OK, nyt kun tää on jo mennyt persheelleen koko homma, niin mä kerron mun sydämen salaisen suunnitelman. Kun en jaksanut silloin mitään, kun teit aloitteen, niin mä mietin että jätän sut roikkumaan, ja poimin sitten kun jaksan kuin kypsän hedelmän, koska et varmaan musta pääse ikinä kunnolla irti. Että seurustele sen aikaa ja silleen, ja sit tuut mulle kun haluan.
Anteeksi ja hyvästi.
Anteeksi ja hyvästi.
Vastaukset 57
Vanhimmat
sie oot aika lapsellinen kaveri, voiko tuollasella itteensä vaivata, kuten huomasitkin
Minä en tiedä kuinka paljon kukakin on itseään vaivannut.
Tiedän. Luulit, että jonain päivänä olen baarissa tyrkyllä. Sitten kun lapsi on isompi. No, en harrasta baareja. Silloin olisit ollut aarteeni ja intohimoni, kaikkeni, mutta et enää.
No ei tämä juttu oikeastaan baarissa tapahtunut, vaan jossain ihan muualla.
Sinä mitään tiedä. Erehdyt luulemaan aloittajaa joksikin toiseksi. Varmaan epäluuloissasi sotkit kaiken. Huomautan että jos jotain pelkoja on niin niistä voi aina puhua ko. henkilön kanssa, niin ei tarvitse ilkeillä sitten jälkikäteen.
Heh taas provo. Ei mene läpi enää nämä provoalotukset.
Ei mikään provo. Niin ajattelin.
Roikkumaan jätetyillä on tapana kypsyä roikkumiseen.
Älä härnää, kaikki on hyvin vielä. Meillä sitä paitsi on voimassa oleva sopimus, ei hyvästejä täällä ikinä.
Ei kun tää on totuus. Miten voin ikinä enää... tehdä sun kanssa mitään, kun tiedät tämän?
Helposti, en pääse ikinä sinusta irti.
Tähän mun kuuluu sanoa "kyllä kulta" (en nyt jaksa riidellä, kun oot niin mahoton nainen, tajuatko?)
Nii kuuluukin sanoa. :) Olet ihana.
Kuuluu siis sanoa mulle "kyllä kulta, olet oikeassa, helposti voin tehdä kaikkea".
Kyllä kulta, uskon kaiken mitä sanot, koska olet viisas. Noudatan ohjeitasi kiltisti. :)
Otatteko aviomiehen mukaan? Kolmen kimppa?
Kiitos, olet rakas.
Naista pitää totella, se on sääntö numero yksi!
Mentävä nukkumaan... hyvää yötä ja erityisen kauniita unia.
Hyvää yötä.
Muuten varmaan noin, mut mitään aloitteita ei oo kuin sun omassa päässäs!
Älä pyytele anteeksi, se nainen saattoi käyttää sua dildona ja ajatteli aina toista miestä kun hommailitte peiton alla.
Ei olla hommailtu.
Niin se plaani juttu,on se vielä voimissaan,kunhan asiat järjestyy,muu tuolla yllä on jotakin nurkkapöytä mietiskelyä.
Ihmisillä on oikeesti oma tahto ,oma tulevaisuuden toive ,ne sisältyy siihen. Tavaraa voi hankkia ,ihmisuhteisiin voi panostaa silloin kun itse haluaa.Kunhan se lähtee omasta itsestään.
hyi saatana millainen ihminen olet...
Älä muuta sano.
Huonompi homma että nyt sä oot täällä ikävöimässä nistien ja alkoholistien seurassa ja se nainen edelleen seurustelee.
Kuka selviskään voittajana voi kysyä, paha saa palkkansa yleensä
Olipas hölmö plääni. Miksi noin ajattelit? Eli halusit vain leikkiä?
noin hyvä plääni ja mönkään meni! :D
Ei saa otetta ei mitenkään
Sanoppa tuo irl kasvotusten. Mutta kun irl susta ei oo kohtaamaan sitä naista. Pakenet kuin se pikkupoika, mikä ootkin ja auot täällä päätäsi kuin mikäkin naistenmies.
Ehkä hän ei irl halua kohdata koska ei ole ap ja koska ei ole kiinnostunut?
Niin teen. Olen välillä kyllä paennut häntä. Ei vaan jaksa, se on niin mahoton nainen, ei sille pärjää!
Voin sanoa kyllä kasvotustenkin. Hän tietää kyllä että uskallan sanoa välillä asioita. Välillä olis hyvä olla sanomattakin.
Mutta joo, olen paennut. Ei siitä niin kauan ole kun viimeksi tein niin. Ei tosiaan ole ihan hirveän kauan.
Yksi ainoa pään aukoja nainen pakeni haavi auki kesällä jonnekin sisätiloihin
Outo tää pohtia mies / ..m... kun se kirjoittaa muualla että nainen on varattu ja puoli tuttu mutta silti muka täällä vastailee sille. Luulen että aloittaja haluaa kertoa hän naisen avulla mitä toivoo varatulta naiseltaan. Toive siis siitä miten naisen pitäisi vastata ja ajatella.
Ei kun se nainen on täällä. Voi kuulostaa oudolta, mutta se on totta. Tehdään anonyymejä härnäysviestejä yms. viestejä toisillemme. Ajankulua.
Varatulla naisella on muutakin tekemistä. Panna ukkoaan ja käydä töissä.
Pelkkä provo sä olet. Annat itsestäsi niin huonon kuvan, että melkein sanoisin että sulla on joku koira haudattuna tässä. Se on anonyymilla palstalla niin kovin helppoa. Ihan sama, jos joku näitä uskoo, niin omapa on ongelmansa.
Vähänpä sinä tiedät...
Toi mun "hän" on mulle välillä todella vihainen. Siksi, koska olen just tällainen. Ja hän ei itse asiassa ole ainoa, joka mulle on vihainen säännöllisesti. Sillä on kavereitakin. Tietäisitpä, mitä muijia ne on, voi elämä, siinä on miehellä kusiset paikat...
Ehkä enemmän kun arvaatkaan ;) Kuvitellaan että olisin nainen joka sua härnäisi täällä niin luuletko tosiaan että sen tässä kohtaa kertoisin. En mä kiinni halua jäädä. Sulle tällä kohtaa esittäisin jotain satunnais kirjoittajaa.
Montako muijaa sun ringissä on,oman lisäks nii laske se mukaan joka siel parisägyssä pyörii ?
Ai olet siis "hän"? Otan aina sen huomioon, että voit olla missä vaan! :) Mä oon ajatellu... Voikohan tän kirjoittaa tänne? ...Että et sä sille nössykkämiehelle anna. Voin olla väärässäkin, mutta joo...
Kelasin siis, että voin roikottaa, kun et kuitenkaan n.......ta itseäsi sillä.
En mä niin sanonu. Menes vaan lirkutteleen sen "hän" naisen kanssa joka jo tarjoili sulle tuolla. Mä olen vain satunnainen kävijä
Ei rinkejä.
Ei tuo ollut minulta, en ole kirjoittanut tässä ketjussa sinulle kuin sillä "hän" nimimerkilläni. Menen nukkumaan, uudelleen hyvää yötä.
Yksi asia on hauskaa. Nähdä kuinka se on mustasukkainen siitä miehestä ja sen puheista. Mä naureskelen itsekseni kun mietin asiaa. Mun silmille ei miehet hypi.
Oon pohtia miehelle tuttu ketjusta. Kettunen oli se mies ja mä..en tosiaan "hän" mutta joku oon. Ketjussa taisimme luvata pohtia miehelle kovaa menoa. Oletko tykännyt ? ;) "Hän" nainen ja mä.. Meitä ei voi sekoittaa toisiimme. "Hän" nainen myöntyy kaikkeen. Kiltti. Palvoo sua. Aina vaan oot kulta. Teit mitä vaan. Mä taas. Mä annan takas. Laitan ruotuun. Mua ei hyppyytetä. Mä en kirjoita koskaan yhdellä ja samalla nicillä. Parasta.. Mulla on ollut hauskaa sun kustannuksella ;)
Ai SE nainen....Hänkin on täällä
Nyt menee oman ukkonsa viekkuun ja jättää muut kiistelemään roikottamisesta ja "plääneistä" jotka meni "pershiilleen" :D. Ei jaksa näitä :)
No mene, et ole hän, paljastit. :D
Laitan mun lempi biisin. Kuuntelette sen ja rauhoitutte.
http://www.youtube.com/watch?v=t0bPrt69rag
Onneksi sanoisin. Mutta onnee pläänien ja roikottamisien kanssa, jos sellaset kerta tuo sulle onnistumisen ja onnen tunteita. Muilla ihmisillä se tulee muista asioista, mutta niin erilaisia me ollaan :).
Nyt mies jo huhuilee, got to go!
mikäs mies sinä oot? ettet vaan se mies...voi poikanen, eiks pitäs nukkua jo? ;)
http://www.youtube.com/watch?v=XFX-oIAcNRg
No voi,tummuiko banaani liikaa ?