauli Harjuhan tuomitsi kirkon portailta tasa-arvoisen avioliitttolain kannattajat Hoosianna juhlassa yhdessä Pikkaraisen kanssa.
Kalevan uutisoitnti skaupan hinnanalennuksista oli täysin ilmaista mainontaa mafiakumppanista.
Muut mediat kuten uusi suomi aamulehti ja mtv uutisoivat myös k-kaupan hinnan alennuksista.
Tota kalevan juttua ei voi sanoa uutiseksi vaan mainokseksi.
Kepu, Arina Kaleva mafia toimii jälleen vaalien alla
Sama juttu oli Iltasanomissa, Iltalehdessä, hesarissa jne.
Normaali uutinen, mutta totta kai harkittu mainos.