Proon valitukset on maksaneet rahallisesti Pyhäjärvisille?
Paljonko ?
kallista porukkaa.
31256
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
0000000000000000000000000 euroa.
paremminkin puhutaan 1mijoonasta €urosta.
Maine ja rahat on menneet heidän valittamiseen,todella ihme tyypppejä.
Ne on katkeria siitä kun aika on ajanut heidän ohitseen.
Tikanmäki kumppaneineen on saanut aikaan ainakin 650 000 euron laskun:
Miten tähän on tultu:
Kaupunginjohtaja Tita Rinnevaara valitaan kaupunginjohtajaksi keväällä 2010
pätevimpänä hakijana.
Heti vaali-iltana Heikki Hankila jätti eriävän mielipiteensä vaalista. Vaali suoritettiin suljetulla lipulla ja Tita Rinnevaara(puolueeton) sai 16 puoltoääntä ja Pellon vanha kunnanjohtaja sai 11 puoltoääntä.(keskustalainen)
Nopeasti tutustuttuaan kaupungin talouteen ja asiakirjoihin, tuli esille mm., että kaupungin tytäryhtiön Lentokenttä Oy:n talous- ja hallinto oli hoitamatta.
Siihen eivät olleet puuttuneet kymmenen vuoden ajalta, ei kaupunginhallitus, ei tilintarkastajat, ei kaupunginjohtajat, ei hallintojohtajat,
Kuitenkin talousvastuu lain mukaan on kaupunginjohtajalla.
Hän otti asian esille ja ruvettiin selvittämään ja valtuutttu Hankila talousarviota hyväksyttäessä pyysi kirjaamaan, että lentokenttä OY:lle kaupungin vuosiavustus suoritetaan sen jälkeen, kun tilit on hoidettu kuntoon ja tili- ja vastuuvapaus myönnetty. Asioiden hoidossa tältäosin syntyi kovin outoja
tilanteita.
Tämä näytti julistavan "sodan" naista kohtaan. Herrojen hipiät eivät kestäneet, että heidän tekosiaan joudutaan selvittämään.
Rinnevaara hakeutui pois, Heinolan kaupunginjohtajaksi. Tulikin valituksi.
Pyhäjärven kaupunginhallitus on kaupunginjohtajan esimies. Jättäessään eroilmoituksen hänen esimiehensä hallitus ryhtyi neuvottelemaan, että Rinnevaara ottaisi vuoden virkavapauden ja menisi Heinolaan mahdollisuudella palata takaisin Pyhäjärven virkaan.
Nyt astui kuvioihin Rapon porukka ja he rupesivat lähettelemään loukkaavia ja herjaavia kirjeitä ja kirjoituksia Heinolaan kaupunginjohtaja Rinnevaaran työn vaikeuttamiseksi. Kirjeet lentelivät Heinolan luottamushenkilöille. Jokin koston kierre oli käynnissä, että rinnevaaran elämä on tuhottava. Niistä sähköposteista on ollut täälläkin otteita. Todella tuhota rinnevaaran virkaura.
Heinolan vaalissa oli muotovirhe, joten vaali kumottiin . Pyhäjärven kuviot jatkuivat rinnevaara-vastaisesti. Hänellä kuitenkin on virka Pyhäjärvellä, jota hän oikeutetusti hakee päästä hoitamaan.
Nyt olemme tässä pisteessä, että nykyhallitus ei totellut Hallinto-oikeuden täytäntöönpanopäätöstä , jossa (näette hallituksen päätöksessä 22.7.2013)
hänen estettiin saapua viranhoitoon 5.8.2013.
Eilen ja toissapäivänä oli käräjäoikeuden käsittely asiassa. Josta päätöksen saamme myöhemmin.
Syyt ovat aivan muualla kuin pron toiminnassa. Toivoisin, ettei tällaiseen syyttelyyn toistuvasti mentäisi Jos ei kykene asiaa katsomaan objektiivisesti ja asiaa ymmärretä niin, että yksilöllä on oikeus virkaansa ja että oikeuden puolustajia onneksi vielä on tässä yhteiskunnassa.
Toivotaan, että Tita Rinnevaara saa oikeutta ja tällainen koko maata kuohuttava syrjintätapaus/vihalietsonta saa oikeudenmukaisen ratkaisun Ja vastuuhenkilöiden nimet tulevat esille oikeuden päätöksestä,
Henkilöstöjaoksen puheenjohtaja (otl -tasoinen lakimies ) on kaupunginhallituksen laittomalla valinnalla manipuloiden ko. elimen johdossa.
Laittomuuksista laittomuuksiin, näin kulkee parivaljakon tie.
Kiitos sinulle, joka kirjoitit nimimerkillä "julkinen valta??"
jatkoa edelliseen:
Yksi syyllistävä seikka tuli myös taakaksi. Heikki Hankila oli hoitanut Pyhäjärven kaupunginvaltuuston jäsenen tehtävää ja sen mukana muita luottamustehtäviä, vaikka Kuntalain ja myöhemmin maistraatin päätöksen mukaan hänellä ei ollut enää kotipaikkaoikeutta Pyhäjärvellä Hankila oli vuosia työskennellyt etelä-Suomessa ja perustanut perheen ja näinollen kodin , missä oli työpaikka ja perhe., joten hänen olisi itsensä kuulunut pyytää eroa Pyhäjärven luottamustehtävistä. Näin ei kuitenkaan käynyt, vaan asia jouduttiin hoitamaan tutkinnan kautta.
Vielä selvityksenä seuraavaa: Valtuusto teki 25.2.2013 päätöksen, että rinnevaaralle myönnetään ero, vaikka kaupunginhallitus oli hänelle myöntänyt virkavapauden vuodeksi.
Tästä päätöksestä tehtiin valitus Hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeus kielsi valtuuston päätöksen täytäntöönpanon (17.4.2013), kunnes hallinto-oikeus on asian juriidisen puolen ratkaissut tai muutoin asiasta päätetty.
Toivotaan pikaista Korkeimman hallinto-olikeuden päätöstä.
Tästä Pyhäjärven kaupounginhallitus ei noudattanut, eikä antanut Rinnevaaralle
mahdollisuutta palata hoitamaan virkaansa, vaan hallitus toistamiseen hoiti virkaa viransijaisjärjestlyllä. (Lehtosaari,Tikkanen). Nyt odotellaan myöskin
Korkeimman hallinto-oikeuden päätöstä siitä, onko Tita Rinnevaaralla virkaa Pyhäjärvellä.
Koita nyt jo hyvä ihminen käsittää että eroa ei voi myöntää jos eroa ei ole anottu! Eroilmoitus taas on asiakirja jonka nojalla ero astuu voimaan vaikka sitä ei "myönnetäkään"! Suomessa kunnat ei voi olla ns. "vankiloita" eli ihmistä pidettäis väkisellä virassa vaikka ei haluaisikaan!
Juuri , olen samaa mieltä " asiat asioina".
Oletko koskaan kuullut seuraavaa:
Jos HYVÄ työntekijä ilmoittaa työnantajalleen, että otan lopputilin. Työnantaja, joka kokee, että ns. firma menettää HYVÄN työnteklijän, hän keskustelee HYVÄN työntekijän kanssa, että jos kuitenkin olisi mahdollisuus, ettei Hän lähtisi.
Näin tapahtui tässäkin tilanteessa. Isäntä , kaupunginhallitus neuvotteli Tita Rinnevaaran kanssa ja hän suostui perumaan irtisanomisensa ja sopi hallituksen kanssa vuoden virkavapauden, jossa ajassa hän tulee joko palaamaan virkaansa tai pyytämään eroa. Hän ilmoitti palaavansa virkaansa takaisin Pyhäjärvelle. Ensimmäisen kerran keväällä 2013, mikä ei hallitukselle käynyt ja sitten toiseen kertaan 5.8.2013, jolloin Tikanmäkik omalla allekirjoituksellaan ja päätöksellään vakuutti, ettei kj:lla ole virkaa Pyhäjärvellä.
Pitääkö tätä vielä paremmin Sinulle selvittää??
Etkö muuten ole aikaisemmin kuullut jostain tällaisesta.
Kunnissa työnantaja on kuitenkin valtuusto joka on ainoa elin joka pystyy kaupunginjohtajan virka-asemasta neuvottelemaan!
""Tampereen yliopiston kunnallisoikeuden professori ihmettelee Pyhäjärven
kaupunginvaltuuston päätöstä myöntää kj. Tita Rinnevaaralle ero.
Yleisellä tasolla hän toteaa, että jos virkavapaus on asianmukaisesti päätetty,
se pätee. PYHÄJÄRVELLÄ hallintosääntö anttaa kaupunginhallitukselle mahdollisuuden myöntää alaisilleen eli tässä tapauksessa kaupunginjohtajalle virkavapauden.
Tuntuu oudolta,että tämä virkavapaus nousi nyt esiin, vasta puolivuotta kaupunginhallituksen päätöksestä. miksi ei heti tai vasta virkavapauden päätyttyä?
On vaikea perustella johtajan juuri nyt kärsivän luottamuspulasta, jollei hän ole kaupungissa töissä.
Uotin mukaan kuntalaki linjaa varsin tarkkaan kunnanjohtajan erottamisen .
Luottamuspulaan perustuvassa irtisanomisessa valtuuston on perustettava valiokunta ja tämän valiokunnan on kuultava erivaiheissa johtajaa. VALMISTELUN ON OLTAVA PERUSTELTU JA TARKKA."""
NÄIN KUUNNALISOIKEUDEN PROFEFESSORI Asko Uoti.
edellä oleva lainaus Kalajokilaakso lehdestä 06.03.2013
"Hallinto-oikeuden mukaan päätöksenteon prosessissa oli useita muitakin epäkohtia
ja rikkeitä, joiden vuoksi eronmyöntämispäätös ei ole lainvoimainen."
Epätoivoista, etten sanoisi. mm. Tikanmäki, Rapo, Sarkkinen ja Piippo, oletteko huomanneet että laskuvarjonne ei enää aukea, ei edes varavarjo?
Vain kiimoissaan innokkaille kostajille käy noin, kun pakenee Rinnevaaran koneesta ilman, että tarkistaa varusteet.
Kas on se vaan huvittavaa katsella Pyhäjärven lento(kenttä)sirkusta !!!
Rinnevaara kaartelee yläpuolellanne ja katselee, kun te itsestänne niin varmat ja näkökannoistanne humaltuneet pelimiehet /naiset kieputte selityksinenne, ai jai ui aina vain lähemmäs maanpintaa.
Eihän se itse matkanteko mitään, mutta se äkkipysäys, en haluaisi olla sinä/he.
Entäs muut myötäpuolet?
Asiat asioina- Sinulle
Tutustu Pyhäjärven kaupungin voimassa olevaan hallintosääntöön. Tutustu myös tehtyihin neuvotteluihin ja tehtyihin ratkaisuihin tässä tapauksessa.
Että koeta olla objektiivinen, ota laput pois silmiltä.
Luettelen nyt muutaman (tässä vain muutama esimerkin oloisesti) elimen joiden kanssa ei voi neuvotella kaupunginjohtajan virka-asiassa:
-talonmies
-laitohoitaja
-kirjastonhoitaja
-kaupunginhallitus
mitä asiaa.?
Jaksatko googlata kaupungin hallintosäännön ja lukea sieltä tähän tarpeeseen tulevan pykälän. Se löytyy sieltä. Kaup.hallitus toiminut aivan oikein.
proot on välillä tyhmän hauskoja.
siinä yksi joukkopsykoosin uhri ottaa napakasti kantaa asiaan josta ei mitään ymmärrä
Kvanttimiljoona kertaa muutaman tavallinen miljoona hevonperseeseen 30 vuoden aikana, jaa mitäs sitä on saatu keskusta, vasemmisto ja demarit viisauksilla, kokemuksen lisäksi?
Rakennettu terveyskeskus moneen kertaan homehtumaan, päiväkoti remontoitu siten. että maan tasalle homeen kautta, kaupungintaloon homemiljoonat, keskuskoulu hometta, hometta vaan, Pyhäsalmen keskustan epäonnistunut katuremontti, monitoimihalli leuhkimalla loppujen lopuksi kaupungin niskoille, metsiä myyty suurilla työpaikkalupauksilla mitä nyt honkavuori vähän sai, lentokenttä ikuinen
elinkeinotoiminnan ilmentymä, laskuja vaan, ei tuloja...
Että kiitti vaan vitus--- 30 vuotta keskusta, vasurit, demarit ja idiootit heidän tukenaan.
Käräjillä istuvat kunniansa rippeet. Nämä kuninkaitten kuninkaat.
Nyt taitaa itkettää?
proosta ei löydy yhtään rakennusalan ammattilaista,elikkä on aivan turhaa puhua rakentamisesta mitään.
Nyt on mennyt paljon rahaa aivan turhanpäiväiseen valittamiseen.
itke sinä näkymätöntä itkuasi alapäälläsi, siihen olet sopiva.
Proo elää vielä 70 lukua,ehkä kannattais jo herätä nykyaikaan.
tarkoitit siis pro uusi keskusta?
Tuota en usko. Järkeä on enemmän kuin pienessä kylässä. Vääryyttä ei voi puoltaa, rikoksia ei voi hyväksyä. Rahan syytäminen lopetettava.
Siinä on kaikki se salaisuus, mikä ero on Proolaisilla ja tikanmäkeläisillä vasureineen.
nmäin kyllä paperin mutta se katosi vuojeksi koko hallinnolta enkä muistnu sitä kaipailla
Juu, kirjoitat asiaa. Tikanmäki on näin puhunut, ettei paperia ollut/löytynyt.
Juttu oli Kalevan uutisessa, etsi : ampparit/Pohjois-Pohjanmaa. Lienee vieläkin nähtävissä. Olisi syytä tänne siirtää, että saataisiin tietoa toimittajan suulla, kun ei muutoin näytä heruvan.
Oliko se sama tilitoimisto?
proolla tahtoo kuitit joutua hukkateille.
Ne tyypit on vähän sekalaista seurakuntaa kuten kaikki tietää.