onko kellään kokemusta seiskari s-28 SALOON TAI SEISKARI 242-CC JA TEKNO-MARINASTA MIMONEN PALVELU
seiskari
OSTOLISTALLA EHKÄPÄ
33370
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Seiskareista ei ole kokemuksia, mutta Tekno-Marinesta on. Firma sai huonoa mainetta pari vuotta sitten Vene-lehdessä olleesta jutusta, kun eivät olleet löytäneet vikaa yhdestä koneesta (syyksi osoittautui tuolloin muistaakseni jostain filtteristä tms. revennyt metallisuikale, joka oli juuttunut yhteen löpöputkeen sisälle). Myös Tekno-Marinen palveluun oltiin ko. jutussa tyytymättömiä. Toiselta, Tekno-Marinesta riippumattomalta mutta dieselasioissa erittäin asiantuntevalta taholta kuulin myöhemmin, että tuollainen vika on ammattimiehenkin todella vaikea löytää, ja että valittaja oli halunnut asiaa hoidettavaksi kiivaimpaan sesonkiaikaan ilman ennakkotilausta. Vika ei siis ollut ainakaan kokonaan firmassa.
Oma veneeni oli Tekno-Marinen pihalla talvisäilytyksessä ja välillä hallissa paria muutostyötä varten (mm. keulapotkurin ja septin asennus sekä ohjauspulpetin uudelleenrakennus) talvikauden 00-01. Palvelu pelasi joka käänteessä hyvin ja muutostöissä jälki on erittäin ammattimaista. Erityisesti veneen ohjauspulpetti syntyi kokonaan uudelleen ja sen toimivuus parani monta pykälää, ja kaikki tämä ilman että olisin itse osannut antaa muuta ohjetta kuin että ohjauspiste pitäisi saada toimivammaksi.
Kun laskin veneen keväällä -01 veteen, kone alkoi heti ensi kokeiluilla käydä liian kuumana. Tutkin siipipyörät ym. tavalliset paikat mutta en löytänyt vikaa. Keplottelin veneen takaisin Tekno-Marinen rantaan ja menin sisälle itkemään murheitani, jolloin asentaja tuli välittömästi tutkimaan asiaa, mittaili aikansa, totesi että lämmönvaihdin lienee kypsähtänyt, kävi hakemassa kaapista uuden ja asensi sen paikalleen - ja tämä sunnuntai-iltapäivänä ilman varoitusaikaa. Asentaja veloitti työstään hyvin kohtuullisesti ilman mitään sunnuntailisiä.
Omien kokemuksieni mukaan Tekno-Marineen voi siis hyvillä mielin luottaa ainakin huoltoasioissa.
Luin myös venelehden jutun Tekno-Marinesta, minusta kyllä Tekno-Marinen toiminta vaikutti epäilyttävältä, ja samanlaista palautetta olen kuullut monilta muiltakin veneily-ystäviltäni. Juttu taisi olla kevään venepörssilehdessä vuonna 2000, kannattaa lukea. Muistelen että myös venelehden päätoimittaja otti negatiivista kannanottoa Tekno-marinen toimintaan.
Oon kuullu et siel pääse kivei hyppien
ruatti ja sielt viel takasinki.
En tiär sit josas paikkas pitä