Kannattako 1800-luvun hirsitalon osto?

Hirsitalo

Haaveilen vanhasta talosta, jonka saisi remontoida ensi alkuun kesäasunnoksi, ehkä joskus muuksikin. Vessaa ja vesipistettä ei sisälle tule, ne eivät mielestäni kuulu 150 vuotta vanhaan taloon. Nyt tarjoutui ostettavaksi kiinnostava vanha maalaistalo aika halvalla rahalla, mutta kysymyksiä on. Yläpohjasta on poistettu vanhat purut ja korvattu villalla, välikatto on kylläkin hyvin tuulettuva. Pärekatto, jonka päällä (vähän notkolla oleva) tiilikatto. Aloitettu yläkerran rakentaminen, mutta jäänyt kesken, lattia osittain levytetty (välissä se villa, suurimmaksi osaksi levyä ei vielä ole). Tämä olisi tarkoitus purkaa, meillä ei ole sinne huonetarvetta.

Alakerran seinissä vanhat pinkopahvit. eivät kovin kummoisessa kunnossa mutta ehjät, vähän kuprulla. Lattiassa vanhat turpeet. Rossipohja on matala, talon alle ei oikein pääse kurkkimaan. Alahirret pitää vaihtaa kahdelta seinältä kokonaan, paikoin kahden hirren korkeudelta, mahdollisesti kaksi päällekkäistä hirttä myös ylhäältä (ei ylimmät, vaan välipohjan kohdalla). Ulkoverhous suurimmaksi osaksi hyvä, uusittu osittain (kahta eri väriä..!?), mutta yhdellä päätyseinällä muinaiset laudat jotka pitänee vaihtaa. Hormi korjattu (massattu?) ja tarkastettu. Taloon rakennettu takavuosina lisäosa jossa sauna (kantovedet), tämä saa lähteä helkkariin. Saunassa oma hormi.

Mitä riskejä tällaisessa hyvin alkuperäiskuntoisessa hirsitalossa on? Vai onko mitään? Hinta on tosi pieni ja siksi houkuttelee. Linkkiä en voi laittaa kun kyseessä ei ole julkisessa myynnissä oleva kohde. Tontti on vuokralla mikä epäilyttää ehkä eniten, se tosin on ehkä mahdollista lunastaa myös.

8

2553

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • mielipidemies

      Milläköhän villalla se on korvattu? Hengittävä jos on niin tuskin mitään riskii. Matala rossipohja ei mielestäni ole kovin hyvä juttu, jos alle ei edes näe. Jos maata voi kaivaa ympäriltä niin hyvä. Varmasti kulttuuriteko pelastaa talo ja korjata perinteisesti. Mutta tuo vuokratontti. Vuokranantaja voi tehdä oikeastaan mitä tahansa jos tontti ei ole oma. Eli lunasta omaksi jos mahdollista tai unohda.

    • No kysymykset jo

      omalla tavallaan kertoi ettette ole välttämättä oikeita ihmisiä ostamaan vanhaa taloa jonka kunnostamisesta ette tunnu tietävän yhtään mitään?

      Riskejä? Kaikki perustuksista vesikattoon ja kaikki siltä väliltä. Plussaa siitä, ettei kohde kuulosta ns. "peruspilatulta" eikä vesiä ole vedetty sisälle mutta jo pelkästään edessä oleva kengitys tarkoittaa käytännössä sitä, että samalla menee lattiat uusiksi. Jos välipohjan kohdalla ulkoseinien hirret on entisiä kyseessä on varmaan paitsi kyläsiltojen aiheuttamat vauriot lisäksi erittäin haastava työ huomioiden mm. painava tiilikate ja yleensä välipohjan kantavat rakenteet. Valtava duuni edessä mistä on romantiikka kaukana.

      Vuokratontilla olevan asunnon remppaan en vuosia/rahaa haaskaisi

    • Hirsitalo

      Kiitos vastauksista! Sainkin nyt tarkennusta, eli eivät ne ylhäältä vaihdettavat hirret olekaan välipohjan korkeudella vaan kyseessä on ylin hirsi ja mahdollisesti sen alla oleva. Katto on vuosia sitten vuotanut, korjattu jo. Emme tosiaan tiedä mitään, mutta kukaan ei varmaan synny perinnekorjaustieto päässään, eli tietoa on kyllä tarkoitus hankkia ja asiantuntijoita käyttää apuna, mikäli päädymme kaupat tekemään (=mikäli toivoa on, ja jos tontin saa ostaa omaksi. Sen pitäisi kuulemma onnistua). Katon villa on mineraalivillaa. Mitähän tällaisesta kannattaisi maksaa? Sijainti keski-Suomessa, kokoa talolla n. 50 m2 (sauna poisluettuna). Se ulkovuoraus on tosiaan huonossa kunnossa, räystäs on joskus hajonnut, siitä on pätkä pois(!!) ja koko lautaverhous on käppyrä. Hirret sen alla pitäisi olla ok, paitsi se alin, mutta se on kai oma ongelmansa eikä liity tähän.

      Talo seisoo kalliolla, mikäli se mitään vaikuttaa.

      • 435

        Se mineraalivilla on vaarallinen jos sen alla ei ole höyrynsulkumuovia? Jos ei ole, sisäpuolinen pääsee villaan ja sinne se myös jää.

        Edelleen lahot ylimmät hirret ei kuulosta hyvältä. Miten ajattelit vaihtaa hirret joiden päällä lepää sivuseinillä kattoniskat?

        Maksa tontin hinta ja tönö purkukuntoisena ilmaiseksi ja perustele se myyjälle siten ettet puolen vuoden päästä vie käräjille kun alkaa vikoja löytymään? Asiakirjoihin merkintä myydään purkukuntoisena tarkoittaa ettet voi kaupan jälkeen vaatia myyjältä korvauksia.

        Sinuna minä tekisin niin, että menet sinne tönölle AMMATTILAISEN perinnerakentamisen tuntevan ihmisen kanssa eikä niin, että kauppojen jälkeen palkkaat ukkoja töihin. Vältyt monelta murheelta.

        Nimimerkki kokemusta on. Valitettavasti kaikki asiakkaat ei usko vaikka miten kertoo yksityiskohtaisesti ilmenneet puutteet ja vaadittavat korjaustoimenpiteet. Sitten pääsee itku kun varoituksista huolimatta ostetaan tönö joka hyvin nopeasti osoittautuu pommiksi. Meinaan voi tulla paljon halvemmaksi (tapausta tuntematta) tilata uusi mökki kuin korjata vanha? Asia mitä moni ei usko


      • Vanhasta tykkkäävä
        435 kirjoitti:

        Se mineraalivilla on vaarallinen jos sen alla ei ole höyrynsulkumuovia? Jos ei ole, sisäpuolinen pääsee villaan ja sinne se myös jää.

        Edelleen lahot ylimmät hirret ei kuulosta hyvältä. Miten ajattelit vaihtaa hirret joiden päällä lepää sivuseinillä kattoniskat?

        Maksa tontin hinta ja tönö purkukuntoisena ilmaiseksi ja perustele se myyjälle siten ettet puolen vuoden päästä vie käräjille kun alkaa vikoja löytymään? Asiakirjoihin merkintä myydään purkukuntoisena tarkoittaa ettet voi kaupan jälkeen vaatia myyjältä korvauksia.

        Sinuna minä tekisin niin, että menet sinne tönölle AMMATTILAISEN perinnerakentamisen tuntevan ihmisen kanssa eikä niin, että kauppojen jälkeen palkkaat ukkoja töihin. Vältyt monelta murheelta.

        Nimimerkki kokemusta on. Valitettavasti kaikki asiakkaat ei usko vaikka miten kertoo yksityiskohtaisesti ilmenneet puutteet ja vaadittavat korjaustoimenpiteet. Sitten pääsee itku kun varoituksista huolimatta ostetaan tönö joka hyvin nopeasti osoittautuu pommiksi. Meinaan voi tulla paljon halvemmaksi (tapausta tuntematta) tilata uusi mökki kuin korjata vanha? Asia mitä moni ei usko

        Sama viesti: talon arviointi ehdottomasti perinnerakentamisen ammattilaisen kanssa.


    • tontilla on arvoa

      Osta vain tontti. Talo tulee mukana purettavaksi vaikka sitten remontoisit sen

    • RI-81

      Museovirastolla on netissä ohjeet vanhan hirsitalon remontoimiseksi.
      Muoveja ei kuitenkaan kannata seiniin ja kattoon laittaa.

      • Vaarojen Rakentajat

        Huononpiakin voidaan korjata. Alimpien hirsien vaihtoa (kengitys) , uutta ulkovuorausta ja vesikattoa teemme parhaillaan Mikkelin suunnalla. Voimme tutkia kohteen ja tehdä tarjouksen kokonaisurakasta.

        Vaarojen Rakentajat Oy


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1593
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      305
      850
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      733
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe