Verottaja vakoilee BigDatan avulla

TTTuen Väärinkäyttö

Kansalaisten tarkkailu – ”Jos sossutukea saava käyttäytyy oudosti…”

Kansalaisista kerättävää tietoa hyödynnetään tulevaisuudessa uusilla tavoilla.

Valtiovalta voi etsiä BigDatan avulla sosiaaliturvan väärinkäyttäjiä.

–Meillä on valtava määrä tietoa, jota ei käytetä hyödyksi.

Valtiot voisivat käyttää valtavia datamääriään hyödyksi vaikkapa selvittääkseen, käyttävätkö ihmiset sosiaaliturvaa väärin. Ilisonin mielestä valtiovallan kannattaisi käyttää monipuolisesti erilaisia tietolähteitä selvittääkseen, mitä ihmiset tekevät.

–Vaikuttaa siltä, että osalla sosiaaliturvaa väärin käyttävistä on tiettyjä ominaisuuksia. He tekevät tiettyjä asioita esimerkiksi internetissä. Tähän asti he ovat voineet tehdä mitä tahansa ilman, että tiedot integroitaisiin sosiaaliviraston tietojen kanssa, Ilison kertoo.

Eri lähteistä kerätyn tiedon avulla voidaan selvittää, kuuluuko kyseisen henkilön todella saada sosiaalitukea. Jos selvitetään esimerkiksi kulutuskäyttäytymistä ja verrataan sitä sosiaalituen suuruuteen, voidaan tehdä päätelmiä.

–Voimme selvittää esimerkiksi, että vuosittain henkilö ajaa autolla aika paljon. Paljon enemmän kuin tulot sosiaaliturvasta riittäisivät, Ilison sanoo.

4

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • BB is watching

      Jyrki P: Miksi helkutissa me rakennetaan ensin täysin tarpeettomasti äärimmäisen raskas, byrokraattinen, epätasa-arvoinen ja epäoikeudenmuokainen vastikkeellisen sosiaaliturvajärjestelmä, jota on helppo väärinkäyttää? Järjestelmä, joka on täynä porsaanreikiä, ja niiden turhien reikien tilkitsemiseksi ruvetaan kyttäämään kurjimmissa oloissa eläviä kansalaisia kuin '84-konsanaan? Samaan syssyyn vielä järjestellään hallintarekistereitä, erotellaan ansio- ja pääomatulot ja laaditaan muita vastaavia lakimuutoksia, joilla suorastaan varmistetaan että veroja on helppo ja mukava kiertää.

      Miksi ihmeessä ei muunneta sosiaaliturvajärjestelmää vastikkeettomaksi perustuloksi? Sen avulla voitaisiin käyttää vapautuneet resurssit johonkin hyödyllisempään ja turvata ihmisten yksityisyys paljon nykyistä paremmin. Samalla saataisiin lisää tyytyväisiä ja tuottavia kansalaisia joiden ei tarvitse elää jatkuvan kyttäyksen, kiusaamisen ja pelon alla."

      Markku L: Orwellin yhteiskunta tekee tuloaan ja valvojaa ei valvo kukaan. Ja tottakai järjestelmää aiotaan heti käyttää heikompiosaisten kiusaamiseen ja kyttäämiseen, samaan aikaan kun valvonta ei koske miljoonien ja miljardiluokan rikosten tekijöitä!

      Perustulo tai kansalaispalkka poistaisi tämänkin köyhiin suunnatun tarpeettoman kyttäyshalun ja jompi kumpi pitäisi ottaa käyttöön samantien.

      On täysin selvää että tällaisen heikompiosaisiin kohdistuvan kyttäysjärjestelmän suunnittelija on luonnevikainen sadisti, joka haluaa alistaa huonompiosaisia kansalaisia ja tyydyttää omaa tirkistelynhaluaan.

      Tämä myös rikkoo näiden kytättävien ihmis. ja perusoikeuksia, vaikka eihän sillä mitään merkitystä ole tällaisessa banaanivaltiossa!"

    • justnyt

      No se on kato tahallaan, tietty. Kukas muuten kaiken maksais, ellei tyhmät, sairaat ja muuten vaan alisteiset? Ja kun kansa pidetään tyhmänä ja sairaana, niin rahat juoksee tykö, kun ei ne voi ahdingossaan muutakaan tehdä, tai sitten ei tajua. Tadaa!

      On todellakin aika.

    • dfdgd fgs fh

      Meidän tulisi järjestää Suomeen kansalaisen perusturva, johon on jokaikinen oikeutettu, ja sen ohella oikeutettu tekemään työtä, opiskelemaan, yrittämään, mitä tahansa. Tämän NSA-alaosasto-kyykytyskoneiston purkaminen säästää valtavat määrät rahaa, jonka voimme käyttää perusturvaan meille kaikille. Ne, jotka perusturvan ja muun tulon kanssa ansaitsevat tietyn määrän, maksavat ylimääräiseltä osalta veroina perusturvan takaisin. Tai siis yksinkertaisemmin sanottuna, korkeatuloisten verot pitää nostaa, matalapalkkaisten laskea.

      NSA loukkaa totalitäärisyydessään ihmisten perusoikeuksia. Lyödään jo maahan poljettua. Kuin lyötäisiin jo hukkuvaa laudalla päähän, varmuuden vuoksi.

    • HeiMeitäKytätään

      S-kortin bonukset meni jo verolle. Pitkäänhän se ässän vuodessa maksama kympin korko on näkynyt verotustodistuksessa pääomatulona.

      Syy siihen on tämä:

      Sillä perusteella verottaja voi tarkistaa kaikki kortilla tehdyt ostokset.

      Korkotulojen lähteet vo käydä läpi eli jokaisen ostoskuittisi voi pyytää kaupalta.

      Eli nyt viimeistään kannattaa lopettaa bonuskorttien käyttö lopullisesti?

      Ei käteisellä enää saa tehdä suuria ostoksia ja pankit ovat velvollisia ilmoittamaan epätavallisista rahasiirroista. Summan ei tarvitse olla edes iso, kunhan se vain poikkeaa asiakkaan tavanomaisesta rahavirrasta. Pienituloinen saa selittää jo ylimääräistä tonnia perusteellisesti, että mistä se on tullut. Alle tonnin talletustakin on kyselty.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      87
      4088
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      24
      2911
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2310
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      34
      1321
    5. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      10
      909
    6. 131
      885
    7. rakas J siellä jossain

      Niin ikävä sua. -P. Nainen
      Ikävä
      6
      874
    8. Masan touhut etenee

      Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa
      Äänekoski
      12
      822
    9. You've been running and

      so has your mind, I'm thinking of you all the time... 💘
      Ikävä
      11
      760
    10. Naisten ja miesten tasoeroista

      Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris
      Ikävä
      124
      756
    Aihe