Kausi ei ole ollut huono mutta ihan liian vähän tapahtumia. Bileitäkään ei ole ollut kuin muutaman hassun kerran! Ei siis ihme että katsojamäärätkin on romahtaneet. Minä olisin ainakin toivonut esimerkiksi semmoisia bileitä, joita saavat sekä kartano että kellari viettää yhdessä samalla puolella! Siinä sitä draamaa luultavasti saadaan aikaan. Lisäksi mikä juttu tuo nyt on että viikkotehtävä alkaa torstaisin eikä heti maanantaina?! Ihan hyvä se, että Dania ja Jennaa on pidetty erillään mutta vois kai niitäkin vähän päästää samalle puolelle. Samoin Andtea ja Tuijaa voisi päästää samalle puolelle hetkeksi aikaa niin nähtäis mitä tapahtuu. Tuohon tarkoitukseen semmoiset yhteisbileet olisi hyvä järjestää. Asukkailla on liikaa luppoaikaa ja ne vaan makailevat. Jotain toimintaa niille pitää kehitellä tai katsojamäärä tippuu entisestään! Sitähän me tosifanit emme halua, että koko BB kaatuu sen vuoksi että katsojat häipyvät! Tehkää siis jotain TUOTANTO ja nopeasti!
Nyt sitten tuotanto: TEHKÄÄ JOTAIN!
Tosifani
3154
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Toivotaan nyt että se jotain olisi tämä tuleva operaatio syysmyrsky. Kausi alkaa kääntymään jo loppua kohden ja eipä tässä enää paljoakaan kerkeä tapahtumaan tuon operaatio syysmyrskyn jälkeen. Jos tuo operaatio on pettymys niin uskon että se on kuolinisku bb formaatille, ei katsojia voi lypsää ilman etteikö niille jotain myöskin anneta.
Toivottavasti kumminkin vähän normaalia pidempi kausi kun kumminkin 100000 euroa potissa ettei nyt ihan noin helpolla niiden annettaisi sitä voittaa. Mun mielestä ainaki liian helpolla ovat päässeet toistaiseksi vaikka kovin kausi muka. Siihen operaatio syysmyrskyyn laitan myös luottoni että se oikeasti on kova! Tuotannon kannalta toivon sitä kovasti!
Helpolla ovat päässeet, kaikkia ei edes rikkeistä rankaista. Jonathanille olisi ollut oikein joutu Kiron kivikkoon, sen verran paljon sääntöjä on rikottu. Katsotaanko hänen toilailujaan läpi sormien, koska on kuulemma kauden voittaja?? Käsikirjoituksessa sanotaan näin lukevan.