6kk täysimetyksellä, kuinka onnistuu?

PotutKehiin

Kuinka moni vauva ihan oikeasti pärjää puolivuotiaaksi pelkällä rintamaidolla? Mielestäni minulta tuli hyvin maitoa esikoisen aikaan mutta silti painoa alkoi neljän kk:n kohdalla tulla niin niukasti että oli pakko aloittaa popsimaan muutakin. Siskoni tyttö on kohta 6kk eikä ole vielä muuta saanut kuin maitoa. Syö yöllä tunnin välein. Siis mitä järkeä?

4

619

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hyvä sisko

      Järki on siinä, että äidinmaito on parasta ravintoa imeväisikäiselle. Se on hyvin sulavaa, siksi sitä pitää syödä usein, ja kysyntä (etenkin öisin hormonaalisista syistä) lisää tarjontaa. Muutama kuukausi ei ole pitkä aika olla vauvan käytettävissä. Omat kaksi lastani on täysimetetty puolivuotiaiksi, ja kasvoivat erinomaisesti kun saivat maitoa lapsentahtisesti.

      • PotutKehiin

        Mutta onko se enää lapsenkaan edunmukaista herätä nälkään tunnin välein kun tuhdimmalla eväällä saisi nukkua pidempiä unia rauhassa, puhumattakaan että joutuu vielä päivällä katsomaan zompina kulkevaa äitiään.


    • tuuyt

      Ja lukemani mukaan ihan luontaisestikin rintamaitovauvat kasvaa "huonommin" vs. korvikevauvat tuossa 4-5kk välillä, mutta neuvolan käyrästöt eivät sitä tunne. Tasaavat painon yleensä sitten muutaman kuukauden päästä.

      Meillä kiinteä ruoka on tullut kuvioihin 5kk iässä. Esikoista osaimetin, kuopusta täysimetin siihen saakka.

    • ::::::::::::::::::::

      Täysimetetty puolivuotiaani painoi kymmenisen kiloa ja oli kuin voipallo. Kiinteiden aloittaminen ei vaikuttanut yöheräilyihin yhtään mitään.

      On ihan urbaanilegenda, että tiheä yöheräily johtuu nälästä. Herännyt vauva on helpoin rauhoittaa rinnalla. Läheisyys ja imeminen on se, mitä vauva kaipaa, ruoka tulee kaupan päälle.

      Herääminen puolestaan johtuu unirytmistä. Aikuisella yksi unisykli syvän ja kevyen unen vaiheineen kestää kaksi tuntia, vauvalla sykli kestää tunnin. Moni vauva herää aina unen kevyessä vaiheessa eli siis tunnin välein. Näin siitä riippumatta onko hän syönyt pottua vai ei.

      Evoluutio on varmasti suosinut tätä piirrettä: herkkäuniset vauvat ovat saaneet enemmän ruokaa, koska äiti on rauhoittanut heidät rinnalla, ja näin jääneet henkiin jatkamaan sukua. Sikeäuninen vauva on ollut helpompi hoitaa, mutta saattanut jäädä alipainoiseksi ja heikompana menehtyä elon alkutaipaleella. Nykyään vauvan ei tarvitsisi henkiin jäädäkseen olla helposti heräävä, mutta kukas sen hänelle kertoisi.

      Vauvan aivojen kypsyessä unirytmi muuttuu. Tämä osuu usein samaan kohtaan ravinnon muutoksen kanssa, minkä takia jotkut tulkitsevat unen muuttumisen johtuvan ravinnosta.

      Mahdoitko tyydyttää nelikuisesi imemisen tarpeen tutilla? Näin rinnan stimulaatio jää liian vähäiseksi ja maidon tulo saattaa hiipua. Nelikuisella on usein tiheän imun kausi, joka auttaa maidontuotantoa lisääntymään vauvan kasvaessa. Monesti vain äidit tukahduttavat imemisentarpeen tutilla tai muuten tulkitsevat tilanteen maidon vähäisyydeksi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tykkäsin rakas

      Tuottaa sulle nautintoa❤️🔥olet paras ja nautin itsekkin suunnattomasti
      Suhteet
      37
      2310
    2. Arvaa mitä mies

      Aion pilata elämäsi totaalisesti. Kyllä, totaalisesti.
      Ikävä
      55
      1327
    3. Hyvää iltaa!

      Mikä on päivän viisaus?
      Ikävä
      84
      1303
    4. Mies mä oon ihan helppo

      Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...
      Ikävä
      36
      1266
    5. Olet onnellinen sinkku

      Näin se on nähtävä.
      Ikävä
      63
      1191
    6. Mies olen aika erakko nykyään

      Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä
      Tunteet
      39
      904
    7. Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?

      Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.
      Maailman menoa
      121
      788
    8. Haittaako jos

      kaivattusi käy tosi usein pissalla ja/tai kakalla?
      Ikävä
      31
      751
    9. Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas

      Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi
      Yle
      23
      596
    10. Skenaario

      Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan
      Sinkut
      55
      575
    Aihe