Onko kaverillani ongelmia?

Kuulostaa hullulta

Mun 15 vuotias kaverini on ruennut käyttäytymään todella oudosti. Ensinnäkin hän on jatkuvasti sairas (nuhassa ja kuumeessa) ja hän e ksokaan ymmärrä parntaa sairauttaan vaan menee ulos lenkille. Hän syö todella epäterveellisesti (vain sipsiä ja energia juomaa PÄIVITTÄIN) minusta tämä kuulostaa järkyttävältä. Hän on jo kuukausien ajan syönyt näin, välillä pitsaa ja hampurilaisia lisäksi. Hänen mielestään mikään muu ruoka ei ole hyvää.
Hänellä on jonkinlaisia pakkomielteitä, hän mm juttulelee kaikille viesteillä jatkuvasti, vaikka moni sanoo että haluaa hänen jättävän heidät rauhaan. Itsekkin oon joutunut sanomaan monesti, että olisitko välillä hiljaa, sillä hän laittaa satoja viestejä päivittäin ja yöllä aamulla ja kokoajan (mietin milloin hän edes nukkuu). Jouduin koulussa menemään häntäkarkuun, koska sanoin että haluisin olla tämän välitunnin yksin, sillä halusin lukea rauhassa seuraavala tunnilla olevaan kokeeseen. No hän tuli silti ihan viereen istumaan ja lähdin sitten siitä pois ja hän lähti seuraaman mua? Minusta tuo on ahdistavaa, kun en pääse häntä pkaoon, kun se on aina vaanimassa koulussa. Hän myös monesti uhkailee tulla meille kylään, vaikka oon sanonut hänelle monesti, että en haluaisi olla hänen kanssa. Oikeastaan emme ole enää ystäviä, koska hänelle tuli liikaa pakkomielteitä, joiden takia emme voineet jatkaa normaalia ystävyyttä enää.
Hän muutenkin haukkuu kokoajan muita ihmisä. Hänen perheensä myös on outo, he riitelevät ja haukkuvat toisiaan (vanhempien kanssa) lähes päivittäin. (tiedän siksi tästä, sillä olin joskus kaverini luona useasti ja joskus hänen isä yritti lyödä kaveriani, mutta kaverini vaan nauroi sille, vaikka häntä meinattiin lyödä) Tämän jälkeen en ole kaverini luona käynyt.
Hän myös on vain kokoajan kotona, ei urheile,ulkoile (paitsi joskus pieni kävely) tai tee mitään paitsi on puhelimella. Tuntuu, että hänellä on ainakin jotain stressiä, sillä jos hän saa kokeesta 10- niin hän raivoaa minulle, että miten surkea hän on koulussa? Mua huolestuttaa mun kaveri, sillä hänen käytös ja elämän tavat ei kuullosta enää oikeasti normaalilta! Mitä mun pitäisi tehdä vai annanko asian olla?
Ainiin pakko vielä mainita, että hänen koti ja oma huone on ihan kaoksessa, siellä on vaatteet ja kaikki tavarat, ruuantähteet ja paljon muuta. (tiedän tästäkin, koska yleensä jos juttelemme lähetämme toisilleme videoita, niin on kivempi kertoa kaikkia juttuja, ja silloin oon nähnyt kaverini huoneen hyvin) Hän on myös todella epähygieninen, viimeksi tänään hän sanoi nauraen, että hän ei ole käyny suihkussa viiteen päivään. Kesälomallakin hän omaan mukaansa kävi suihkussa 2 kertaa. Ja sen uskoo, sillä aina kun näin kaverini, niin hän näytti todella huonovointiselta ja likaiselta. Minusta hän on kadottanut normaalin elämän ihan kokonaan. Mua oikeesti kauhistuttaa. Vaikka onhan kaverini teiniikäinen, niin eikai tällainen kuvio ole normaalia murrosikäiselle!?

8

118

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuullostaa hullulta

      VIELÄ PIENTÄ LISÄYSTÄ:
      Hän oli joskus ala-asteella vuoden sairaalakoulussa, sillä hän oli lyönyt vanhempiaan kotona. Olimme kaverin kanssa suunnistamassa ja kysin häneltä,että voimmeko juosta vähän matkaa. No siitä hän hermostui ja löi minua nyrkillä vastaan ja se oikeasti sattui. Enkä ole uskaltanut sanoa kenellekkään. Inhottavinta tässä on, että esimerkiksi koulussa opejen nähden hän esittää ihan normaalia ja ujoa, joten kukaan ei huomaa, miten sairas kaverini on! Mua pelottaa oikeasti olla hänen kanssaan samassa koulussa, kosa hän ahdistaa ja pelottaa hänen väkivaltaisuus. :(

    • oi voi, nuori ihmine

      Mun mielestä sun pitää nyt pysyä ystäväsi tukena. Hänen isänsä siis meinasi lyödä häntä ja riitoja on kotona. Vanhemmat on vastuussa kodin ilmapiiristä, ei lapsi. Hänellä on siis huonot kotiolot. Hän voi pahoin, muttei ehkä itsekään ymmärrä miksi, jos on elänyt koko elämänsä samassa ilmapiirissä. Minusta kuulostaa pahalta, että hänen vanhempansakin ainakin uhkailevat väkivallalla, mutta ystävääsi "rangaistiin" sairaalakoululla, eikä hänen vanhempiaan!

      Todennäköisesti ystäväsi tulee pahasti traumatisoitumaan nuoruudestaan, pakko-oireet ovat jo merkkejä siitä, ettei häntä nyt kohdella hyvin.

      • psykiatri.

        Oidipus kompleksi


      • voi kauhistus

        Hei "oi voi, nuori ihmine" en tiedä huomasitko, että mainittiin hänen sairaaalkouluun joutumisesta syyksi myös hänen oma väkivaltaisuutensa, kun hän alkoi itsekkin väkivaltaiseksi. Eli toisaalta sitä ei voisi kutsua rangaistukseksi.

        Kuullostaa kamalta, että jonkun nuoren elämä on tuollaista. Kannattaa mennä juttelemaan tästä jollekkin aikuiselle! Ehkä asia otettaisiin vakavasti, kun hän kerran on aikaisemminkin ollut mielenterveyteen perustuvassa hoitolakoulussa.

        TSEMPPIÄ SINNE!


    • sinulle omaa rauhaa

      Olet tosissaan yrittänyt tukea tätä keveria ja tehnyt voitavasi. Niin tulee tehdä aina kun näkee että jollakin menee huonosti. Kun hän on ollut sairaalakoulussa niin kaverin ongelmat ovat asianomaisten tiedossa. Ihan oikein, että otat etäisyyttä, kun koet ettet jaksa ja touhu alkaa hankaloittaa omaa elämääsi.
      Jos ahdistelu jatkuu, niin sinun pitää kääntyä hakemaan apua lähipiirin aikuisilta.
      Et ole vastuussa kaverin hyvinvoinnista.

    • Kuullostaa hullulta

      Kiitos kommenteista! Yritinin auttaa kaveriani, mutta hän sanoo, että kaikki on kunnossa. Mutta kaiken muun aikaan hän on todella masentunut ja surullinen, mutta kun nämä asiat otetaan puheeksi, esimerkiksi hänen perheen ilmapiiri, niin hän alkaa hymillä ja sanoo kaiken olevan hyvin, se ei vaikuta todelliselta. Kannattaisiko mennä juttelemaan koulukuraattorille tai terveydenhoitajalle?

      • 17+10

        olette vielä sen verran nuoria, että sun ei tosiaan pidä ottaa vastuuta kaveristasi, siinä jää oma elämä sivuun ja voimat ei pidemmän päälle riitä. näin käy aikuisillakin ihmisillä, itsellä paloi kiinni läheisen sekoiluiden takia ja nyt on välit poikki, mikä ei sekään tunnu hyvältä, kun huoli painaa päälle.

        totta kai kaverisi sanoo kaiken olevan hyvin. hän uskottelee niin sinulle, mutta myös itselleen ja voi olla, että uskookin näin olevan - siis jos asiat ovat todella huonosti. ihminen voi saattaa itsensä pahaan jamaan vain uskottelemalla asioita itselleen, eikä tuo kaaoksen keskellä, kodin ahdistavassa ilmapiirissä eläminen ja epäterveet ruokatavat asiaa paranna, vähiten se, että viestittelee ihmisille niin pitkään, kunnes nämä kyllästyvät - jos oikein ymmärsin. jokaisen kohdalla on eri tilanne, hymyili "väärissä" tilanteissa ja ongelman kieltäminen kuitenkin kuulostaa just sellaisen ihmisen käytökseltä, jolla on hätä. hän ei ole sinun vastuullasi, täysin yksin häntä ei kuitenkaan pidä jättää, kuten ei ketään muutakaan.

        niin kuin "sinulle omaa rauhaa" sanoi, kaverisi ongelmat ovat sosiaali-ihmisten tiedossa. siitä, että hän on epähygieeninen, on vain hyötyä tässä tilanteessa, muutkin näkevät, ettei kaikki ole kohdillaan. mene vain kuraattorille tai terkkarille, ne tietävät kuinka toimia ja järjestävät kaverillesi tarvittaessa ulkopuolista apua. olette ilmeisesti alaikäisiä, mikä sekin on hyvä asia, sillä jos kaverillasi todetaan ongelmia, ei hän itse voi kieltäytyä avusta/hoidosta.

        terkkarille yms puhumaan, jätät tän jutun ammattilaisten käsiin. kaveri voit olla, huolehtia sun ei kuulu.


    • On jo kiire tuolla

      Tuolla kaverilla tosissaan vaikuttaa olevan kehnot kotiolot. Sen vanhemmat ei siis välitä lapsensa terveydestä, hitto. Hänet on neuvottava menemään koulun terkkarille tosijaan, ja ei ainostaan kerran käväisy siellä.

      Arvelenpa, että jos samat ongelmat jatkuu hänellä vielä, niin tulee kyllä uusiakin lisää. Sittenpä hän saattaa sairastua monenmoisiin vaivoihin ja esim. mielenterveysongelmiin.

      Nyttenpä se outo pahantuntuinen käytös on saatava loppumaan häneltä ja hänen kotioloistaan. esimerkiksi vuoden päästä olisi jo liian myöhäistä. Kaverin keho ja mieli ei kestä tuota elämää enää pitkään. Kohta tulee ammattikoulu/lukio valinta eteen. Pahasti pelkään, että jaksaisko hän käydä loppuun asti kumpaakaan näistä kouluista. Kaveris on ymmärrettävä muuttua terveemmäksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      311
      3700
    2. 208
      3019
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      72
      2574
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      242
      2034
    5. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      16
      1465
    6. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      42
      1371
    7. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      171
      1355
    8. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1347
    9. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      24
      1328
    10. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      51
      1277
    Aihe