Vanhoissa taloissa asuvat hirmulaskujen vaarassa

Monille lankeaa valtavat remonttilaskut maksettaviksi, kuinkahan moni myy ajoissa pois asuntonsa ja siirtyy loppu elämäkseen asumaan vuokralle. Voi antaa perinnön jo ajoissa, vielä kun voi!
2109
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Lähiöasunnot mene kohta ilmaiseksikaan?
Itse olen perikunnan jäsen ja olen vastuussa remonttikuluista kun olen aikoinaan ottanut vastaa perinnön-josta en ole tosin euroakaan vielä saanut.
Vaikea puhua asiasta kun asunto on kuitenkin lesken koti.
Pitäisi ymmärtää ja ajatella hänen tunteitaan ja mielenterveyttään.
Mutta-kukaan ei ajatellut minun ja lasteni tunteita kun avioeron jälkeen jouduimme lähtemään kodistamme vuokra-asuntoon.

Saisipa vanhukset lähtemään ajoissa pois liian isoista asunnoista liian kaukana palveluista- kun se vaihe on kumminkin edessä...1970-luvun lähiöistä on lähteneet jo kaikki palvelutkin. Kun niitä rakennettiin oli kauppa, pankki, posti, kioski, ym. Ei enää.

Äänestä
  • Eräskin tuttu pariskunta asuu 5 huoneen kerrostalo asunnossa, talo on ties kuinka vanha jo kummallakin on terveyshuolia. Asuminen tuolla loppuu viimeistään siihen kun talossa alkaa kalliit rempat ja siinä menee sitten osa asunnonkin arvosta niiden maksamiseen ja toiseksi tuon kokoisia asuntoja kukaan edes osta hinnan takia.

    Samalla alueella eräs rouva kertoi murheestaan, rivitalo jossa tehtiin putki- ja wc remppaa ja mitä muuta on tehty, lasku tästä on niin huima että melkoin voisi alkaa jo epäillä että onko vähän jymäytetty. Summa on lähes 6 numeroinen, millä iäkäs eläkeläinen sellaisia maksaa, olis muuttanu ajoissa pois, olen sanonut sitä monille keitä uhkaa jokin asuntoon liittyvä asia, ei ne vaan muuta kun kokevat moni kai sen niin että yksin pitäisi kaikki hoitaa ja kantaa kirjahyllyt yksin rappusissa jne. Vinkkasin että kyllä muuttopalvelu hoitaa sellaiset.

    Kun se että ikää alkaa kertyä ja moni asuu asuntoloukussaan missä ei ole talossa hissiä, eivät pääse sitten minnekkään. Hyvä jos edes saa sellaista palvelua että pakonkaan edessä pääsisi käymään lääkärissä yms asioilla.
    Monikaan taksipalvelu, invataksi ei juurikaan tee sellaisia porrasrahtauksia ja ne ne vasta maksaakin sitten, jos talous muutenkin tiukalla. Saahan yksityisen ambulanssinkin hakemaan kerroksista kun itse sen maksaa.

    Pitäkää huoli omaisistanne edes ettei käy tälläisiä remppavelka loukkuja ja muitaasuntoloukkuja. Muuttaaa voi aina, ei seiniin kannata niin kiintyä ettei niistä voi luopua.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


50 000e kirjoitti:

Monille lankeaa valtavat remonttilaskut maksettaviksi, kuinkahan moni myy ajoissa pois asuntonsa ja siirtyy loppu elämäkseen asumaan vuokralle. Voi antaa perinnön jo ajoissa, vielä kun voi!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu