Mua on pidemmän aikaa kiusannut tuo kiemurtelu pahoittelun ja anteeksipyynnön välillä. Miksi anteeksipyyntöä pitää pantata tai kiertää?
Nyt kuulin Silminnäkijässä, kun Viljo Juntunen käytti rinnakkain ja samassa merkityksessä pahoittelua ja anteeksipyyntöä. Muutin mieleni ja ajattelin, että ehkä on aika yksinkertaistaa käytäntöjä ja puheenpartta. Vaikka näin:
"Sori/ Pahoittelen." (Ennen: Saanko synnit anteeksi?)
"Ei se mitään./ Asia ok. / Ollaan sujut." (Ennen: Jeesuksen nimessä ja veressä.)
Tämmöisellä yksinkertaistamisella ja nykykielellä ei tarvitsisi nuorisonkaan ujostella huomiotaherättäviä uskonnollisia korulauseita. Samalla voitaisiin muuttaa tervehdyskin saman linjan mukaiseksi:
"Terve." (Ennen: Jumalan terve.)
"Rauhaa." (Ennen: Jumalan rauhaa.)
Ei tarvis tuossakaan enää ihmissilmin erotella tervehdittäviä. Rauhaa toivotettais Raamatun esimerkin mukaisesti kaikille.
Nyt kuulin Silminnäkijässä, kun Viljo Juntunen käytti rinnakkain ja samassa merkityksessä pahoittelua ja anteeksipyyntöä. Muutin mieleni ja ajattelin, että ehkä on aika yksinkertaistaa käytäntöjä ja puheenpartta. Vaikka näin:
"Sori/ Pahoittelen." (Ennen: Saanko synnit anteeksi?)
"Ei se mitään./ Asia ok. / Ollaan sujut." (Ennen: Jeesuksen nimessä ja veressä.)
Tämmöisellä yksinkertaistamisella ja nykykielellä ei tarvitsisi nuorisonkaan ujostella huomiotaherättäviä uskonnollisia korulauseita. Samalla voitaisiin muuttaa tervehdyskin saman linjan mukaiseksi:
"Terve." (Ennen: Jumalan terve.)
"Rauhaa." (Ennen: Jumalan rauhaa.)
Ei tarvis tuossakaan enää ihmissilmin erotella tervehdittäviä. Rauhaa toivotettais Raamatun esimerkin mukaisesti kaikille.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Kannatan jyrkästi!
Poistuisi samalla monta muutakin ongelmaa, joita ihmisten rakentama kielimuuri aiheuttaa. Kuten sulkeva seurakuntaoppi (näytän tervehdyksellä ketkä ovat oikeita uskovia) ja pätevän ripin ongelma (pitääkö rippi-isän olla synnitön vl-uskova joka käyttää tiettyjä sanamuotoja).
Noita kumpaakaan "elävän uskon tuntomerkkiä" (Jeesuksen nimessä ja veressä Jumalan terve/rauhaa) ei löydy mistään kohdasta Raamattua. Liian hallitseviksi ja turhaa rajaaviksi ovat nousseet.
Anteeksi-sanan pitäisin. Se on tarpeellinen ja kaunis. Uskon näkökulmasta kauneimpia.
Nythän voi pyytää syntejä anteeksi pahoittelemalla.
Pahoittelen, että olen langennut huoruuteen, saanko sen laittaa pois tunnolta.
Kerro lisää.
Ehkäisen -> Voimaannun / toivun / tottelen lääkäriä / ajattelen perheeni parasta.
Anteeksi pyynti ja pahoittelu on eri asia samasta asiasta.
http://m.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288752432597.html
Aiheesta tehty KETJU ja aloitusviestiin on helppo yhtyä. Hyvässä mielessä SRK-vanhoillisuudessa ja hienolla tavalla pyydetään anteeksi ja asiat sovitaan Ja tää anteeksi pyytäminen ja anteeksi antaminen on oikein vahvuutta SRK-vanhoillisuudessa. Mutta nyt kun liike on opettanut harhoja mm. hoitokokouksissa, tyydytään yleisellä tasolla pahoittelemaan. Ilmiselvä ristiriita. Jopa Viljo "Gorbatshov" Juntusella, joka muutoin on symppis. Jos muutama vuosi sitten Hurttiikin täti oli keskiverto SRK-vanhoilliselle saatanan enkeli ja nyt suitsutetaan 25 h/vrk... kyllä jotain muutosta tapahtuu. Opeissakin. Se on sitä liikkeen tervehtymis-prosessia. Sen päätepisteessä, n. 50 v. päästä muitakin saman kirkon jäseniä voidaan nähä "uskomassa olevina", siis sisarina ja veljinä Kristuksessa. Mutta jokainen miettii tykönään onko 50 v. lyhyt vai pitkäa aika. Jumalan silmissä silmänräpäys.
Aika mielenkiitoista, että liike joka korostamakin päästyyän korostaa anteeksiantamusta ei voi rehellisesti itse pyytää omia rötöksiään anteeksi.
Jeesus nimitti tällaista toimintaa tekopyhäksi ja farisealaiseksi.
Ajattelen juuri samoin. Varsinaista kikkailua ja väistelyä! Miksi ei todellakin voi pyytää reilusti anteeksi noin vakavia tekoja kuten aina uskovaisia on opetettu? Kun asioista sanotaan, että 'pahoittelen', siinä sanotaan oikeastaan vain, että enpä ota kantaa oliko teko oikein vai väärin, mutta (sun mieliksesi) pahoittelen, että pystymme sen jälkeen olemaan ikäänkuin sujut (samalla puolella) asian suhteen.
Pahoittelija pelastaa - ottamatta kantaa itse asiaan - vain oman nahkansa, ettei joudu suurempaan sanaharkkaan. Jos ei pyydä anteeksi, ei saakaan anteeksi, vaan rikos tai teko on edelleen sovittamatta. Pahoittelu ei missään nimessä riitä uskovaisten välisissä suhteissa. Tuo 'pahoittelun' tarjoileminen on ilmiselvästi päättäjien keskenään sopima menettely ja kertoo jälleen heistä - paljon! Eikö todellakaan mikään muutu?
Rehellinen anteeksipyytäminen on srk-lestadiolaisuudessa niin keskeinen opinkappale ja sielunmaisema, että hämmästelen suuresti, kuinka liikkeen johto uskaltaa näin johdonmukaisesti kaivaa maata jalkojen alta tässä asiassa. Jos anteeksi pyytämisestä luovutaan liikkeen johdon esimerkin mukaisesti, paljon ei ole liikkeen "sydänäänistä" jäljellä.
Näin juuri onkin. Ja todella syytä on alleviivata anteeksi pyytämisen ja antamisen kulttuuria vahvuutena ja SRK-vanhoillisuuden voimavarana. Rippi-asiassa on paljon hyvää, josta tulisi ottaa mallia SRK-vanhoillisilta. Juuri tätä taustaa vasten jotenkin aneemisilta tuntuvat yleisluontoiset pahoittelut ja samanaikaisesti toteamukset, että ne (hoitokok.julmudet) olivat vain yksittäisten toimijoiden virheitä "seurakunnan" opetuksen ollessa koko ajan oikeata ja "seurakunnan" ollessa kaiken aikaa "erehtymätön".
Onko niin, että kun liikkeessä tapahtuu hyviä asioita, ne mielellään kuitataan SRK:n tiliin ja kun tapahtuu ikäviä juttuja, ne kuitataan yksittäisten toimijoiden synneiksi.
On. Valitettavasti.
Se on nyt nähty. Jatkuvan parannuksen teon suunta on alhaalta ylöspäin. Ei koskaan toisinpäin.
70-luvulla alkoi tuo suunta... Nöyrät, alamaiset ja kuuliaiset ylemmilleen. Vallan kahvassa ei enää anteeksi pyydetä. Uhrienkin pitäis srk-miesten mielestä tulla itse koputtelemaan hoitajajulmurien ovelle, josko nyt tällä kertaa onnistuisi oikeita sanamuotoja käyttämään parannuksenteossa.
Hyvin tiivistit! Se alamaisuus kyllä osoitettiin tasan tarkkaan seuraväelle, joka yllättäen pakotettiin kahden seurapuheen jälkeen lisäkuulutuksella jäämään takit päällä vielä istumaan yömyöhään saakka seurapenkkiin ja katsomaan sitä ihmisten nöyryyttämistä ja halventamista. Poistua ei saanut. Ne käyttäytyivät kuin herrat ja hidalgot, kuin menneitten aikojen vallantäyteiset diktaattorit. Narsistisimmat todella silminnähden nauttivat luomastaan pelosta ja kauhusta alamaisten keskuudessa. Nuppineulan putoamisen lattialle olisi voinut kuulla. Muistan ne tyypit aina.
Eräässä toisessa keskusteluketjussa sivuttiin E. Hurttiikin nauhoittaneen jotakin tuoretta "hoipparia". Eivät "hoipparit" siis ole vain 1970-luvun tuote. Toisinaan nykyäänkin ainakin yritetään "hoitaa". Eräs keskustelija totesi omistavansa autenttisia nauhoja "hoippareista" vuosikymmenten takaa. Tällaiset nauhat saattavat vielä olla hyvinkin todistus-voimaisia, kun tutkitaan kuinka SRK-koneisto erehtyi mm. mystisissä henkiparannus-opeissaan. Kovin on jäänyt pois muodista KOSOSLAISUUS-parannukset ja muutoinkin pakko-julkiparannukset tietyistä "hengistä". Opillisia muutoksia siis on tapahtunut. Ja paljon.
Tietynlaista hoitamista tapahtuu ja on tapahtunut 2000-luvullakin SRK-vanhoillisuuden piirissä. Taisi olla Stiven Natus, joka muutama vuosi sitten joutui sivuun erään kesän ripari-vetäjyydestä niinkin vakavan rikoksen kuin elokuvissa tai teatterissa käynnin vuoksi.
Ylpeys kun on itse itsensä korotettu erehtymättömäksi estää anteeksipyynnöt ja todellisen parannuksen.
SRK:n johdon henkilöt menevät mieluummin h.elvettiin kuin nöyrtyvät todelliseen paranukseen ja pyytävät vilpittömästi anteeksi.
Viljon lausuma oli suuri pettymys tässä suhteessa.
Srk on rakentanut ja luonut ihan oman jumalansa, seurakuntajumalan.
Miten jotkut ihmiset tai jokin taho voi olla niin itsetietoinen tai voimansa tunnossa, että julistaa itsensä erehtymättömäksi? En tajua!
Minä en ole myöskään ikinä kuullut vilpitöntä julkista anteeksipyyntöä ylhäältä alaspäin, eli merkittävässä asemassa ry:llä olevalta tavikselle, puhumattakaan esim. kokonaisesta johtokunnasta. (En tarkoita yleisluontoista syntien anteeksi pyytämistä seurapuheen päätteeksi, vaan tilannetta, että ylempi tunnustaisi olevansa jossain asiassa väärässä tai toimineensa väärin tavista kohtaan.) Vuosikymmeniä olen seurapenkissä istunut. Toiseen suuntaan on kyllä kyykytetty, syyllistetty ja painostettu tai sitten myös kauniisti neuvottu ja kannustettu.
Periaatekysymys? Mielestäni hyvin ristiriitaiseen valoon on joutunut koko anteeksipyytäminen lestadiolaisuudessa, etenkin kuin viime vuosina käytännöt ovat tulleet enemmän näkyviksi.
Juuri näin on asianlaita. Muutoin olisi kunnolla pyydettykin anteeksi, mutta kun tuota illuusiota SRK-oppien ´´ muuttumattomuudesta´´ ei voi kumota ilman, että koko srk-korttitalo romahtaisi. Siksi on niin, että kun SRK-vanhoillisuudessa tapahtuu hyviä asioita, ne mielellään luetaan SRK-koneiston ("seurakunnan") piiriin. Ja kun SRK-vanhoillisuudessa tapahtuu ikäviä asioita, erehtynyt taho on aina yksittäinen langennut toimija "seurakunnan" ollessa erehtymätön. Kasvojaan menettämättä SRK:n johtotroikka ei voi myöntää, että "seurakunta" opettaa / on opettanut väärin. Eihän esim. pois jäänyttä Hevosvaunuoppia mitenkään virallisesti ole lopetettu niin, että asiasta olisi pöytäkirjat jne. Se vaan on jäänyt pois muodista. Samoin on laita henkiparannus-harhaoppien kanssa. Vai ovatko Kososlaisuus-parannusvaatimukset muodissa tänä päivänä?
Lars Levi ei opettanut eksklusiivista seurakuntaoppia. SRK-oppi on ollut prikulleen sama seurakuntaopissa Lars Levin päivistä tähän päivään saakka... "Seurakunta" ei erehdy.