Koska huomasit?

Sukulaispoika ei tiedä mitä uskoa itsestään.
Minkä ikäisenä nuori todella ymmärtää seksuaalisen suuntautumisensa?
Varmaan juuri käyty rippikoulukin on pannut hänet ajattelemaan syntyjä syviä.

Moni sanoo tienneensä sen koko ikänsä, mutta entä tällainen epävarma ja asiasta huolestunut nuori? Vaikea neuvoa, kun ei itse ole joutunut asiaa omalta kohdalta ajattelemaan.
8303
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Sanoisin, että nuorella on varmaan perusaavistus itsestään 15 vuoden iässä. Itse huomasin kiihottuvani pojista 12-vuotiaana kun aloitin masturboinnin. Kannattaa tutustua rauhassa omaan seksuaalisuuteensa.

Pidin itseäni kauan biseksuaalina kunnes hyväksyin lopulta olevani homo. En vaan syty naisista...Olen kohta 21 ja aloittanut ensimmäisen seurustelusuhteeni miehen kanssa. Väittäisin, että parinkympin tienoilla suurin piirtein osaa kartoittaa suuntautumisensa, toki joillain voi kestää pidempäänkin.

Äänestä

Kyllä sen aavistaa viimeistään murrosiän alkaessa, ymmärtäminen ja hyväksyminen saattaa sitten venyä muutaman vuoden päähän.

Äänestä

Olin 8-9 kun katselin poikia ja 10-11 kun runkkasin pojat mielessä ja taisin olla 13 kun tajusin olevani homo ja siitä lähtien on ollut vain pojat mielessä,mutta eka seksi kokemus oli pojan kun olin 12v. Hyväksyin kai kokonaisuudessa,ettö olen homo ja tulen aina olemaan joskus 15-16 vuotiaana.

Tietysti oli niitä lääkäri leikkejä 5-10 vee aika poikien ja tyttöjen kanssa,mutta ei siinä ollut seksistä kysymys ainoastaa se oli kiinnostavaa ja hauska,pilit pystyssä hommaa,se taas eri asia mitä kaikkea tuli tehtyä.
Luulen että kiinnostus seksii alkaa siinä 10 v jälkeen .

Äänestä
  • 6- vuotiaana tajusin tykkääväni miespuolisista kihelmöivällä tavalla.

    Äänestä

Riparilla ainakin mä tajusin että oon niitä poikia...

Äänestä

Luulin itseeni aina heteroksi, kunnes 16-vuotiaana sit ihastuin ensisinäkemältä toiseen poikaan.. olihan se aika järkytys aluksi ja ihmettelinkin pitkään et mikä mua vaivaa ,sillä olin aina ollut kiinnostunut vain tytöistä. En silloin ollut vielä valmis millekkään homosuhteelle ja tein ehkä elämäni virheen karkottessani tän pojan kaus mun elämästäni
Nyt pari vuotta myöhemmi oon vihdoin hyväksyny bi-seksuaalisuuteni ja oon avoin/valmis niin naisille kuin miehillekkin

Äänestä

*sarkasmia*

Huomasin asian jo kohdussa. Samoin narsismini. Olin suunnattoman onnellinen ollessani kohdun ainoa homo. Kyllä potutti sitten putkahtaa tänne maailmaan ja huomata, että olinkin stereotyyppinen homo, enkä individualisti. Ja että joku toinen kehui, että on huomannut piirteensä jo munasoluna tai siittiönä :/

Tai, että on niin periaatteellisen vankasti fobinen umpihomo tai aseksuaali, että ei ole siittiönäkään halunnut yhtyä munasoluun, koska semmoinen on vähän niinku bi ja mieluiten ui ohi, vaikka olisi siittiöjoukon eka uimari :/

*sarkasmia*

vakavemmin:
Ei minunkaan mielestäni mitään kiirettä, koska vasta elämänsä ehtoopuolella on perspektiiviä ja voi edes määritellä tienneensä tai olleensa jotain koko elämänsä. Toisilla asiat ovat ihan selviä ja toiset hakevat itseään koko ikänsä.
Pienenä voi tokaista ihan totena, että isona minusta tulee jotain ja isona voi sanoa, että olinpa silloin aika naiivi, kun minusta näköjään tulikin ihan muuta.

Asiallisia neuvoja voi antaa nuorelle ja toivottavasti nuori myös malttaa kuunnella ne oikeat neuvot, mutta jokainen tekee päätökset omakohtaisesti ja elää elämänsä itse.

Joo, voi sen seksuaalisen suuntautumisensa varmaan tietää 15 -vuotiaana tai nuorempanakin, mutta asian tunnistaminen on vasta ensiaskel.

Seksuaalisuutensa toteuttaminen ja itsensä ja oikeanlaisen seuralaisen löytäminen tässä kylmässä maailmassa on se oikea haaste, joka ei vielä rippikouluiässä varmasti ratkea. Onpa hetero, bi tai homo. Tai sitten joku, joka ei oikein hormoniensa teinimyrskyssä edes koe olevansa mikään näistä.

Itsensä hyväksyminen niin hyvässä kuin pahassa on tärkeää joka tapauksessa. Sen persoonan kanssa kuitenkin jokainen elää koko elämänsä, halusi tai ei. Ympäristö suhtautuu sinuun kuitenkin sen mukaan mitä olet, vaikket kaikkea asioitasi jakaisikaan.

Äänestä

Itsellä ensimmäiset merkit olivat siinä 13-vuotiaana vaihteessa kun tuli netti-ihastuksia, mutta 14-vuotiaana ymmärsin asian kun ihastuin luokkalaiseen poikaan. Rippikoulun aikoihin ymmärsin kokonaan seksuaalisen suuntautumiseni. Se oli kova pala ja järkytys, ja vuosien ajan yritin taistella sitä vastaan ajatuksella "Kyllä musta vielä hetero tulee", mikä näin jälkikäteen ajatellen oli hyvin hölmö tapa mutta mennyttä en voi muuttaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mietintämyssy kirjoitti:

Sukulaispoika ei tiedä mitä uskoa itsestään.
Minkä ikäisenä nuori todella ymmärtää seksuaalisen suuntautumisensa?
Varmaan juuri käyty rippikoulukin on pannut hänet ajattelemaan syntyjä syviä.

Moni sanoo tienneensä sen koko ikänsä, mutta entä tällainen epävarma ja asiasta huolestunut nuori? Vaikea neuvoa, kun ei itse ole joutunut asiaa omalta kohdalta ajattelemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu