Kuntaliitokset

Toteutuneista kuntaliitoksista tehdyt tutkimukset osoittavat, että isompaan kuntaan liittyneet pienemmät kunnat ovat kuihtuneet ja niiden palvelut ovat heikentyneet ja monet palvelut kokonaan loppuneet.
Lieksa on korviaan myöten veloissa ja velkaantuu jatkuvasti kovalla vauhdilla. Nurmeksella on myös suuret velat. Lieksa tulee esitetyssä kuntaliitoksessa käyttämään lähes yksinvaltaa. Me Valtimolla olemme velattomia ja rakentaneet ja rakentamassa palveluvarustuksemme hyvään kuntoon.
Ei meidän kannata ryhtyä Lieksan ja Nurmeksen maksumiehiksi ja Lieksan määräysvaltaan (alamaisiksi).
551
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Valtimo pakkoliitetään, siinä ei mukinat auta.

Äänestä
  • Valtioneuvosto ja puolueet ovat päättäneet, että pakkoliitoksia EI TEHDÄ !
    Turha puhua pakkoliitosten uhasta. Sillähän Albert ja Hölttä pelottelevat.
    Luulisi heidänkin tietävän, että pakkoliitoksia ei tehdä.

    Äänestä

  • se on selvä kirjoitti:

    Valtioneuvosto ja puolueet ovat päättäneet, että pakkoliitoksia EI TEHDÄ !
    Turha puhua pakkoliitosten uhasta. Sillähän Albert ja Hölttä pelottelevat.
    Luulisi heidänkin tietävän, että pakkoliitoksia ei tehdä.

    Albert ja Hölttä kyllä yrittävät pakkoliittää. Ovat kai antaneet lupauksensa Lieksalle ja Nurmekselle.

    Äänestä

Kokoomukselainen pääministeri on sellainen hermannipelle,että voi odottaa mitä vain. Soini koettaa laittaa vähän ojennukseen.

Äänestä
  • Onhan meilläkin nämä pellehermmannit A ja H

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


se on selvä kirjoitti:

Toteutuneista kuntaliitoksista tehdyt tutkimukset osoittavat, että isompaan kuntaan liittyneet pienemmät kunnat ovat kuihtuneet ja niiden palvelut ovat heikentyneet ja monet palvelut kokonaan loppuneet.
Lieksa on korviaan myöten veloissa ja velkaantuu jatkuvasti kovalla vauhdilla. Nurmeksella on myös suuret velat. Lieksa tulee esitetyssä kuntaliitoksessa käyttämään lähes yksinvaltaa. Me Valtimolla olemme velattomia ja rakentaneet ja rakentamassa palveluvarustuksemme hyvään kuntoon.
Ei meidän kannata ryhtyä Lieksan ja Nurmeksen maksumiehiksi ja Lieksan määräysvaltaan (alamaisiksi).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu