Poliisikansanedustaja Tom Packalénin (ps) puheet pääkaupunkiseudulla ilmi tulleisiin pahoinpitelyiden sarjaan liittyen ovat poikineet vähintään yhden rikosilmoituksen.
Packalén kertoi perjantai-iltana Ylen A-Studiossa saaneensa tiedon, että noin 70 rikostapauksesta koostuvan "nuorisojengin" toiminnan motiivit olisivat rasistiset.
Rikosilmoituksessa halutaan selvittää, ovatko Packalénin lähde tai lähteet syyllistyneet salassapitosäännösten rikkomiseen.
Helsingin Sanomat sai luettavakseen Poliisihallitukseen lähetetyn rikosilmoituksen. Se on lähetetty yksityisestä osoitteesta.
"Tämän lausuman perusteella on syytä epäillä, että poliisimies on salassapitovelvollisuutta rikkoen luovuttanut tietoja salassa pidettävästä aineistosta", ilmoituksessa lukee.
Poliisilaissa todetaan, että poliisi ei saa tehtäviensä hoitoon kuulumattomalla tavalla käyttää hyödykseen tai ilman lupaa ilmaista yksityisyyteen kuuluvia seikkoja, jotka hän on saanut tietoonsa työssään ja joiden tuleminen ilmi voi aiheuttaa vahinkoa tai haittaa.
Asia on siirretty Poliisihallituksesta Valtakunnansyyttäjänviraston käsiteltäväksi, kertoo rikosylikomisario Antti Leppilahti Poliisihallituksen rikostorjuntayksiköstä.
"Koska on esitetty epäily, että poliisi olisi syyllistynyt asiassa rikokseen, kuuluu esitutkintaa koskevien päätösten tekeminen syyttäjälle", Leppilahti kertoo.
Valtakunnansyyttäjänvirasto vahvisti HS:lle vastaanottaneensa asian.
Packalén ei kertonut A-Studiolle tietojensa lähdettä, vaan vetosi siihen, että tiedot tulevat aikanaan ilmi, kun esitutkinta-aineisto tulee julkiseksi.
Esitutkinta-aineisto on salainen siihen saakka, kunnes poliisi on saanut tutkinnan päätökseen ja luovuttanut asian syyttäjälle. "Nuorisojengin" tekemistä ryöstöistä, varkauksista ja pahoinpitelyistä on käynnissä poliisitutkinta ainakin Helsingin poliisissa.
Esitutkinta-aineistosta on tietoa poliisilla, sosiaaliviranomaisilla, todistajilla ja epäillyillä.
Packalén viittaisi tietoihinsa ensimmäistä kertaa blogissaan. Myös bloggaajan lähteisiin on sovellettu vastaavaa lähdesuojaa, kuin mikä pätee toimittajiin. Sen mukaan lähteen paljastamatta jättäminen voi rikosasiassa johtaa siihen, että syyttäjä syyttää avunannosta rikokseen.
Iltalehdelle Packalén kertoi sunnuntaina, että ei ole nähnyt esitutkinta-aineistoa.
"Olen keskustellut useiden tämän asian kanssa tekemisissä olevien ihmisten kanssa", Packalén sanoi Iltalehdelle täsmentämättä lähteidensä ammattia.
Packalén on virkavapaalla Helsingin poliisista. Hän työskenteli kymmenen vuotta rikospoliisissa ja viisi vuotta huumausaineiden kenttävalvonnassa Itä-Helsingissä. Hänet valittiin eduskuntaan vuonna 2011.
http://www.hs.fi/kotimaa/a1413252581477jako=78500d76c696c7b96c525f3a072cea05

Vastaukset 8
Vanhimmat
"Esitutkinta-aineistosta on tietoa poliisilla, sosiaaliviranomaisilla, todistajilla ja epäillyillä."
Milloihan tomppa saadaan koppiin?
opetele kirjotustaito ene ku tälä mesot mamu
Syynä vaikenemiseen on:
Poliisin ulkoisen tiedottamisen ohje, joka määrää että:
Syylliseksi epäillyn etnisen alkuperän kertomista on vältettävä!
VAIN jos tuntomerkkien kuvaileminen on ihan täysin välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, niin etninen alkuperä voidaan kertoa.
Ilmeisesti muiden poliisien mielestä mikään ei ole niin törkeä rikos että etninen alkuperä eli rotu tulisi kertoa julkisuuteen?
Potkitun lapsen Vihreä(joka aatteineen kallistuu selvästi vasemmalle) isä kertoo:
"Syyskuun alussa sain puhelun, jollaista kukaan teininuoren vanhemmista ei haluaisi. 14-vuotias poikani soitti, ettei ehtisi kotiin sovittuna aikana. Hän kertoi odottavansa ambulanssia. Minulta kesti 10 minuuttia ajaa pojan luo. Löysin poikani kadunreunassa verta syljeskelemässä. Kolme etuhammasta oli poikki. Vein pojan sairaalaan.
Onnettoman illan tapahtumat olivat alkaneet pari tuntia ennen puhelua. Tunti ennen puhelua poikani oli kaadettu takaapäin ja häntä oli potkaistu päähän. Hyökkäys oli tapahtunut yllättäen. Järjettömän väkivallanteon jälkeen poikani kaverit soittivat hätäkeskukseen. Ambulanssia jäätiin odottamaan. Poliisipartion pojat olivat tavoittaneet muutamaa hetkeä myöhemmin. Poliisi oli kirjannut rikosilmoituksen ja jätti pojan odottamaan ambulanssin saapumista.
Poliisipartion kanssa käydyn keskustelun aikaan oli samalla paikalla tapahtunut 12 törkeää pahoinpitelyä. Poliisin tehtävänä on ollut turvata yhteiskuntarauhaa, väkivallan uhriksi joutuneen lapsen jättäminen heitteille on varmasti ollut pakon sanelemaa.
Kansanedustajan lause: "Maahanmuuttajajengi pahoinpidellyt -- kantasuomalaisia lapsia --" osuikin oman poikani kohdalle hirvittävin seurauksin"
Itse en hyväksy väkivaltaa. En silti syytä tekijääkään tuosta järjettömästä teosta. Uskon, että hän on omassa elämässään kohdannut vihaa, riittämättömyyttä ja pahaa oloa." ?!!!
Entäs sen lapsi jota POTKITTIIN PÄÄHÄN?! Mitäs mieltä se on???
Miltä siitä lapsesta tuntuu juosta hammaslääkärissä korjauttamassa KOLMEA KATKENNUTTA hammastaan?! Millaisia kipuja lapselle tästä aiheutuu?
"Itse tein ilmoituksen poliisin ja hätäkeskuksen toiminnasta. Sen tarkoituksena on selvittää, miksi poikani jäi yli tunniksi yksin odottamaan avun saapumista"
WHAT?!! Jaa että poliisi se pahin rikollinen tässä onkin?!
****Itse en hyväksy väkivaltaa. En silti syytä tekijääkään tuosta järjettömästä teosta. Uskon, että hän on omassa elämässään kohdannut vihaa, riittämättömyyttä ja pahaa oloa." ?!!!*****
Et hyväksy väkivaltaa, mutta koska lapsesi pahoinpitelijät ovat maahanmuuttajia sinulla on vaatimuksia vain poliisin ja hätäkeskuksen työntekijöitä kohtaan. Vaaditko heille koviakin rangaistuksia ?
En tapausta tunne, mutta oletan, että rikosilmoitus tehtiin siitä kun Tom Packalén sanoi, että mamujengin rikokset olivat rasistisia. Voi herran jumala jos joku on tästä rikosilmoituksen tehnyt! Mikä hemmetin oikeus heillä on saada maastamme asunnot ja rahaa ja vielä pitäisi teidän rikoksia painaa villasella ja olla kertomatta rikoksen rasistisesta motiivista?
Ihmettelen suuresti sitä, että ton mamujengin johtajaa pidettiin vaan reilu 3vk kiinni! Entäs jos joku valkonaama rasisti jengi hakkaisi ja ryöstelisi vain mamuja? Ei taitaisi johtaja olla vaan 3 vk kiinni?
HS ihmettelee: "Mikseivät poliisi ja media kerro, mikä on rikollisen ihonväri?"
"Poliisi piilottelee vähemmistöjen roolia yksittäisissä rikoksissa...kun Suomessa tapahtuu kuohuttava rikos, jonka tekijä sattuu olemaan taustaltaan jotakin muuta kuin valkoihoinen suomalaista sukunimeä kantava ihminen."
Viimeksi asia nousi keskusteluun, kun Helsingissä nuorisojoukkio on viime aikoina pahoinpidellyt ja ryöstellyt kymmeniä nuoria.
Siis: milloin rikoksen tekijän etninen tausta on kerrottava?
Moni rikos tulee tiedotusvälineiden tietoon juuri tällä tavoin poliisin viestinnän kautta: poliisi lähettää tiedotteen, joka paukahtaa toimituksiin sähköpostitse ja päivittyy samalla muun muassa poliisin omalle kotisivulle.
Poliisin tiedot ovat aluksi ainoita, joita viestimillä on käytössään, joten ne määrittävät etenkin tiedon leviämisen alkuvaihetta. Joskus poliisi kertoo tekijöiden taustan, joskus taas ei.
Mistä tämä johtuu?
Poliisilla on omat viestinnässä ohjeistava käsikirjansa.
Käsikirjan Arkaluontoisten tietojen julkaiseminen -luvussa lukee:
Epäillyn nimeä tai kuvaa ei normaalisti anneta julkisuuteen eikä poliisin pidä antaa asianosaisista esim. yksityiselämää, terveydentilaa tai etnistä taustaa koskevia tietoja, ellei niiden julkaisemisella ole oleellista merkitystä jutun tutkinnalle.
Jos tuntomerkkien kuvaileminen on välttämätöntä rikollisen kiinnisaamiseksi tai vaarallisen henkilön tunnistamiseksi, etninen alkuperä voidaan kertoa.
Viime kädessä tutkinnanjohtajat päättävät, mitä tapauksista kerrotaan julkisuuteen ja milloin.
Poliisin peruslinja on siis suhteellisen selkeä: etninen tausta kerrotaan, jos se on tarpeen esimerkiksi yleisövihjeiden saamisen vuoksi.
Vuoden 2014 Journalistin ohjeet: "Etnistä alkuperää, kansallisuutta, sukupuolta, seksuaalista suuntautumista, vakaumusta tai näihin verrattavaa ominaisuutta ei pidä tuoda esiin asiaankuulumattomasti tai halventavasti."
Milloin etnisen alkuperän mainitseminen sitten on perusteltua?
”Esimerkiksi silloin, jos poliisi yrittää tavoitella vakavaan tekoon syyllistynyttä rikollista ja se on selkeästi yksi tuntomerkeistä", sanoo Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka.
”Toisena vaihtoehtona on, jos etniset taustat ovat tapauksessa selittävinä tekijöinä tai auttavat lukijaa ymmärtämään, mistä tapahtumasarjassa on kysymys. Tällaisia tapauksia voivat olla vaikkapa nuorisojengien välienselvittelyt, joissa jengiytyminen on tapahtunut kansallisuuden tai etnisen alkuperän mukaan.”
Yksi konkreettinen esimerkkitapaus on neljän vuoden takainen joukkotappelu Linnanmäellä, jossa vastakkain olivat somalialais- ja kurditaustaiset nuoret.
Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen (Optulan) raportin mukaan tietyt rikokset ovat selvästi suomenkielistä kantaväestöä yleisempiä erityisesti joissakin ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajaryhmissä.
Afrikasta tulleiden väestöryhmien riski syyllistyä pahoinpitelyrikokseen noin 3,5-kertainen kantasuomalaisiin verrattuna, Optula toteaa. Vastaava kerroin on taustaltaan Länsi- ja Pohjois-Afrikasta saapuneilla noin kolme ja virolaisilla noin kaksi.
Ryöstörikollisuudessa erot ovat samansuuntaisia.
Helsingin Sanomien päätoimittaja Antero Mukka korostaa että "on varottava sitä, ettei suotta anneta kierroksia kiihotukselle kansanryhmää vastaan. Etenkin näin sosiaalisen median aikana sellaiset kierrokset lähtevät liikkeelle aika nopeasti.”
Mitäs tähän sanotte?