Voisitteko kaikki sellaset aknesta kärsineet vastata tähän siis että KUN aknenne on häipynyt (lähes) kokonaan eikä siis ole palannut niin mikä lääke/valmiste on auttanu? Kiitos etukäteen :)
GALLUB
GALLUB
4671
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
E-pillerit pahensi tilannetta heti kun ne lopetti. Liuoksella ja Skinorenilla vähäksi aikaa tulosta, sitten menetti tehon. Antibiooteilla tulosta myös siksi aikaa ku niitä käytti ja ne rauhotti vähäksi aikaa tulehtuneet finnit. Finniaika kesti yhteensä noin viisi vuotta josta kolme vuotta käytin jotain lääkitystä. Aika turhaan siis kun eivät toimineet.
Roa lopetti koko ongelman, ainakin näyttää siltä. Nyt ei ole ollenkaan mustapäitä kun ennen ei ollut varmaan yhtäkään tukkeutumatonta ihohuokosta. Kuurin loppumisesta on tulee kohta 1,5 vuotta.
En näe syytä miksi ei Roaa jos muut lääkkeet eivät toimi. Ne muut pitää kyllä käydä läpi, joillakin nekin toimii ihan lopullisesti´, ei niitä varmaan muuten määrättäis.
Moi!
Kyllä täytyy sanoa, että todellista apua minulle toi vasta Roacutan. Kokeilin erilaisia paikallishoitolääkkeitä ja -aineita ilman merkittävää hyötyä. Myös antibiootteja on syöty. Antibiootit auttoivat syönnin ajan kohtalaisesti, mutta syönnin lopettamisen jälkeen tilanne palautui pian taas normaaliksi. Sitten oli aika kääntyä Roacutanin puoleen. Itsetuntoni oli nimittäin aika huono tuolloin ja ajattelin, että nyt apua on todella saatava ennen kuin masennun totaalisesti ja eristäydyn muusta maailmasta täysin.
Roacutan-kuurin jälkeen ihostani tuli hyvä, lukuunottamatta ihon lievää punoitusta ja pieniä arpia. Itsetuntoni koheni huomattavasti ja elämänlaatu parani muutenkin. Joten ei muuta kuin tsemppiä kaikille!
oli kun aloit syömään Roaccutan kuuria? siis oliko se todella paha vai?
Kolme viikkoa olen nyt syönyt jättiannosta B5-vitamiinia eli pantoteenihappoa, eikä kasvoissa ole ollut näpyn näppyä. (Olkapäässä oli yksi...)
Kaksi viikkoa söin 10 grammaa (10.000mg) päivässä, ja nyt noin kolmisen tuhatta milligrammaa päivittäin - jaettuna muutamaan annokseen pitkin päivää.
Homma tosiaan tuntuu toimivan. Sivuvaikutusten välttämiseksi pitää muistaa käyttää samalla VAHVAA B-monivitamiinivalmistetta, koska muuten elimistössä saattaa ajan myötä syntyä vajausta muista B-vitamiineista, kun B5 tavallaan "syrjäyttää" ne, jos näin voisi sanoa.