4 vuotta

vaille 50... kirjoitti:

Näin se elämä etenee. Erosin ex-kihlatustani virallisesti vuonna xxxx, sen jälkeen on ollut erinäisiä lyhyitä suhteita, mutta niistä viimeisestäkin on jo aikaa yli 10 vuotta. En löytänyt ketään exäni tilalle. En enää etsi ketään, elän elämääni työlle ja harrastuksilleni. En ole kuitenkaan katkera, en välitä lapsista, mieluimmin ottaisin kissan tai koiran, kuin haluaisin lapsia. Kun juttelen jonkun naispuoleisen ihmisen kanssa, tuntuu, että olen kuin eri planeetalta. Olen aina jotain muuta, kuin sopiva. Liian syvällinen, liian herkkä, liian älykäs jne. Pitäisi olla vähän tyhmä jne. sitten ehkä löytäisi jonkun. En tunne kuuluvani oikein mihinkään. Aloin käydä hengellisissä kokouksissa, mutta tunnen olevani outo lintu sielläkin. Mikään paikka ei tunnu olevan minua varten. Miten tässä sitten pitäisi elää? En voi muuttaa itseäni, olen, mikä olen, jos en kelpaa, niin sitten en kelpaa. Ei kukaan muukaan ole minun mielikseni asioita tehnyt, tämän olen saanut huomata. Elämä on parhaimillaan silloin kun on yksin esim. luonnossa ja kokee iloa sen pienistä asioista. Raha, itsekkyys ym. tuhoaa ihmis-suhteet. En silti tunne itseäni niin vanhaksi, mitä olen, olen oma itseni, jos se ei kelpaa, niin sitten olen yksin.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä