Vantaan vankilassa 35 eri kansallisuutta

patriootti.com

http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/244365-ulkomaalaisten-maara-vankiloissa-kasvaa-vantaan-vankilassa-35-eri-kansallisuutta

Ulkomaalaisten määrä vankiloissa kasvaa - Vantaan vankilassa 35 eri kansallisuutta

VANKILA Vankiloiden kansainvälistyminen tuo vankiloihin uskontojen kirjon.

Vantaan tutkintavankilan vankilapastori Marko Meijer puhuu viikoittain työpäiviensä aikana äidinkielensä lisäksi englantia, erityisesti venäjää ja joskus ruotsiakin.

Vantaalla on suhteutettuna eniten ulkomaalaistaustaisia vankeja kuin missään muussa Suomen vankilassa, yli 200 vangista lähes puolet. Luku selittyy sillä, että Suomessa vailla vakinaista osoitetta asuvat sijoitetaan rikostutkinnan ajaksi tutkintavankilaan.

– Tällä hetkellä Vantaalla on 35 eri kansallisuutta olevaa vankia, Meijer toteaa.

Ulkomaalaisten vankien määrä Suomen vankiloissa kasvaa jatkuvasti. Nykyisestä noin 3 100 vangista 440–500 on ulkomaalaistaustaisia. Vastaava luku vielä 20 vuotta sitten oli 57 ja kymmenen vuotta sitten 284.

Helsingin vankilassa eli Sörkässä ulkomaalaistaustaisten prosenttiosuus on kymmenen.

Vankiloiden kansainvälistyminen näkyy vankiloissa muun muassa kieliongelmina, sanoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija Kati Sunimento .

– Kansainvälistyminen on meille suuri haaste. Virolaiset vangit pärjäävät usein hyvin suomenkielisessä toiminnassa, mutta afrikkalaiset eivät välttämättä puhu englantiakaan. On iso asia, miten heille saadaan järjestettyä toimintaa.

Vantaan vankilan ulkomaalaistaustaisista vangeista noin yksi kolmasosa on virolaisia, loput romanialaisia ja kotoisin useista Afrikan maista.

Poikkeuksena muihin vankiloiden merkittävä osa Vantaan vangeista on muslimeja. Tarkkaa lukua ei ole saatavilla, koska laki kieltää uskonnollisen suuntautumisen kirjaamisen asiakastietojärjestelmiin.

Vankila antaa pyydettäessä käyttöön Raamatun, Koraanin, rukousmaton ja rukousaikataulun.

Ortodoksipappi ja lestadiolaisliikkeen edustajat käyvät vankilassa kuukausittain, katolinen pappi pyydettäessä.

– Muslimit haluavat, että Ramadan huomioidaan ruokailussa. Tällaiset asiat ovat välillä vähän haastavia sovittaa vankilan arkeen, Meijer toteaa.

Ramadanin aikana aikuiset muslimit saavat syödä vain auringonlaskun ja -nousun välisenä aikana.

Erityisesti Vantaan vankilassa akuutin kriisityön tarve on suuri, sillä tutkintavankeuden aikana vangeilla on usein aikaa, eikä heidän ole pakko osallistua työhön tai koulutukseen. Tuomion odottaminen voi olla stressaavaa.

– Epävarmuus ja epätietoisuus tulevasta tulevat keskusteluissa näkyvimmin esiin.

Myös huoli perheestä aiheuttaa ahdistusta.

Vankilat kansainvälistyvät – hengellisiä tarpeita selvitetään

Rikosseuraamuslaitoksen ja evankelis-luterilaisen kirkon edustajista koostuva työryhmä selvittää vankien uskonnollista toimintaa vankiloissa. Työryhmän määräaika päättyy vuoden lopussa.

– Selvitämme, minkälaisia hengellisen toiminnan tarpeita vankiloissa on, kun vankipopulaatio kansainvälistyy. Pohdimme myös, mikä on kirkon ja valtion rooli palveluiden järjestämisessä, kertoo Rikosseuraamuslaitoksen erityisasiantuntija, työryhmään kuuluva Kati Sunimento.

Vangeille tehtiin asiasta laaja kyselytutkimus keväällä.

Laki määrää, että vangeilla on oikeus harjoittaa vankilassa uskontoaan ja tavata uskontokuntansa sielunhoitajaa.

– Kukaan ei ole lähivuosina kannellut asiasta. Sekin kertoo siitä, että asia on aika hyvin hoidossa, Sunimento toteaa.

......

Haluatko sinä tätä? Liity mukaan Kansalliseen Vastarintaan!

http://www.patriootti.com/

3

233

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eläintarha

      Eläimiäkin sieltä löytyy. Muutama vasikka ja yksi sika. Jari Aarnio

    • mikä mä olen

      Sittenpä Romppainenkin pääsee tutustumaan eri maiden rikollisiin.
      Eikös se vantaalle mene?
      No onneksi ei joudu kenenkään koiria hoitamaan ettei sitten tarvii hermostua kun niitä joutus lenkityttämään saa nyt olla ihan rauhassa ja opiskella mitä mieli tekee.

    • Minusta on jotenkin erikoista, että eksoottisten vankien olot suomalaisissa vankiloissa herättävät huolta eräissä piireissä. Eikö heillä ole edelleen asiat paljon paremmin Suomessa verrattuna oman valtionsa rangaistuslaitoksiin?

      Kenties Suomen rangaistuslaitosta tulisi muuttaa enemmän Viron, Venäjän ja Somalian vastaavien kaltaiseksi? Oikeastaan kannatan ajatusta. Minäkin haluaisin saada pahoista teoistani oikean rangaistuksen, joka kannustaisi sekä minua että kaltaisiani olemaan jäämättä kiinni teoistaan.

      Nykyään Suomi on kuin marja-apaja vaaran varjossa. Kuka ensin ehtii, korjaa helpoimmat ja kypsimmät itselleen. Enkä tarkoita tällä vaaroja, apajia taikka marjoja vaan sitä Jumalan viljaa, mitä tyhmät kylvävät huijareiden, varkaiden ja ryöstäjien saroille.

      Oikeasti, jos tulee kivikautisesta yhteiskunnasta, keski-aikaisella asenteella ja omaa poliisivaltion moraalin, voiko odottaa paljon vankilan tarjoamilta mukavuuksilta?

      Minkälaisia yli-inhimillisiä suorituksia näiltä muukalaisvangeilta odotetaan? Minusta he ovat kansainvälistä ongelmajätettä, annetaan selkeä päätepiste lietteen valumiselle.

      Pamputus Suomenlahden rannalla ja varmistus, etteivät nouse sieltä lahden tällä puolen.

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kanki kovana; ei tiedä pornovideoista mitään

      Kaikkosen erityis­avustajan asunnossa kuvattiin pornoa. Väittää ettei tiedä asiasta yhtään mitään. https://www.is.fi/po
      Maailman menoa
      121
      5767
    2. Halaisin sua mies

      Jos voisin 💗
      Ikävä
      29
      2100
    3. Onkohan meillä kummallakin joku pakkomielle toisiimme

      Vähän luulen että on..
      Ikävä
      177
      1932
    4. Ei monet elä kuin alle 60 v, mikä vaikuttaa?

      gulp, gulp.. Juice Leskinen eli 56 vuotta. Matti Nykänen eli 55 vuotta. Topi Sorsakoski eli 58 vuotta.
      Maailman menoa
      66
      1094
    5. Mitä tämä on

      Ajatella, olen viimeksi nähnyt sinua melkein vuosi sitten ohimennen. Ja silloinkin sinä välttelit minua. En ole kuullut
      Tunteet
      10
      1093
    6. Hyvää yötä kaivatulleni

      En pysty tekemään kokemaan mitään sielussa tuntuvaa, syvää, vaikuttavaa, ilman että rinnastan sen sinuun. Niin kävi tänä
      Tunteet
      24
      987
    7. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      73
      977
    8. Nyt on konstit vähänä.

      Nimittäin tuulivoiman vastustajilla, kun pitää perättömiä ilmiantoja tehdä. Alkaa olla koko vastustajien sakki leimattu,
      Kiuruvesi
      24
      892
    9. Tilinpäätösvaltuusto 27.5

      Samalla viimeinen kokous ennen uudenvaltuustokauden alkamista. Vanhat antavat itselleen erinomaiset arvosanat, ja siirty
      Pyhäjärvi
      42
      887
    10. Hevoset ajoteillä Karhulanvaaralla

      Minkä ihmeen takia osaamattomat ihmiset tuovat hevosia ajoteille ja pyöräteille? Eilen oli kolari lähellä tämän takia. I
      Suomussalmi
      12
      755
    Aihe