Työpaikassani on ollut nainen joka päättää työntekijät. Laitos on hyvin suuri. Muuttuuko tämä asia parempaan suuntaan VAI päättääkö tuo nainen myös jatkossa työntekijät? Tuleeko tähän muutos jatkossa? (Tästä keskustelua nyt!)
Mikä tulee olemaan minun kohtaloni tässä asiassa? Saanko jalkani uudelleen taloon?
Mikä tulee olemaan minun kohtaloni tässä asiassa? Saanko jalkani uudelleen taloon?
Vastaukset 7
Vanhimmat
Hei!
Naisella tuntuu olevan halu käyttää valtaansa, joskus myös väärin. Sitä ei kuitenkaan ole haluttu nähdä, mutta se tullaan vielä näkemään. Muutokseen menee vielä kuitenkin aikaa eikä sinun kannata asiaa murehtia.
Vaistoni sanoo, että älä mieti tuohon taloon pyrkimistä ennenkuin tuo nainen saa itse ansionsa mukaisesti. Vaistoni sanoo, että saat kyllä pienemmästä talosta töitä siksi aikaa, eikä palkkasikaan tunnu olevan paljoa erilainen. Viihdyt kyllä pienemmässäkin paikassa, sillä tuntuisi ettet ole yksin ongelmasi kanssa.
Kiitos. Kuinka kauan työasiani seisoo juuri tuon naisen vuoksi! Eli milloin saan sen toisen työpaikan? Haluaisin päästä työasiassani eteenpäin mutta ei ole mitään työtä ollut tarjolla? Mitä näet tähän jatkossa? Surua tämä työasia on minulle tuonut!
Hei!
Tuntuisi, ettei sinulla kauaa mene kun saat sen. Työpaikkoja voi olla myös piilossa - niistä kannattaa kysyä vaikkei niistä ilmoitettaisikaan. Kertomalla tilanteen reilusti ja olemalla rehellinen voittaa paljon.
Älä säiky tilannetta. Nosta pää pystyyn, sillä sinun ei ole tarpeen leikkiä vallalla niinkuin kiusaajasi.
Onko se työpaikka tässä lähellä? Muutto ei nyt tunnu oikealta asialta tähän hetkeen? Muutin vuosi sitten paikkakuntaa. Kiitos taas
Hei!
Muutto ei näytä tarpeelliselta. Katso avoimin silmin.
Miten näet onnistuuko tämä odotus? Miten elämäni näyttää jatkuvan? Olen jo ottanut pienen riskin ja en ole vouhottanut asian kanssa. Minkälaisia muutoksia elämääni näkyy olevan tulossa? Asioiden käännös parempaan? Mitä näkyy?
Hei!
Etene rauhassa. Asiat ovat jo kääntyneet parempaan päin, kun olet itse tarttunut asiaan kiinni. Sellaista ei näytä olevan, mikä olisi sinulle vaarallista.