Eli olen ihan tavallinen 40 mies, joka hiljattain muutti yhteen rakkaansa kanssa. Tällä naisella oli jo ennestään tyttö, mutta hän on jo 17 vuotta - joten ajattelin, että tämä on jo niin aikuinen ettei mun tarvitse ottaa stressiä vähäisestä kokemuksesta lasten ja nuorten kanssa. Ja mitä nyt olin muutaman kerran tavannut tätä tyttöä huomasin hänen tosiaan olevan tosi fiksu, rauhallinen ja kypsä ikäisekseen.
Mutta nyt ku olen asunut täällä molempien kanssa jo muutaman kuukauden, olen huomannut, että tällä tytöllä ei ole juuri mitään sosiaalisia kontakteja koulun ulkopuolella. Hän ei näe kavereitaan (kuulemma niitä hänellä kummiskin on) eikä käy lähes koskaan, missään muualla kuin kirjastossa. Saattaa olla yli kuukausikin väliä, että käy muualla kuin koulussa tai kirjastossa.
Murkkuhan hän vielä on ja siinä iässä pitäisi nimen omaan olla erityisen sosiaalinen, viettää kovasti aikaa kaverieden kanssa ja etääntyä kodista - mutta hän vain viettää kaikki päivät kotona.
Muutenkin hänen sosiaalinen kontakti äitiinsä ja minuun on lähes olematonta. Tuskin koskaa hän itsenäisesti aloitaa keskustelua muuten kuin ilmoittaakseen maidon olevan loppu. Ja olin hirvittävän järkyttynyt sitten yhteisistä ruokaluista! Jos en yrittäisi luoda keskustelua niin me kaikki kolme varmaan vain syötäisi hiljaa sanomatta sanaakaan.
Lisäksi hänen äitinsä mielestä tämä on normaalia käytöstä, kun tyttö aina käyttäytynyt näin. En kehtaa hirveästi tungetella ja jankata tätä asiaa avovaimoini kanssa, olenhan silti vasta tulokas tässä taloudessa. Olen yrittänyt myös hienovaraisesti rohkaista tyttöä viettämään aikaa kavereidensa kanssa, mutta turhaan.
Siis ei tuollainen käytös ole normaalia! Ihmiset on sosiaalisia olentoja eikä se ole tervettä nyhjätä yksin. Ja kerran kun avopuolisoni mukaan tyttö on aina ollut tuollainen niin jonkun psykoterapian ehdottelu vain kiristäisi meidän välejä. Mutta olen huolissani tytön hyvinvoinnista, vaikka ei minulla ole hajuakaan mikä häntä vaivaa. Tuo yksnäisyyteen vetäytymine on vain niin omituista, että jonkin täytyy olla vialla.
Mutta nyt ku olen asunut täällä molempien kanssa jo muutaman kuukauden, olen huomannut, että tällä tytöllä ei ole juuri mitään sosiaalisia kontakteja koulun ulkopuolella. Hän ei näe kavereitaan (kuulemma niitä hänellä kummiskin on) eikä käy lähes koskaan, missään muualla kuin kirjastossa. Saattaa olla yli kuukausikin väliä, että käy muualla kuin koulussa tai kirjastossa.
Murkkuhan hän vielä on ja siinä iässä pitäisi nimen omaan olla erityisen sosiaalinen, viettää kovasti aikaa kaverieden kanssa ja etääntyä kodista - mutta hän vain viettää kaikki päivät kotona.
Muutenkin hänen sosiaalinen kontakti äitiinsä ja minuun on lähes olematonta. Tuskin koskaa hän itsenäisesti aloitaa keskustelua muuten kuin ilmoittaakseen maidon olevan loppu. Ja olin hirvittävän järkyttynyt sitten yhteisistä ruokaluista! Jos en yrittäisi luoda keskustelua niin me kaikki kolme varmaan vain syötäisi hiljaa sanomatta sanaakaan.
Lisäksi hänen äitinsä mielestä tämä on normaalia käytöstä, kun tyttö aina käyttäytynyt näin. En kehtaa hirveästi tungetella ja jankata tätä asiaa avovaimoini kanssa, olenhan silti vasta tulokas tässä taloudessa. Olen yrittänyt myös hienovaraisesti rohkaista tyttöä viettämään aikaa kavereidensa kanssa, mutta turhaan.
Siis ei tuollainen käytös ole normaalia! Ihmiset on sosiaalisia olentoja eikä se ole tervettä nyhjätä yksin. Ja kerran kun avopuolisoni mukaan tyttö on aina ollut tuollainen niin jonkun psykoterapian ehdottelu vain kiristäisi meidän välejä. Mutta olen huolissani tytön hyvinvoinnista, vaikka ei minulla ole hajuakaan mikä häntä vaivaa. Tuo yksnäisyyteen vetäytymine on vain niin omituista, että jonkin täytyy olla vialla.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kehari kehari kehaaaari kehari kehari keeehaaaari KEKEKEHARIIIIIII! (Kehari) esari eesari esari!
Anna tytön olla yksin jos hän niin haluaa! Ujoudelle ei voi mitään! Se saattaa olla ohi menevää tai jäädä. Jos tyttö viihtyy kumminkin yksin ei ole ongelmaa. Mutta jos kumminkin on niin että tyttö on masentunut kannattaa hienovaraisesti puhua asiasta tytön äidille. Ujoutta voi myös harjoittaa pois esim. Vaikka lähtemällä mukaan tilanteisiin jossa hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi sinä voit olla se joka luo keskustelun aiheet. Mutta tosissaan joskus joillekkin on vaan parempi olla yksin! Minun mielestäni psykologit sunmuut ovat ihan turhia! Joissakin tapauksissa voivat jopa pahentaa asiaa. Siellä se vain kyselee kuulumisia ja harrastuksia.. tuntematon ihminen? Mielummin sitten sinä tai tytön äiti pitää huolen kuulumisien kysymisistä.