huvijahti

Mikä täyttää huvijahdin kriteerit, mikä on pienin koko tai suurin. Ettei ole vene tai laiva. T. Tiedonjanoinen
2168
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huvijahti ei ole venettä isompi ja laivaa pienempi, vaikka niinkin voi ajatella.
Jotain jahdin ominaisuuksia voisi olla useampi erillinen tila, aikakin asuinhytti ja olohuone erikseen. Keittiö voi olla pienessä jahdissa avotilassa.

Asuttavuus ainakin tekee eron veneen ja jahdin välillä. Jahdissa voi asua, veneessä aina ei. Asumisela tarkoitan muutakin kuin puomin päällä olevaa telttaa. Muutenkin ylellisyys ja näyttävyys ovat jahdin piirteitä. Targaa, isoakaan, on vaikea ajatella jahdiksi johtuen työvenemäisestä ulkoasusta. Samasta syystä isokaan fiskari ei ole jahti.

Jahdin koolla ei taida olla ylärajaa. Jahdeiksi kutsutaan kaikkia ylellisisä veneitä, vaikka ne olisivat kaiken mittapuun mukaan laivoja. Ruotsinlaivat eivät kuitenkaan voi olla jahteja.

Äänestä

katso veneen perästä onko jahti, jos nimen edessä on m/y tai s/y niin silloin on yksiselitteisesti kyseessä jahti!!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Huvijahti kirjoitti:

Mikä täyttää huvijahdin kriteerit, mikä on pienin koko tai suurin. Ettei ole vene tai laiva. T. Tiedonjanoinen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu