Enkä tule varmaan koskaan olemaan.
Ikää on jo yli 20 vuotta ja ihmiset jaksavat ihmetellä, miten en ole koskaan ollut lentokoneessa.
En ole kyllä pahemmin ulkomaillakaan käynyt.
Paitsi jos se lasketaan, että on ollut laivassa, kun laiva on ollut Ruotsin satamassa.
Minulla ei ole mitään intressejä lähteä ulkomaille, varsinkaan lentäen.
Vaikka en ole koskaan koneessa ollut, näen joskus painajaisia siitä, kuinka joudun lentokoneeseen ja olen siellä ihan paniikissa.
Olen melkein 100% varma, että jos koneeseen joutuisin, pyörtyisin kauhusta ja haluaisin herätä vasta sitten, kun kone on laskeutunut.
Ihmiset eivät myöskään tajua sitä, miten en ole koskaan käynyt ulkomailla.
Että on muka epänormaalia, ettei perheen kanssa ole käyty ulkomaan matkoilla.
Niimpä niin, kaikilla tosiaan pitäisi olla rahaa useita tonneja tuhlattavaksi ulkomaan reissuihin.
Olen kyllä sitä mieltä, että pärjään koko elämäni menemättä lentokoneeseen.
Minne ikinä haluankaan matkustaa, voin ihan hyvin mennä junalla, bussilla, autolla tai laivalla.
Suomi on turvallinen maa, miksi täältä pitäisi lähteä pois?
En ole ikinä ollut lentokoneessa.
20
2389
Vastaukset
- NäinMeillä
Ihminen saa toki olla matkustamatta mihinkään jos siltä tuntuu. Ihan samoin kuin saa elää koko elämänsä vain hernekeittoa syöden. Sekin on ihan hyvä ja ravitseva ruoka. Ei siinä mitään. Enemmistö ihmisistä kuitenkin haluaa vaihtelua ja nähdä ja kokea muutakin kuin sitä yhtä ja samaa.
Mutta jos olet onnellinen ilman matkustamistakin niin ole sitten ylpeästi sitä äläkä tee asiasta sen suurempaa numeroa. - lonkero5
pysy kotona tai missä sitten haluatkin olla ei paljoa kiinnosta haluatko lentää vai et miksi vaivaidut yleensäkin kirjoittamaan tälle palstalle
- nettilentäjä
Miksi sitten komentoit? Jokin tässä sinuakin kiinnostaa, ellet vain ole nettipösilö..jolla ei muuta elämää..
- go and do
Ei kuule lentänyt meidänkään perhe, mutta siitä huolimatta lähdin yksin ulkomaille. Ymmärrän, jos sinulle on lentopelko, ettet halua lentää, mutta älä katkeruudesta sulje itseltäsi maailmaa.
Tässä pari asiaa:
1. lentämisessä ei ole mitään ihmeellistä. Se ei paljonkaan eroa junasta tai linja-autosta. Siellä on ahdasta ja meluisaa.
2. Ulkomailla olemista ei tarvitse pelätä, Suomi ei ulkomaista kuitenkaan niin paljon poikkea, ettei siellä pärjäisi. Se ei ole siis niin ihmeellistä.
3. Lentokentät ovat tehty ihmisille, siksi niissä pärjää aina. Veteraanimatkustajallakin saattaa olla joskus kysyttävää.
Lopeta vinkuminen! Lähde matkaan, netistä saat kaiken tarvitsemasi tiedon ja mokailla saa!
Jos lähdet siitä ajatuksesta, että ulkomaillakäynti on muiden kanssa kokemuksissa kilpailua, niin älä sitten vittu matkusta. Aina on joku, jolla on rahaa enemmän ja tehdä asioista joihin itse ei pysty.
Eri ihmiset voivat saada samasta matkohteesta aivan eri asioita irti. Sinun ulkomaanmatkasi voi olla avartavampi kuin sata kohdetta kiertäneen retostelijan, jos asennoidut oikein.
Suurin osa on lapsuudessa käynyt lähinnä tylsillä pakettimatkoilla, joissa on menty isin ja äidin pillin mukaan. Eka oma matka on aina eka oma matka. - Mdda
Tunnen paljon ihmisiä jotka eivät ole lentäneet koskaan joten ei siinä mitään outoa ole, nykyään on vaan trendi sellainen että poikkeuksia ei oikein hyväksytä. Omalla
kohdalla ei ole ollut tarvetta matkustella mihinkään ja hyvin on mennyt, eikä ole
ollut tunnetta että elämä olisi yhtä ja samaa. Tekniset harrastukset vievät paljon
aikaa joten pitkästymään ei ehdi koskaan kun aina on jokin projekti päällä. Meitä
on niin moneksi ja hyvä niin. - vitunfriikit
Kuulostat ihan pohjois-korealaiselta. Suomi on hyvä maa ja blaablaa ja ei täältä tarvii lähteä ja blaablaa. Vitun komukka.
- LongtimeagoMe2
Minäkin pelkäsin lentämistä. Sitten lähdin (silloisen) poikaystäväni kanssa Suomen pakkasia pakoon. Pelko karisi pois heti nousun jälkeen kun huomasin että eihän tässä mitään kauheata ole. enemmän pelkään Linnanmäen joissain laitteissa. Nykyään nautin nousuista ja laskuista. Ilmakuoppiakaan en enään pelkää.
Ei sitä pakko ole matkustaa ellei halua. Itse olen matkustanut jotain 35 valtiossa mutta vieläkään en pidä lentämisestä. Ahdasta ja luonnotonta mennä ilmaan. Hae oma tiesi.
Niin ja olisi niillä rahoilla muutakin kivaa tietty saanut. Kun en juo viinaa, ovat ne olleet sitten niitä perjantaipulloja ja kaljakoppia, ne matkarahat. Halvalla yleensä mielummin matkustan. Yli kolmen tähden hotellia maksaessasi kannattaa miettiä kannattaako ( siis lännessä, idässä kannattaa)
Niin ja nykyään minulle riittävät ihan hyvin Viro ja Suomi. Aika aikaansa kutakin. Suomi on todella hieno maa ja täältä saa kaiken sen kansainvälisyyden, mitä haluaa. Pärjäät ihan hienosti ilman matkustustakin, jos elämä niin vie.
- junttitollot
boxi kirjoitti:
Niin ja nykyään minulle riittävät ihan hyvin Viro ja Suomi. Aika aikaansa kutakin. Suomi on todella hieno maa ja täältä saa kaiken sen kansainvälisyyden, mitä haluaa. Pärjäät ihan hienosti ilman matkustustakin, jos elämä niin vie.
Suomi ei ole millään tavalla hieno maa ja siis tarkoitan ihmisiä ja niiden käytöstä. Kun katsoo yli-lihavia läskejä ja kaljuja tatuoituja pösilöitä. Minkäänlaista käytöstä ei ole ja olen matkustellut ulkomailla paljonkin ja aina joudun häpeämään suomalaisia tolloja tatuointineen ja rehvastelevan juntti-asenteen vuoksi. Metsäläisyys näkyy yhä ja ei näytä kuin lisääntyvän rahvaan tollo-matkailun myötä. Ongelmaksi on muodostunut minne mennä ilman tollokaljujen ihopiikittäjien seuraa..
- Anonyymi
boxi kirjoitti:
Niin ja olisi niillä rahoilla muutakin kivaa tietty saanut. Kun en juo viinaa, ovat ne olleet sitten niitä perjantaipulloja ja kaljakoppia, ne matkarahat. Halvalla yleensä mielummin matkustan. Yli kolmen tähden hotellia maksaessasi kannattaa miettiä kannattaako ( siis lännessä, idässä kannattaa)
Vanhempani maan eivät matkustelleja käyneet missään molemmat sairastui tylsyyteen elikkä dementiaan jonvarhain
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vanhempani maan eivät matkustelleja käyneet missään molemmat sairastui tylsyyteen elikkä dementiaan jonvarhain
Onko sinullakin jo vähän oireita? Kannattaa tarkkailla vointia.
- Anonyymi
En minäkään.
Enkä ole käynyt ulkomaillakaan. - Anonyymi
En ole minäkään.En myöskään :junassa,laivassa,ravintolassa,hotellissa ,matkustanut en ole koskaan pois Keski-Suomesta.Rahasta homma ei ole ollut kiinni ei vain huvita.Vois tohon lisätä et kenekään häissä tai syntymäpäivillä en myöskään ole ollut ei ole koskaan kutsuttu.
- Anonyymi
Oletko edes kättä koskaan vaihtanut? Kannattaisi kokeilla.
- Anonyymi
Minä käyny tämä vuonna jo kolmesti Espanjassa tenriffa ja fukessa
- Anonyymi
Itse matkustin lentokoneessa ekan kerran 54 vuotiaana. Sitä ennen olin käynyt vain Ruotsissa, Virossa ja Norjassa. Laiva tai automatkalla.
Ei varmaan olisi tullut silloinkaan lähdettyä lentokoneen kyytiin ellei sen aikainen kumppanin olisi ollut innokas matkailija.
Seuraavana vuonna tein sitten ensimmäisen "yksin" lentomatkani ja viidessä vuodessa oli tullut jo 10 edestakaista reissua, eli 20 kertaa lentokoneessa.
Parasta itse lennossa on se lähtö, ja onnistunut laskeutuminen. Kaikki muu on tylsää. - Anonyymi
Olet aloittaja fiksu tyyppi, kun et matkusta ja etenkään lentämällä! Nostan hattua!
- Anonyymi
Mä oon lentänyt, mutta en oo koskaan käyttänyt hattua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä
Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi5710040Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015
Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit126795Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro
Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j736095Miksi persuilla ei ole firmoja?
Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?586003Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi
Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset114242Oikeistohallitusten aikaan saannokset.
Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja464140Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto
vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html2833217Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan
Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k572874Miksi vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa?
Vasemmistolaiset eivät omista yhtään firmaa joka työllistäisi ihmisiä. Miksi? No siksi, että jos vasemmistolainen perus192861Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä
Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?442388