se on lapsille raskasta, ymmärtääkö ne vanhukset ollenkaan työn vaatimaa uhrausta?
itse en halua olla lasteni hoidettava sitten joskus.kauhee ajatus, heillekin suotakoon vapaa kiva elämä.
Maksaako ne vanhukset edes oikein mitään niille lapsilleen korvausta, antaako kiitosta, jotkut saattavat valittaakin vaan.
itse en halua olla lasteni hoidettava sitten joskus.kauhee ajatus, heillekin suotakoon vapaa kiva elämä.
Maksaako ne vanhukset edes oikein mitään niille lapsilleen korvausta, antaako kiitosta, jotkut saattavat valittaakin vaan.
Vastaukset 49
Vanhimmat
Tuskin ymmärtää. Mieli hämärtyy...
Aijjaa. Ymmärtääkö lapset ollenkaan niitä uhrauksia mitä vanhempansa on heidän vuokeen tehneet? Lasten on aika maksaa vanhuksille se hoiva ja hoito mikä on lapsuudesta velkaa ;).
Voiko aina ajatella niin, että se olisi Vain uhrausta?
Voi olla myös niin, että lapsi/lapset hoivailevat ihan mielellään.
Jos vanhus on niin huonossa kunnossa, että siitä koituisi suhteettoman paljon työtä, niin tietysti silloin on paikalla etsiä vanhukselle sopivampi ja turvallisempi hoitomuoto.
Minulla oli äiteemuori asumassa luonani vuoden. En väitä, että se olisi ollut helppoa. Äitini on hyvin hyvin hyvin itsepäinen. Myös valtavan kova väittelemään. Hitto, kun joskus se harmitti.
Äitini on nyt ollut muutaman vuoden palvelutalossa. Mutta teen paljon asioita hänelle, jota voisi kutsua hoivaamiseksi.
Ei varmaankaan ole olemassakaan työtä, joka ei joskus suorastaan hituttaisi, mutta eiköhän se ole ihan normaalia.
Kun äitini asui luonani, en ollut omaishoitaja, enkä saanut siitä mitään palkkaa.
Kun nykyään hoitelen/hoidan äitiäni, niin silloin tällöin äitini yrittää tuputtaa minulle rahaa vaivoistani. En suurin surminkaan ota häneltä mitään.
"Ota nyt edes tää viiskymmppiä bensaan", hän sanoo, mutta en ota.
Ei jokaista asiaa passaa ajatella rahassa.
Jokainen päivä katoaa kansan-perinteestä pieniä osia.
Läheskään jokaisesta ei lauluja lauleta.
Korkea-veisuisia runoja lausuta.
Kuitenkin, ilman noita mustuneita murusia vuotaisi elämän pelastus-rengas
jatkuvasti tyhjäksi
.Elämä on Ebola Estonialla.
H.
Tämä on mielenkiintoinen aloitus, koskettaa mua monellakin tapaa.
Ensikin. Antaisivat edes lasten hoitaa! Vanhemmat siis. Olisi niin paljon helpompaa jos pääsisi edes joskus siivoamaan kun toinen ei ite jaksa, ottaisi korviinsa neuvot mistä saa apua ja helpottaisi sitä omaa elämää kun... niin taas kerran kun. Ei ite selkeästi jaksa. Mutta ei.
Toiseksi. Yhteiskuntakin on huomannut että on halvempaa jos vanhukset saa asua kotona. On halvempaa järkätä kotiavustusta kuin laittaa laitokseen. Vielä kun löytyy sellainen bonus, että monet lapset tekevät kaikkensa vanhempiensa eteen, jopa tuupertumiseen asti. Koska näin kuuluu tehdä. Kunnille todella edullista.
Uskon että se edistäisi omaisten suhdetta toisiinsa jos suostuttaisiin puolin ja toisin siihen että joku muu käy vaikka siivoamassa. Jäisi se epäsuhtaisuutta kasvattava kiitolllisuuden velka pois.
Onkohan se oikeasti halvempaa hoitaa laitoskuntoinen kotiin? Laitoksessa kaksi kolme hoitajaa vuorossa hoitaa seittemäntoistakin vanhusta ja siell on apua koko ajan saatavilla hätätapauksissa. Mites kotona? Joku käy maksimissaan neljä kertaa päivässä piipahtamassa, maksimissaan viisi.Ja mistä hoitajalisät kotihoitoon? Nylyisellään resurssit ei riitä vaan pitäisi myös satsata taloudellisesti, ei se ilmaista ole kotihoitokaan.
Mie kysyin omilta vanhuksiltani et pitäiskös alkaa miettiä vähän tuota asumista, nyt voisi vielä itse järjestää. Ja toivoa. Niin net liki 80-vuotias ja 85 tumasivat et ei ole tullut vielä mieleenkään :). No nyt jo vähän antavat periksi että jos vielä tämä talvi tuossa nykyisessä.
Lapset on aina kautta sukupolvien huolehtineet vanhemmistaan, aina hautaan saakka, joskus paremmin, joskus huonommin, kukin taipumustensa, varallisuudensa ja mahdollisuuksiensa mukaan.
Ei siitä tarvi olla erityisen kiitollinen eikä se ole mikään uhraus. Mamma oli välillä muutaman kuukauden siskon luona kun hän olisi pitänyt niin mielellään huolta äidistään mutta dementtisestä vanhuksesta joka lähtee omia aikojaan harhailemaan kaupungille eikä osaa sitten edes kotiin ei ole helppoa pitää huolta. On siis tapauksia ja tapauksia.
Harkitsin mennä mamman kanssa asumaan ja katsomaan hänen peräänsä sitten kun pääsen eläkkeelle, no se ei toteutunut, mutta ei se ollut mikään mahdoton ajatus. Se oli ennen Lutusta ja sitten hän äitini kuolikin puolitoista vuotta sitten, eikä ne viimeiset vuodet hän olisi enää pärjännytkään kotihoidossa.
mutta sitten näissä myös on se seikka, että vanhus voi olla kiitollinen ja tyytyväinen, mutta sitten myös niitä jotka moittivat syyttä ja eivät ole tyytyväisiä oikein koskaan, kaikki huonosti joka päivä. et osaa tehdä mitään oikeastaan hyvin ja sinussa on vikaa milloin mitäkin ja pulisossasi ja kaikissa muissakin likipitäen. ja vanhus on katkera elämälle, hänen luonaan on vaikea olla.
ja sitt myös että sanotaa että kun vanhus on hoivannut lapsensa aikoinnaan niin nyt on aikuisen lapsen velvollisuus hoivat vuorostaan vanhus vaikka tämä olisi kuinka "rääväsuu yms.."
Taisinkin mainita että dementoinut vanhus voi olla parempi hoitaa laitospaikassa, ainakin pahasti muistisairas äitini hoidettiin hyvin loppuun saakka dementiakodissa. Nää luonteenmuutokset johtuu usein juuri alzheimerista, ainakin äidin luonne muuttui suuresti viimeisten vuosien aikana ja ei hän olisikaan ollut helppo pitää kotihoidossa kun joka toinen päivä oli ärtsy ja joka toinen passiivinen nyhverö (mitä hän ei koskaan ollut aikaisemmin).
Ei kaikki vanhukset sovi kotihoitoon ja silloin on hyvä että on mahdollisuus laittaa laitokseen (mahdollisimman lähelle että tulee käytyä tiheään katsomassa)
ei ne jokainen vanhus haluu mennä hoitokoteihin tms. ei voine pakottaa.
Jos ei ole omaisia, on vaikka pahasti dementoitunut, ei lupia kysellä.
Ajattele nyt itsekin järjellä.
entä jos on omaisia? Vanhus haluu olla VAIN kotonaan!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!. Meinaatko että kuitenkin pakko mennä johonkin hoitopaikkaan? Onko pakko?
Ei lapsilla ole hoitopakkoa. Luuletko, että joku pitkäkyntinen hienostovaimo alkaa vanhuksen vaippoja vaihtamaan ja kylvettämään.
Näillä pitkäkyntisillä, kuuskymppisillä hienostovaimoilla on varmasti puolisonsa palkkaamaa henkilökuntaa, joten samasta kukkarosta varmaan hoituu myös omahoitaja vanhalle mammalle ja pappalle.
Johan nyt hauskasti ajattelet.
Tämän ikäiset naiset ovat useimmat käyneet ikänsä toissa, Muutama promille voi olla mainistemiasi madameja.
Mutta heillä on vara palkata vanhuksen kotiin ympärivuorokautinen hoito, jos se tulee kysymykseen.
Ihmeellistä, omat vanhempani nukkuivat pois jo kymmeniä vuosia sitten, olkaa onnellisia, jotka näin kauan olette heidät saaneet pitää.
Onko noin vanhakantaista ajattelumallia?
Vaikeaa on vanhusta pakottaa lähtemään omasta kodistaan minnekään. Joskus se on tosin välttämätöntä. Luopuminen omasta kodista, omasta keittiöstä, omasta kylppäristä, omista kattiloista ja paistinpannuista, omasta sängystä ja viime kädessä jopa omista vaatteista (laitoksessa puetaan kukallinen kotitakki päälle jota ei eds itse hoidettava tunnista) ei ole maailman helpoimpia juttuja. Minä (siskot auttoivat) katsoin aina että mammalla oli hänelle tärkeät korvakorut ja helmet, aurinkolasit ja omat tohvelit aina lähellä. Siitäkin huolimatta mammalla meni ainakin vuosi ennenkuin hän alkoi jotenkin viihtymään ja hoitoväki oli ihan ystävällistä. Eikä hän ollut ainoa: kun kävi katsojia niin aina oli lähtiessä oven vieressä jono mummoja odottamassa että pääsisi livistämään (ovi oli lukittu) ja jotkut yrittivät lähteä minunkin mukaani. Sydäntä raastavaa, mutta ei ollut oikein muita vaihtoehtoja.
Tuo oli meillekin vaikeaa, anopin muisti hiipui laitokessa lyhyessä ajassa.
Oman diagnoosin mukaan, syöpä levisi nopeaan tahtiin aivoihin.
Käytiin usein, ja aina hän oli lähdössä. Kuinka pahalta hänestä mahtoi tuntua, kun ei mukaan päässyt.
Yksi paha kokemus oli myös, kun viereisellä pedillä makaava nuori nainen sanoi: ottakaa hänet mukaansa.
Mistä se johtui?
Tuolloin kävin Suomessa paljon tiheämpään kuin nykyisin ja aina kun kävin äiti oli tulossa mukaan. Hän mainitsi paljon yhteistä maalaiskotiamme (silloin vielä hänen muististaan oli jonkin verran jäljellä) ja minä kuskasin häntä meille maalle päivävierailuille, mutta lopuksi hän ei enää tiennyt kenenköhän tuokin talo on, ihan hyvässä kunnossa vielä...
Viimeisen vierailun aikana (siskoni vei hänet viimeisenä kesänä maalle oman perheensä kanssa) ei äiti enää tiennyt missä oli, ketä nuo ihmiset on ja kaipasi vain takaisin omaan huoneeseen.
Näin siihen aikaan erittäin todellisen, empaattisen unen joka on jäänyt mieleeni jokaista yksityiskohtaa myöten: olin unessani äitini ja olin laitoksessa. Se toivottomuuden, avuttomuuden, voimattomuuden tunne johon heräsin aamulla oli kastellut kasvoni märäksi kyyneleistä.
Jokainen ihminen on oma yksilönsä, yksilölliset erot vain kasvavat iän karttuesa.
Joku elää ikivanhaksi omassa kotonaan omaa elämäänsä, tarvimatta keltään mitään apua.
Toinen voi olla menettänyt terveytensä jo paljon aiemmin.
Yhteiskunta yrittää auttaa kotiin, mutta monesti se on täysin mahdotonta.
Koettu on, nähty ja kuultu.
Miten velkainen sinkku ottaa kerrostaloyksiöönsä vaikka vanhan äitinsä, ja lapsen on pakko käydä töissä.
Äidin ei passaa olla kovin hoidon tarpeessa.
".a¨,-ö"
Vanhemmat ovat aina olleet varovaisia lastensa kanssa.
Aina on pitänyt löytyä rahaa lapsien kouluun ja harrastuksiin.
Samalla kun heille on laitettu lapsuuden-kotia ja kiinto-pistettä.
Mikä on muuttunut?
H.
Jos se on se Ebola Estoniassa.
jääny, kun puoliso istuu jo pilvenreunalla,
itse aikonaan pidin vanhemmistani huolta, kävin katsomassa päivittäin työmatkani varella kuinka he voivat ja tarvitsevatko apua,
hankin tarvittaessa apua heille, siihen aikaan oli sosiaali palvelut suomessa paljon paremmat kuin nyt,
aivan pyyteetömästi tein sen heille,
koska he auttoivat mun lapsia aikanaan tarvittaessa kun lapseni oli pieniä, ja itse olin työelämässä,
aikoinaan kun he kuolivat perintö jaettiin rehellisesti tasan kaikkien veljesten kesken, kenellekkä ei tuulut mieleenkää että jotkut olisi ansainnu myös huolenpidosta hieman palkkiota,
ei tullu itsellekkää mieleenkään tommonen ajatus,
vanhempani oli meille kaikille hyvin rakkaita, kaikki autoi aikanaan toisiaan täysin pyyteetömästi,
vanhempani olivat kouluttautuneita ammmatti ihmisiä, heistä oli valtavasti kaikenlaista apua nuorelle perheelle jolloin lapsetki oli vielä pieniä ja asunnon hankkiminenki oli siihen aikaan ajakohtaista,
rakkaudella ja suurella kunnioituksella muistelen omia vanhempiani,
toivottavasti omat jälkeläiset auttaa mua kun tulen avuottomaksi,
jotkut ovat jo auttaneetki pinessä määrin,
en vielä suuremmi apua tarvitse, mutta seuraa tarvitsisin joskus,
heillä on omat kiireensä ja työelämän suuret vaatimukset vielä
joten katsotaan kuinka käy sitten kun aika tulee
On olemassa ihmisiä joilla on kyselemättä sama vakaumus kun veteraaneillakin.
Toista ei jätetä, sairasta autetaan jos se on mahdollista.
En koskaan olisi voinut häpeemättä peiliin katsoa jos en olis kulkenut loppuun asti sitä polkua minkä arpa mulle osoitti.
Lapseni,äitini ja anoppi yhdenkään haudalla ei mun tarvii kysellä,teinkö tarpeeksi.
koti-kiusattu
HIENOA !
olet hyvä ihminen
kuinkahan nyky vanhuksille käy, kun kotipalvelut ja kaikenlainen yhteiskunnan apu on karsittu minimiin,
ja silti nuorten on olatva työelämässä ja hidettava oma perheensä kuin me silloin,
kahdesankymmentäluvulla sai vielä vanhukset kunnolla kotiapua siivoukseen , jopa sairaan hoitaja kävi viikottain kotona vanhempiani kattomassa ja mittamassa verenpainetta, seuraamassa heidän kuntoaan,
Vanhusten lapset ovat usein eläkeikäisiä, harvemmin hoitoa vaativien pikkulasten vanhempia. Työelämässä olevilla on vapaa-aikaakin.
Vanhusten hoito Suomessa on hyvällä tolalla kaiken kaikkiaan ja yleisesti ottaen.
Siivouspalveluita ostavat voivat hyödyntää kotitalousvähennystä.
Minä olen tehnyt sen suurimman virheen, jo nuorena, että sairastuin. Tosin, kun piti tehdä, tehdä, tehdä, että kelpaisi ja riittäisi, sairaus pääsi voitolle, ei sietänyt jatkuvaa stressiä. Yksin jäin ne menetykset on koko elämä oikeastaan, eli kuka huolehtii minusta jos en toivukkaan takaisin omatoimiseksi. Nyt on rajoitettava juomista, että vessavälit ovat ainakin 4-5 tuntia ja yö n. 8 tuntia. Autetaan sänkyyn viimeistään 23 ja aamuihmiset tulivat tänänaamuna vähän yli 8, hereillä odottelin yli 2 tuntia.
Ketju itkettää,ankeaa kuoleman odotusta jos jonnekin pissalta haisevaan laitokseen laitetaan jollain yksipuolisella päätöksellä, tapan itseni lähtöä edeltävänä yönä, jos niin käy.
Kohdallani nyt onnettomuuden jälkitila ja pelottaa niin paljon tulevaisuus. Lapset elävät ns. ruuhkavuosia, eivät voi satsata minuun nyt.
ÄLÄ IKINÄ sairastu, älä vanhene, älä koskaan tarvi apua, se on nöyryyttävää, sillä auttajat voivat käyttää mielivaltaa, koska tietävät olevansa vahvoilla.
Pelästykää ja hätkähtäkää edes vähän.
No eikö siinä elämässä nyt todella muuta ole kuin kuoleman odotusta? Eikö mitään mukavaa voi tehdä?
Äitimme ei huolinut apua, jotenkin se loukkasikin, olisin mielelläni esim. siivonnut hänelle, mutta ei kuulemma tarvinnut. Onneksi hän ei tarvinnut laitoshoitoa, vain kaksi viimeistä viikkoa oli sairaalassa ennen kuolemaansa, sieltäkin hoppusi pois vaikka tiesi varmasti ettei ole enää kotiin tulijaksi, syöpä vei nopeasti.
Itse en haluaisi lasten vaivoiksi.
Olen myös pitänyt vanhuksistani täyspainoisesti huolta monia vuosia.Isää nyt ei enää ole ja äiti on hoitopaikassa suht virkeenä ja tyytyväisenä vaikka altzheimeri nostaakin päätään välillä ja mummosta tulee sanavalmis piru.
Muuten jutut kiertää sitä samaa,vanhoja muistellaan,ei opita mitään uutta vaikka sata kertaa sanoo että tätä laskua ei tarvitse kiikuttaa pankkiin,se on suoramaksussa jo...
Hoitajat ovat paikassa mahtavia,kiitos heille,huolehtivat lääkkeistä ja pitävät kirjaa tarkoin äitini kunnosta,raportoivat välittömästi muutoksista minulle.
Hoidan äitin viralliset asiat loppuunn saakka,samoin kuin tein isäni kanssa myös.
Se on vaan langennut minulle,ei sitä nuorempana edes ajatellut että heistä tulee vanhoja ja tarvitsevat apua,se pullaa leipova äitikö?Ja ahkera ja työteliäs isäni.
Haikeudella saa vaan itsekkin muistella kesiä kun kaupungista mentiin maalle lomilla ja saatiin olla mökillä,kalastaen,grillaten,ollen kaikki yhdessä.
Voi kun saisi päivänkin takaisin.
Juicen sanoja lainatakseni: Maksamme Velkaa.
Juice ei tosin halunut maksaa kotiin, vaan ulko-maille.
Onhan sanoissaan pieni pointti.
Ei kauas ulko-maille tarvitse mennä, kun astuu mullalle, minkä alla monen isä
lepää.
Enää, ei multa ole mustaa.
Nykyään ovat jo iso- tai esi-isiä.
H.
Lapset ei ole itseoikeutetusti vanhemmille velkaa sen perusteella, että on syntyneet. Lapsia tehdään i t s e k k ä i s t ä syistä. Jos aikuisiän tuki menee ns. "pitkäksi" , niin t a l o u d e l l i s t a velkaa syntyy usein ja sitä kyllä korvataan. Se ei tarkoita, että papalle ja mummolle syntyisi automaattisesti syytinki vanhuusvaiheessa, ellei sitten muuteta papalle ja mummolle.
Mistä mahdat puhua.
En ymmärrä, että kukaan olisi kenellekään velkaa mistään huolenpidosta. (Enkä tarkoita nyt tadoudellista puolta).
Entä, jos lapsia ei syntyisi? Ihmiselämä loppuisi tältä planeetalta.
Jotta vanhuksia ei tarvitsisi hoitaa, elämän pitäisi mennä niin, että kaikki kuolevat keski-iässä suorilta jaloilta.
Sekö olisi ihannemaailma.
Kun syntyvyys vähenee, huudetaan, ettei ole veronmaksajia.
Kun taas syntyy paljon lapsia 70-80vuoden päästä huudetaan, voi, voi mihin näiden vanhusten kanssa joudutaan.
Heti, kun taloudessa valo pilkahtaa, tietyt tahot pistävät kulutusjuhlat pystyyn ja kun huonosti menee, syyllistävät ne, jotka eivät kulutusjuhliin ole osallistuneet.
Mitään ei opita, nenäänsä pitemmälle ei nähdä.
Lapsille kuuluu huolenpito kun heidät on maailmaan hommannut. Vanhemmilla on jo sisäänrakennettua että jälkeläisistä huolehditaan.
Kyllä vanhemmista kuuluu huolehtia, jos ei itse pysty töiden tai jonkin muun asian takia, pitää edes varmistaa että saavat hoitopaikan tai katsoa että kotiapua on saatavilla.
Hoidin kauan miestäni kun hän sairastui melko nuorena, kun hänen hoitonsa loppui äitini meni siihen kuntoon että ei pärjännyt.
Koitin hoitaa meillä äitiä, en jaksanut kauan kun hän ei nukkunut öisin edes lääkkeillä, oli levoton ja agressiivinen, johtui sairaudesta.
Menin niin väsyneeksi että oli pakko hakea hänelle hoitopaikka, hän elelee siellä tyytyväisenä kun saivat lääkityksen kohdalleen.
Vanhukset ovat usein nuukia, eivät haluaisi maksaa kotiavusta, en itse maksua vaatinut, mutta vieras apu ei ole ilmaista.
Jep, jep, kyllä hoitopaikka pitää "taistella", mutta se ei ollut se, mitä tarkoitin. Siihen osallistuu yhteiskunta ja vaan lapset sitten pienemmin osin, jos ollenkaan.
5-vuotta paikkasin kotihoidon puutteita, eli hyppäsin melkein joka päivä tukemassa äitiäni. 2-vuotta maksoin kaikki laskut omista rahoistani, kun epäluuloinen vanhus ei pankkiin enää päässyt, eikä antanut tilinkäyttöoikeutta.
Sain kyllä lopulta järjestymään sen vanhainkotipaikan. Tarkoitin syytinkillä sitä,että kun vanhus ei kotona pärjää, muutetaan sinne kotihoitajaksi, tai otetaan vanhemmat oman perheen sekaan hoidettaviksi. Siitä nykymaailmassa harvoin tulee mitään.
Syytinki tarkoitti, että yleensä vanhin poika sai maatilan omakseen.
Sen yhteydessä lupasi antaa vanhemmilleen täyden ylläpidon heidän loppuajakseen.
joskus ennen jopa saunakammarissa sai vanhemmat olla, kun talo miniällä ja pojalla, et silleen
Saattoihan se joskus olla paikallaankin.
Talot ei muinoin olleet mitään nykylinnoja, jos oli suuri lapsikatras, saattoivat isovanhemmat itsekin haluta saunakamariin. Toivottavasti oli lämmin.
Omilla isovanhemmillani oli aikoinaan 13 lasta. Vanha pappa kyllä sai asua loppuun asti yhdessä huoneessa, loppuperhe ahtautui iltaisin omiin sänkyihinsä.
Eikähän kaikki lapset asuttaneet taloa enää yhtäaikaa.
Syytinki on monenlainen käsite. Esim. verotaktinen syytinki on elmänaikainen asumisoikeus ennakkoperinnön jaossa jne. Itse tarkoitin syytingillä juuri samassa asunnossa asumista siten, että vanhempi/isovanhempi on huollettavana perheyhteisössä.
Mikä syytinki se on, jos ottaa omaan kotiinsa vanhemman asumaan? Ei mikään.
Syytinki oli korvaus maista ja mannuista.
Nyt kutsutaan asiaa omaishoitajuudeksi, ja siitä saa mahdollisesti muutaman puupennin, jos ei kunnalla ole tärkeämpää reikää rahalleen, esim. jäähallin rakentaminen.
Pennit voidaan peruuttaakin, jos kesken vuoden loppuu rahat, kun ostettiin kunnanjohtajan muotokuva.
He, naurattipa tuo loppukommenttisi :)), vaikka noinkin se voi olla, täytyyhän asiat laittaa tärkeys järjestykseen.
Mieheni hoidosta saamme noin sentilleen sen minkä hänen tilapäis hoito ja viikkokerho maksaa, mutta hyvä niinkin, eihän tästä olisi mikään pakko maksaa mitään.
Ottikohan Nalle Wahlroskin vanhempansa syytinkihoitoon luokseen? Vai perikö se vanhemmiltaan ne maat ja mannut vai liekö ostanut ne ihan itse.
No hei, ne kuppaa vanhusen kaikki rahat jotka muuten menisivät hoivakodin hoitomaksuihin.
Millaistahan se hoito mahtaa olla? "Hoitava" lapsi menee töihin ja laittaa oven lukkoon ettei vanhus karkaa ja kun tulee töistä niin päivän sonnat otetaan vaipasta ja laitetaan taas jokin megavaippa joka vaihdetaan illalla ja seuraavan kerran aamulla ennen töihin lähtöä.
Mummo tai vaari saa lusikoida kylmää velliä päivällä.
Kuvittelet.
Nykyvanhuksilla on yhteiskunnan asettamat varjostajat.
Mie taas olen hieman eri mieltä tuosta paljoudesta tässä yhteydessä, eikös ne vanhemmat pikemminkin ole kärrätty vanhainkotiin, ainakin silloin kun niihin otettiin/pääsi helpommin, nyt taitaa olla pien pakko jo osallistua lastenkin, jo ekonomidista syistäkin.
Vaikka syytingin juuret ja valtakäytäntö on maaseudun tilojen sukupolvenvaihdoksissa, sitä voi soveltaa paljon mielikuvituksellisemmin. Jo 90-luvulla, laman kourissa, älykkäät suojasi siten suvun omaisuutta valkojilta.
Kun ikiaikainen asumisoikeus kirjataan kiinteistön rasitteeksi ennen sen kiinnittämistä, siitä on hyötyä mahdollisessa velan realisointiyrityksessä.
Tossa on typo, "valkojilta" po. velkojilta. Kun pankit yritti realisoida koteja, rekisteröity syytinki teki usein sen mahdottomaksi. Harva halusi halvallakaan ostaa taloa, jota vanha isäntä ehkä asuttaa vielä 20-vuotta.
Taitaa olla sellainen isä-äiti-tytär-poika-miniä-vävy-lastenlapset vyyhti, jossa keritään montaa punaista lankaa etsien, ennen kuin tasapaino löyttyy ja siihen vaikuttaa menneisyyden moninaisuus ja nykyisyyden voimavarat. Vanhenemisen häpeä ja raihnaisuuden pelko ja riippuvaisuus toisen avusta ovat vaikea pala niellä, Vastarinta, kiukuttelu ja oman tilansa vähättely ja/ liioittelu syö kaikkien energiaa. Onneksi tasapainoinen vanheneminen on yleisempää, ja helpompaa kaikille.