Paino normaaliksi inttiin mennessä

Rauhanturpaajaa

Eli olen 18v mies/poika. Oon tällä hetkellä n. 193cm ja 74 kg. Ei varsinaisesti alipainoa mutta kyllä se kylkiluiden näkymiminen *ituttaa. Paino ei tunnu nousevan vaikka mitä tekee... Tällä hetkellä tuntuu ongelma olevan vanhempien asenteessa. Esim viikonloppuina ja lomilla saan 1 "lämpimän" ruuan päivässä. Eli ei esim lounasta ollenkaan. Ja heidän kantaansa en saa vaihdettua... Muuten kyllä varmaan tulee kalori määrät täyteen mutta viikonloppuna ei. Voiko tämä estää painon nousemiseen?
Intti olisi edessä n. vuoden päästä ja haaveena olisi mennä rauhanturvaajaksi SKVJ:n kautta mikä tarkoittaa sitä että olisi kuntotestit edessä ensi keväänä (lähellä maaliskuuta yleensä). Alkaa vaan jännittää että varsinkin lihaskunto testissä tulee max 1 piste, jos sitäkään. Enkä uskalla alkaa treenata kunnolla ja jousta ettei paino lähde laskemaan. Motivaatiota löytyy vaikka kuinka kunhan vain saisi painon normaaliksi niin uskaltaisi alkaa treenata kunnolla (tällä hetkellä vain perus punnerruksia, vatsoja yms, ei painon nostoa tai muuta).
Eli onko suosituksi jollekin ruualle/välipalalle ikään kuin korvaamaan puuttuvan lämpimän ruoan? Tällä hetkellä viikonloput menevät näin: herään 11-12(myöhään, tiedän) syön aamupalan, 4-6 päivällinen, 9-10 iltapala. Eli ei todellakaan tule syötyä tarpeeksi kasvaakseni. Tarttisin jonkinlaisen ruuna joko aamupalan jälkeen tai iltapalaa ennen. (Jälleen kerran, en voi vaihtaa vanhempien asennetta, päivällinen silloin kun on joten en saisi olla täynnä ruuna aikoihin että jaksaa syödä)

5

300

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • oma apu paras apu

      Kauha käteen ja kokkaamaan. Sinun on aika itsenäistyä ja alkaa laittamaan oma ruokasi jos et halua tyytyä muiden ruoka-aikoihin. Muutenkin ruuanlaitto ei ole turha taito. Pikku Prinssin leikkiminen on vauvamaista. Muutenkin painosi lähtee kyllä nousemaan kun popsit karkkia tarpeeksi.

    • rytmitaju

      Tarvitset luultavimmin ihan konsultointia joltakin joka osaa laskea paljonko kaloreita tarvitset päivässä pituutesi/painosi ja liikunnallisuutesi mukaan. Viikonloppuja et pysty syyttämään yksistään, vaan ruokavaliossasi saat muutenkin varmasti liian vähän kaloreita, kun kumminkin haluat lihota, etkä että paino pysyy samana. Välipaloja sinun tulee alkaa vetämään enemmän ja säännöllisesti ja kuten edellinen kommentoija sanoikin, niin ota nyt omasta terveydestä vastuu ja ala tekemäänkin ruokaa. Et muuten tule ikinä pääsemään haluaamaasi ammattiin, kun syystät muista oman kehosi kunnosta.

      Kun intti alkaa niin painosi saattaa taas laskea, kun siellä on suht terveellistä ruokaa, tietty määrä aterioita ja vain illalla annetaan ostaa välipaloja. Kun menet lomilla kotiin niin joudut tekemään viimeistään omaa ruokaa, että saat santsattua liikaa kaloreita.

    • 4+10

      Sun pitää alkaa ite laittaa ruokaa. Kai ne kuitenkin sitä sulle kaupasta kantais? Jos ei, pystytkö ostaan itse? Se, että on tietyt ruoka-ajat on ihan hyvä juttu. Yks vaihtoehto on tietenkin se, että syöt vaan enemmän noilla aterioilla mitä nyt viikonloppuisin syöt. Miten muuten ruokailut viikolla? Jos syöt vaan viikonloppuisin kotona, suurempi vaikutus painoosi on sillä mitä syöt viikolla.

      Kanamunien paisto on helppoa ja nopeeta, paista pari kanamunaa pannulla ja kasaa lautaselle kerroksittain, väliin esim.juustoa, kinkkua, tomaattia, paprikaa etc ja ääntä kohti. Lisää rasvaa ruokaan öljyjen ja pähkinöiden muodossa, niistä saat helposti lisäkaloreita hyvän rasvan muodossa (voi ostaa myös inttiin pähkinöitä ja kookosöljyä kaappiin lisäruuaksi, kulkee mukana myös leireillä eikä vie paljoa tilaa repussa).

      Mutta periaatteessa lisäkaloreita saat kaikista helpoiten rasvasta.

    • huihui

      > se kylkiluiden näkymiminen

      On se järkyttävvää. Näkyykö ihan luuhun asti?

      > ongelma olevan vanhempien asenteessa. Esim viikonloppuina ja lomilla saan 1 "lämpimän" ruuan päivässä

      On ne järkyttäviä sellaiset vanhemmat jotka eivät ruoki aikuisia ihmisiä.

      > päivällinen silloin kun on joten en saisi olla täynnä ruuna aikoihin että jaksaa syödä

      No mites sää sitte meinaat kasvaa jos olet nykyisilläkin safkoilla täynnä? Rupee vaan nosteleen niitä painoja niin alkaa ruokakin maistua.

    • Korjaus

      Ruuna tarkoittaa kastroitua oria eli urospuolista hevosta. Se on ruuan ja ruoka-aikoihin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      105
      1770
    2. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      44
      1247
    3. Olivia Oras kuollut

      Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
      Kotimaiset julkkisjuorut
      46
      1179
    4. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      23
      1000
    5. Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..

      Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita
      Maailman menoa
      172
      849
    6. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

      Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
      Kajaani
      13
      800
    7. Hei sinä nainen

      Haluaisin koko ajan olla kiinni sinussa😟❤️❤️
      Ikävä
      48
      722
    8. Nythän todellisuus on kuitenkin se

      että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja
      Sinkut
      201
      713
    9. Kuka oli kuskina

      Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?
      Suomussalmi
      14
      702
    10. Mies sun käytös satutti...

      Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
      Ikävä
      40
      636
    Aihe