Poliisi pelottelee ja uhkailee, kun videointi ei mielytä.

yle.fi/uutiset/mulla_on_oikeus_kuvata_tata__poliisi_on_videoinnin_kohteena_lahes_paivittain/7532668

Poliisi pelottelee ja uhkailee, jos ihminen käyttää hänelle lain sallimaa oikeutta videoida tapahtumia.

Tässä uhkauksen syy (poliisi Rönkkö sanoo):
"Hän kuitenkin myöntää, että videointi voi luoda omalla tavallaan lisää paineita jo valmiiksi haastavaan tilanteeseen."

Uhkaus:
"Videohuutelija tai kuvaaja voi joutua itse syytetyksi"

Uhkailu ja pelottelu jatkuu:
"Videon avulla voidaan tutkia itse kiinniottotilannetta, mutta tutkinnan kohteena ei välttämättä ole enää vain itse kiinniotettu.

Muutamalla lausellakin voi löytää itsensä syytettynä siinä missä tapauksen tekijäkin."

Ja sitten alkaa seli seli ja itsestäänselvyydet:
"– Videoissa on tärkeää muistaa sekin, että pätkä kertoo harvoin koko totuuden. Mutta on niistä usein hyötyäkin – poliisillekin ja poliisin oikeusturvan kannalta. Jälkikäteen voidaan tarkistaa, kuinka tilanteessa on toimittu."

Ilman videoita poliisi valehtelee tekemisensä miten lystää. Tämähan on todennettu jo aiemmin. Poliisi kertoma totuus ei todellakaan ole mikään koko totuus, vaan poliisin valehtelema tarina. Seuraavassahan jutussa poliisi kertoo yksiselitteisesti, kuinka poliisi valehtelee oikeudessa ja oikeus uskoo poliisin valheet.

www.iltalehti.fi/uutiset/2014092618698267_uu.shtml

"Uhkailu hakkaamisella tallentui videolle - syyttäjä vaatii poliisille sakkoja"

"Mies: Niin eli onks tässä kohtaa sitten mun nostettava laittomasta uhkailusta syyte?

Poliisi: Joo, kukaan ei oo kuullu edelleenkään mitään. Mitä luulet, kumpaa ne uskoo, jos sä meinaat tässä kohtaa nostaa syytteen?"

Ehkä kannattaa sittenkin valita videointi, että säästyy poliisin mielivallata?

Rehellinen poliisi on satuolento.
10153
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Suruviesti kaikille palstan lukijoille.

Meidän kaikkien suuresti ihailema ja rakastama poliisinpalvoja on tänään potkaissut tyhjää ja lähtenyt autuaammille metsätysmaille. Tuo surullinen tapahtuma sai alkunsa tämän ketjun aloituksesta, joka mursi jo ennestään heikon mielenterveyden lopullisesti. Poliisinpalvoja hukkui parakkinsa läheiseen jokeen ympäri päissään. Poliisinpalvojan entiset työtoverit tiedotavat myöhemmin lisää tästä surullisesta tapauksesta.

Äänestä
  • Mahtavaa, verohallinto !

    Äänestä

  • Vakiohäirikkö on surun murtama, kunnioitin suuresti typerää poliisinpalvojaa, en ole koskaan tyhmempää kohdannut.

    Pitää käydä kusemassa ja paskantamassa hänen haudalleen:)

    Äänestä

  • Sorry!!
    Taisin hieman ennakoida liikaa, poliisinpalvoja nousi vielä kerran, viimeiseen taistoon.

    Tässä oiva todiste, että poliisinpalvoja elää ja kirjoittaa sitä samaa paskaa, kuten ennenkin. Ehkä se kävi vaan lataamossa hetken?

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/4554681#comment-72071457

    12 18 19.10.2014 17:30
    "Mulkero Nilkki meinaa nyt tukehtua räkään, kuten varmaan silloin testaustilanteessakin. Kun Mulkero Nilkiltä kuola valui suusta ja räkä roiskui, sekä kitarisat näkyivät hirveän huudon kera, niin on luonnollista, etteivät testaavat poliisitkaan niin kovin ystävällisiä Mulkerolle olleet. Normaalikansalaiselle testin tulos voidaan tietysti näyttää, ei siinä ole mitään salattavaa."

    Äänestä

  • onko linkkiä?

    Äänestä


Laiton uhkaus, vapaudenriisto (pakolla polisiautoon uhkailuja kuuntelemaan, ei siis ole juridista perustetta pitää jeppeä autossa), väkivaltainen käytös, virkavasemaman törkeä väärinkäytös, jne...

Tyypillinen mömmöjä syönyt läskipääkonstaapeli. Bittu, kun tulis vastaa ite jollain kujalla (:

Äänestä
  • onko linkkiä laittaa rampo?

    Äänestä

Missä on syytekohta LAITON UHKAUS? Syyttäjä on muotoillut syytteet niin, että seuraamuksena on korkeintaan sakkotuomio, mikä ei pakota kyseisen poliisin erottamiseen. Jos syytekohtana olisi ollut myös laiton uhkaus, tilanne muuttuisi kyseissen konstan kannalta todella ongelmalliseksi. Mutta hyvä veli -verkosto näkyy toimivan Kanta-Hämeessä. Vai löytyykö syyttäjältä perusteet toiminnalleen?

Tästäkin syystä syyttäjävirasto pitäisi erottaa poliisista ja muodostaa oma erillinen viranomainen.

Äänestä
  • Valitettavasti uhkailun uhri ei halunnut poliisille syytettä laittomasta uhkauksesta. Ei siinä syyttäjällä ole mitään tehtävissä. Huono laki tässä tapauksessa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


videoi aina kaikki kirjoitti:

yle.fi/uutiset/mulla_on_oikeus_kuvata_tata__poliisi_on_videoinnin_kohteena_lahes_paivittain/7532668

Poliisi pelottelee ja uhkailee, jos ihminen käyttää hänelle lain sallimaa oikeutta videoida tapahtumia.

Tässä uhkauksen syy (poliisi Rönkkö sanoo):
"Hän kuitenkin myöntää, että videointi voi luoda omalla tavallaan lisää paineita jo valmiiksi haastavaan tilanteeseen."

Uhkaus:
"Videohuutelija tai kuvaaja voi joutua itse syytetyksi"

Uhkailu ja pelottelu jatkuu:
"Videon avulla voidaan tutkia itse kiinniottotilannetta, mutta tutkinnan kohteena ei välttämättä ole enää vain itse kiinniotettu.

Muutamalla lausellakin voi löytää itsensä syytettynä siinä missä tapauksen tekijäkin."

Ja sitten alkaa seli seli ja itsestäänselvyydet:
"– Videoissa on tärkeää muistaa sekin, että pätkä kertoo harvoin koko totuuden. Mutta on niistä usein hyötyäkin – poliisillekin ja poliisin oikeusturvan kannalta. Jälkikäteen voidaan tarkistaa, kuinka tilanteessa on toimittu."

Ilman videoita poliisi valehtelee tekemisensä miten lystää. Tämähan on todennettu jo aiemmin. Poliisi kertoma totuus ei todellakaan ole mikään koko totuus, vaan poliisin valehtelema tarina. Seuraavassahan jutussa poliisi kertoo yksiselitteisesti, kuinka poliisi valehtelee oikeudessa ja oikeus uskoo poliisin valheet.

www.iltalehti.fi/uutiset/2014092618698267_uu.shtml

"Uhkailu hakkaamisella tallentui videolle - syyttäjä vaatii poliisille sakkoja"

"Mies: Niin eli onks tässä kohtaa sitten mun nostettava laittomasta uhkailusta syyte?

Poliisi: Joo, kukaan ei oo kuullu edelleenkään mitään. Mitä luulet, kumpaa ne uskoo, jos sä meinaat tässä kohtaa nostaa syytteen?"

Ehkä kannattaa sittenkin valita videointi, että säästyy poliisin mielivallata?

Rehellinen poliisi on satuolento.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu