siitä ettei hänellä ole kavereita? Itse tahtoisin auttaa yhtä jotenkin.
Miten auttaisit ihmistä joka kertoo
yksinäisyydestä
17266
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 17
Vanhimmat
Sanoisin, että voisin olla hänen kaveri...
ei oikein pidä ketään?
ketään kaveriksi, lyö kuitenkin puukon selkään.
että hänen käytöksensä takia hänen on vaikea saada ystäviä ja kaikki puhuvat selän takana, mutta silti tuollaisen kuuleminen saa halun auttaa heräämään. Voisiko sen sanoa suoraan?
rohkea, että kertoo minulle olevansa yksinäinen, ottaisin sen kohteliaisuutena. Ihan jo mielenkiinnosta haluaisin tutustua häneen. Ehdottaisin vaikka elokuviin menoa tai johonkin liikuntaharrastukseen menoa yhdessä. Näin ei "tarvitsisi" olla ihan kahdestaan koko aikaa, jos pelkää ettei tule juttuun.
Itsekin yksinäinen, mutta se ei ole ongelma. Ei "tarvitse" kenenkään väkisin tulla kanssani juttuun.
Mikä siinä on että kaikki puhuu seläntakana, mitä asioita se vaatii tapahtuakseen. Onko sille olemassa lähtöruutu, vai keskenkö matkaa sellaista tapahtuu.
koska vihaan ihmisiä, jotka puhuu toisista seläntakana ja juoruaa, mutta tahtoisin oikeasti auttaa. Mutta voinko sanoa tälle ihmiselle suoraan, hei oma käytöksesi saa kaikki kaikkoamaan, onko oikeutettua olla rehellinen?
Voi vittu mitä luulet. Katso kuule peiliin luulotautinen.
Ei kannata luulla mitään!!!!!!!!!
Kateellisia vaan ovat. Kantsis mennä omaan napaansa ja peiliin katsomalla se itsekkyys näkyy!
Mikä siinä käytöksessä on vikana?
ihmisen käytös, joka saa kaikki kaikkoamaan ympäriltään?
jos tämä keskustelu koskisi itseäni, nappasin tuolta jostain seuraavan: "iskee aina puukon selkään". Eli jos olisin toiminut noin, mistä kysymys?
Olen muuttunut jo pelkästään tuon yksinäisyyden vuoksi melko paljon viim. 10 v. aikana. Minusta ei tullut sitä menestyjää, terveys petti yms. ja karvain kokemus oli juuri se, että "epäonnistuneena" en enää kelvannut menestyjien joukkoon. Nuo ovat mielestäni erittäin kovilla arvoilla varustettuja, jotka seurustelevatkin (lue: keskustelevat) ainoastaan kaltaistensa menestyjien kanssa. Muille ei huomiota heru, muut eivät kiinnosta, koska eivät ole vartaisiaan? Poikkeuksia voi olla joukossa, mutta tämä on valtameininki. Omat arvoni ja maailmankuvani on muuttunut rutkasti kaiken kokemani jälkeen. Entinen nuori itseriittoinen individualistin alku (niin kuin monet menestyjät ovat tätänykyä) on poissa, ja sen tilalla on harmoonista yhteisöllisyyttä tavoitteleva ihminen, joka haluaisi myös ystävystyä muihin sinkkuihin. Perheellisiä ihania ystäviä minulla on runsaasti, mutta vain jokunen hyvä sinkkuystävä. Ja jotain kaipaisi tähän palstan tilalle.
Mutta kenen kanssa maailmani kohtaa? Kehen haluan tutstua? Kuka haluaa tutustua itseeni? Ei ole ollut tarkoitus puukotta ketään selkään. Mut asia on vain niin, ettei kaikesta kaikissa ihmisissä voi eikä mielestäni tarvitsekaan pitää. Ei se silti tarkoita, etteikö ihmisen kanssa voisi olla tai vaikka ystävystyäkin? Riippuu niin monesta muusta tekijästä. Ketään en ole "puukottanut" selkään, mutta mitä palstalla tullut puhetta elämästä, olen kertonut rehellisen mielipiteeni - mielipiteeni, mitä en tietenkään päin naamaa olisi pamauttanut vaikka jollekin, jos oltaisiin jutulla oltu. Ja seikka voisi jotenkin koskea / liittyä kyseisen ihmisen toimintaan / elämäntapaan tms. Niin, mikäpä minä kenenkään elämää ja valintoja olen arvostelemaan? Vaikka nykymeningissä moni asia vieroksuttaakin. Mutta kun juuri siitä on ollut kysymys: oma elämäni kaikkineen on ollut niin valtavan syynin alla, että. Vaikenisin vain ja painaisin kaiken villasella? Ilman että kommenoitsin mitenkään puolestani mitään?
Kysytään molemminpuolista vastaantuloa kokoniastilanne huomioonottaen. Olen valmis parhaan kykyni mukaan, oletko sinä?
Paljon on itsessäni pystymättömyyttä ja kykenemättömyyttä, mut terapian myötä preppaannun tässä toivottavasti. Tervetuloa puolimatkaan vastaan ja selvittämään sotkut! Halu on hyväksyä toiset siinä missä odotan myös että itseni hyväksytään.
Ei muuta enää tänne. Tämä oleellinen keskutelunaihe pomppas silmään, ja ajattelin kommentoida jotain. Jos tämä veisi jotain eteenpäin -
Lääkitys kohdallaan?
Näyttääkö se siltä, että on yksinäinen, vai onko se lumetta. Joskus totuus voi olla hieman erillainen. Ehkä hän kaipaa rakkauttaan, siitäkin huolimatta että kaikki meni puihin. m>n
ja vie mukaan. Kenenkään ei ole hyvä olla yksin.
Entä jos haluaa olla yksin?
näistäkin aloituksista näkee, että täällä on oltu yksinäisiä jo ainakin vuodesta 2006, jonka toteaminen riipaisee ja syvältä kun tunnistan viesteistä nykyisiä kirjoittajia. :(
ole ns. kavereita, ei ole oikeastaan koskaan ollutkaan. Mut ei mua silti tarvi säälimään alkaa.