Raivostuttava & huonosti käyttäytyvä (!!) sukulaislapsi

tiina-maria92

Mulla on kolme tätiä, joista nuorin (nyt 48v) sai ensimmäisen lapsensa vasta päälle nelikymppisenä. Tällä hetkellä hänellä on kaksi tytärtä, iät 6v ja 2v, ja kolmas lapsi tulossa. Pitkään koko suku ajatteli, että kyseinen henkilö ei joko halua lapsia tai ei pysty tulemaan raskaaksi, mutta toisin kävi.

Nään tätiäni pari kertaa kuussa, joten olen saanut seurata pienten serkkujeni kehitystä. 2-vuotias sisko B on todella rauhallinen ja ystävällinen, en ole koskaan kuullut hänen huutavan tai raivoavan. Jos hänen vanhempansa pyytävät jotain, tyttö kyllä tottelee. Yleisesti ottaen siis todella kiltti lapsi. 6-vuotias isosiskonsa A on puolestaan täysi vastakohta. Ensinnäkin tytön normaali äänentaso on hel-ve-tin luja. Tuntuu, että lapsi huutaa kaiken sanomansa. Muutenkin A janoaa huomiota - välillä on tarjolla lauluesitystä, välillä pianonsoittoa (jota lapsi ei osaa soittaa lainkaan). Muutamissa perhejuhlissa tytön isä on käskenyt n. 30hlö seuruetta hiljentymään, sillä A haluaa laulaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että A huutaa jotain täysin randomia n. 5minuutin ajan, jolloin kaikki tuijottavat toisiaan epäuskoisina. Tytön vanhemmat katsovat tietysti omaa lastaan ihaillen, ''voi kun se osaa!''.

Useimmissa juhlissa A:n vanhemmat jättävät kaitsimisen täysin minun ja muiden serkkujeni (15-25v) harteille. He kyllä katsovat nuoremman tytön perään; mikäs siinä, kun lapsi vaan istuu ja hymyilee. Edellisellä kerralla, kun näin A:n, tyttö sylki päälleni, huusi ''VIHAAN TEITÄ!'' varmaan yli kymmenen kertaa, potki, puhui vähän kyseenalaisia juttuja (esim. sun ala-aukoista tulee mössöä?? wtf) yms. muuta raivostuttavaa. Jos yritin sanoa tytölle, että nyt haluaisin syödä/jutella muiden kanssa, hän kaatui maahan ja alkoi huutaa. Vasta kun joku antoi hänelle huomiota, hän lakkasi kirkumasta. En olisi yhtään yllättynyt, jos A:lla olisi todettu jonkinasteinen ylivilkkaus, sillä tyttö ei pysy paikoillaan edes puolta minuuttia. Koko ajan täytyy olla kierimässä tai hyppimässä.

Eniten mua ärsyttää varmaan A:n vanhemmat, sillä heitä ei näytä kiinnostavan oman jälkikasvun perseily. Okei, kyseessä on vasta 6-vuotias lapsi, mutta tyttöhän menee kouluun jo ensi vuonna! Ei tollanen surkea käytös mene läpi koulussa. Tätini on kai tullut vähän uskoon lasten saamisen myötä, joten en yhtään ihmettelis, jos hänellä olisi käytössä joku ''new age'' kasvatusmetodi, ''en sano lapselleni ei''. Argh, ottaa vaan niin paljon aivoon, kun osa ihmisistä ei tajua ottaa muita huomioon! Kyllä häpeäisin silmät päästäni, jos itsellä olisi noin huonosti käyttäytyvä lapsi. Välillä kyllä häpeän, kun pitää samassa tilassa olla tädin hänen perheensä kanssa.

2

1516

    Vastaukset 2

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapset kuriin heti

      Toivottavasti tätisi lukee tämän tekstin.

    • nyt loppui jaksamine

      Näin joulun alla minuakin muistutetaan siitä, etten kertakaikkiaan voi sietää sukulaispoikaa. Kyseessä perheen B-lapsi (A:ssa puolestaan ei ole valittamista, hän on hyvin sympaattinen, kiltti ja fiksu). Ongelma on vanhemmissa ja luultavasti koko kodin ilmapiirissä. Vietämme aina joulun heillä ja aina se on yhtä kamalaa. Lapsen isä on negatiivisuuden ja takakireyden perikuva. Ennen hän oli lepsu ja hauska, nykyään en jaksa olla samassa tilassa. Hän nälvii vaimoaan ja sukulaisiaan, enkä halua kuunnella sellaista. Sukulaisia ei nälviminen haittaa, alistuvat ja hihittelevät, vaimo pistää laimeasti vastaan, mutta tilanne on ulkopuoliselle todella tukala ja ahdistava.

      B puolestaan on perusluonteeltaan kiltti ja kohtelias, mutta selvästi lapsi, joka tarvitsisi kuria ja sääntöjä. Oma lapseni halusi leikkiä hänen kanssaan, jolloin B kävi päälle, löi, potki ja sylki. Siis sylki näyttävästi ison räkäklöntin keskelle poikani paitaa. Jos oma lapseni olisi tehnyt jotain tuollaista, olisin räjähtänyt ja taluttanut lapsen miettimään, ehkä jopa lähtenyt tämän kanssa ulos kävelylle, jotta käytöstavat olisivat muistuneet mieleen. B sai vähän toruja, mutta isänsä vihjaili ja katsoi lastani siihen malliin, että tämän vika kuitenkin. Sen olisi vielä voinut antaa mennä poikien tappeluna.

      Myöhemmin B kielsi poikaani menemästä huoneeseensa ja koskemasta leluihinsa. Olen sitä mieltä, jos lapsi sanoo noin, sitä pitää kunnioittaa ellei aikuinen kumoa sitä. Meillä kotona olen aina sanonut, että kaikki lapset ovat tervetulleita lastenhuoneeseen ja saavat leikkiä kaikilla leluilla. B on yleensä ollut se, joka on heitellyt puisia tavaroita seiniin, ikkunaan ja muita lapsia päin. Lisäksi haistatellut aikuisille. Olen poistanut lelut, joita on heitelty, mutten koskaan kieltänyt häntä leikkimästä. Olen vain purrut hammasta.

      Nyt jouluna poikani ei kuitenkaan saanut mennä B:n huoneeseen. B oli isänsä kanssa sisällä, pitivät ovea kiinni eivätkä päästäneet poikaani sisälle. Poika koputteli ja minä kävin avaamassa oven. Isä sanoi painokkaasti, että kyseessä on B:n huone ja B:n säännöt. Poikani nyökkäsi, lähti olohuoneeseen ja itki siellä siihen asti, että lahjat jaettiin. Toki siinä tädit ja sedät tarjosivat jotain olohuonepuuhaa vastapainoksi, mutta missään vaiheessa kukaan ei ottanut kantaa siihen, mitä lastenhuoneessa oli tapahtunut.

      Lähtötohinassa B tuli vielä ilmoittamaan tyttärelleni, että koska olemme heidän talossaan, tyttäreni lahjat kuuluvat hänelle. Tyttäreni tosin on poikaani kipakampi luonteeltaan, hämmentyi kyllä ilmoituksesta, mutta pisti vastaan.

      En ole heitä meille kutsunut paitsi syntymäpäivillä ja vastaavilla. En vain jaksa B:tä tai sitä, ettei äitinsä puutu millään tavalla tämän toimiin. Isänsä ei onneksi tule edes meidän juhliimme. B itsessään ei ole todellinen ongelma vaan vanhempien lepsuus, mutta olen alkanut vihata lastakin. Päätin jo kotiin palatessani, että ensi joulun olemme matkoilla. Ihan sama, mitä mummit ja vaarit kitisee, en halua enää kertaakaan, että lapseni joutuu itkemään jouluaattona siksi, ettei saa leikkiä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe