Vähän miettinyt

en kyllä jaksais hoitaa toisen pieniä lapsia. Jos kummallakin on vaikka murrosikäisiä niin se vielä menis. Joskus voitais viettää aikaa porukalla, mutta kumpikin huolehtis omista murkuistaan. Eikä siis myöskään asuttais yhdessä.
7166
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

on ihania ja jos toista rakastaa, niin myös hänen lapsensa, jotka ovat hänen lihaa ja verta, tuntuvat rakkailta. ♡

Äänestä

Sun kannattaa kattella sellanen lapseton ittelles, loppuu pähkäily. :-)

Äänestä

asioita. Aika lailla asioiden edelle menee ap. ja olen samaa mieltä lapsethan vastaajan kanssa. Jos toista tosissaan rakastaa niin kyllä toisen puolesta on valmis vähän joustamaankin. Jos lähtökohta on epäileväinen ja juttuun ei usko niin sille tielle ei kannata lähteä. Elämässä kun mikään homma ei toimi ainakaan silloin jos siihen ei usko.

Äänestä

ihmiset on yleensä just liian itsekkäitä, mukavuudenhalusia kuspäitä. siis ne joihin mä keksin mennä rakastumaan. mä rakastan lapsia ja voisin haluta niitä vielä yhen lisääkin. no, elämä on.

Äänestä
  • kyllä jaksais enää..

    Äänestä

Minusta on hyvä, että itse tiedostaa omat voimavaransa. Tuo on mielestäni tervettä järkeä.
Itse taas haluaisin huolehtia miehen lapsista jos niitä olisi. Niin pienistä kuin isoista. Mutta se on eri asia, miten se käytännössä järjestyy.

Äänestä

helpommalla päästään molemmat, kun pysytään vaan tiukasti omissa völjyissämme edelleenkin,. omissa arkisissa jutuissa on ihan tarpeeksi mulle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laatuaikaako kirjoitti:

en kyllä jaksais hoitaa toisen pieniä lapsia. Jos kummallakin on vaikka murrosikäisiä niin se vielä menis. Joskus voitais viettää aikaa porukalla, mutta kumpikin huolehtis omista murkuistaan. Eikä siis myöskään asuttais yhdessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu