Muutin 1.5.2014 vuokralle ja huomasin wc:n allaskaapin olevan homeessa, josta ilmoitin vuokranantajalle heti. Sai muutaman kerran laittaa s-postia vuokranantajalle ennen kuin asialle tuli jotakin tehtyä (n.5kk). Nyt tällä viikolla pitäisi tulla uusi allaskaappi.
Epäilen vahvasti että muualla asunnossa on hometta, koska elokuussa ikkunat vuoti ja seinän sisään tuli noin nyrkin kokoinen vesitasku. Tästä ilmoitin isännöitsijälle, ja ilmoitti tekevänsä seinään kosteusmittauksen (kuukausi on jo kulunut). Lisäksi isännöitsijä kertoi ettei homemittausta pysty tekemään kuin kovilla talvipakkasilla, koska ilmassa on homeitiöitä. Lisäksi ikkunoiden kohdalla katossa maali kupruilee/halkeilee (sama kylppärin edustalla).
Vieraat jotka ovat käyneet valittavat tunkkaista hajua ja WC:ssä olevan perunakellarin haju. Olen nyt kohta kaksi kuukautta kärsinyt poskiontelotulehduksesta (kolmas tulehdus 2kk aikana), silmien vetisyydestä, ihon kutiamisesta, nenän jatkuvasta vuotamisesta sekä kurkun karheudesta.
En tahtoisi menettää takuuvuokra rahaa muuttamalla pois (1 vuoden vuokrasopimus), enkä tahtoisi myöskään leikkiä terveydelläni. Mitä minun nyt pitäisi tehdä? Viittaavatko kuvailemani oireet homeallergiaan?
Homeasunnossako ???
Opiskelija123
0
83
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p575805Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "773063Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella222278No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol402025- 191908
Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?
Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?1621833Kulukusuunnat
Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v61579Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan
Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy83120281-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."
Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome191191Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti
Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah761031