Lentokone tippuu

Näen usein samantapaista unta. Seison, pyöräilen tai kävelen kauniina, aurinkoisena päivänä pihalla. Yhtäkkiä näen lentokoneen valot kaukana taivaalla. Kone tulee pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, ja huomaan sen olevan valtavan suuri. Pelkään aina suunnattomasti tilannetta, kone näyttää tipahtavan minun päälleni, mutta joka kerta se meneekin hiuksiani hipoen minun yli ja katson kuinka lentokone tipahtaa räjähtäen maahan silpoen läheiset puut ja talot. Joskus juoksen pelastamaan ihmisiä, toisinaan uni loppuu tipahtamiseen. Olen usein miettinyt unen merkitystä, mitä mieltä olette?
5814
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moi, minäkin olen nähnyt usein vastaavan tyyppisiä unia. Siis lentokone ja se syöksyy maahan varsin lähellä ja räjähtäen leimahtaa liekkeihin.

Itselleni ko. unet kertovat minulla olevan jokin stressi päällä tai jokin asia ahdistaa mielessä.

Mihinkään ennustuksiin en usko. Unet kertovat meile pikemminkin, kuinka jaksamme.

Joskus näin toistuvasti unia todella uhkaavista tornadoista/pyörremyrskyistä. Niitten unien viesti itselleni oli, että sisälläni oli käsittelemätäntä ja siten uhkaavaa vihan tunnetta erinäisiä asioita kohtaan.

Nyt en ole nähnyt kumpiakan unia pariin vuoteen.

Äänestä
  • Olen kysynyt unien merkityksestä terapeutiltani.
    Esimerkiksi, kun näen käärmeen lähestyvän minua.
    Se kuulema voi merkitä; että käärme on asia, jota ihminen ei hallitse eli elämässä saattaa olla jokin hallitsematon juttu menossa. Tärkeitä
    unissa on kuulema se, mikä tunne/tunnelma on kun
    herää unesta. Se kertoo meistä sen hetkisen olo-
    tilan. Ja, eikun unia näkemään !!!
    Ennen vanhaat vanhat sanoivat, että jos näkee pahoja unia, on jokin paikka tullut huonosti pyyhittyä.

    Äänestä

Olen myös nähnyt tällaisia unia itse aina välillä. Ne tulevat silloin kun on painetta kovin jonkin asian suhteen ja tuntuu että se painolasti kaikki tippuu omille harteille ja koittaa pinnistellä ettei niin kävisi. Siksi lentokone ei aina ihan osu omalle kohdalle vaan tippuu viereen, hallitsen tilanteen siis vielä jollain lailla. Mutta sitten olisi jo paha tilanne jos lentokone tulisi päin, se olisi sellainen tilanne että on luhistunut jo itse kaiken alle. Nyt olisi syytä siis viimeistään alkaa miettiä mitä voisi asian suhteen tehdä, koittaa ratkaista ongelmaansa tai pyytää apua.

Äänestä

tosin ei oo vielä kertaakaan lähelle mut yleensä olen mökillä ja jokin kone putoaa lähimpään metsään..:/ ilmeisesti se kuvaa jotain ohimeneviä ongelmia tai jotain..

Äänestä

Minulla myös sama tilanne! Olen pari kertaa nähnyt ja miettinyt,että mitähän tarkoittaa. Kun oli taloudellisia vaikeuksia ja muita ahdistavia asioita näin vuosikausia hammasunia. Nyt mietin erääseen koulutukseen lähtemistä ja avioeroa, ja jompaan kumpaan kai tuo lentokoneen putoamisuneni nyt liittyy. Minunkin koneeni pyyhkäiseen ylitseni ja syttyy palamaan. Muutenkin olen nyt nähnyt pari tulipaloon littyvää unta. Mutta aika jännä juttu, että näinkin monella "näkyy" kaikista kulkuvälineistä nimenomaan tuo lentokone. Onko teillä muilla esim. aviollisia vaikeuksia ja pohdintaa avioliiton tai suhteen lopettamisesta?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mariiia kirjoitti:

Näen usein samantapaista unta. Seison, pyöräilen tai kävelen kauniina, aurinkoisena päivänä pihalla. Yhtäkkiä näen lentokoneen valot kaukana taivaalla. Kone tulee pikkuhiljaa lähemmäs ja lähemmäs, ja huomaan sen olevan valtavan suuri. Pelkään aina suunnattomasti tilannetta, kone näyttää tipahtavan minun päälleni, mutta joka kerta se meneekin hiuksiani hipoen minun yli ja katson kuinka lentokone tipahtaa räjähtäen maahan silpoen läheiset puut ja talot. Joskus juoksen pelastamaan ihmisiä, toisinaan uni loppuu tipahtamiseen. Olen usein miettinyt unen merkitystä, mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu