Suhteeni on tullut siihen pisteeseen että minun on luultavasti erottava pitkäaikaisesta poikakaverista.
- Kyttää minun syömistä, vaatii että syön yhteisillä aterioilla normimäärän.
- Vaatii että kotona on "normaalia" ruokaa, tämän jotenkin käsitän, koska hän maksaa ruuan.
- Kyttää minun lääkkeiden ottoa, ne tekee minusta ihan sotanorsulihavan. Lääkkeet pitäisi ottaa hänen nähden, jos ja kun lääkkeet joutuu ottamaan ruokailun alussa, en voi mitenkään olla nielemättä niitä.
Olen jotenkin henkisesti loppu, etsin asuntoa itselleni, poikakaveri jää asumaan omaansa joka tapauksessa, minä lähden.
Järki jotenkin sanoo ettei pitäisi lähteä, tahto sanoo haluan itse päättää vapaasti asioistani. Olematta mitenkään tilivelvollinen.
- Kyttää minun syömistä, vaatii että syön yhteisillä aterioilla normimäärän.
- Vaatii että kotona on "normaalia" ruokaa, tämän jotenkin käsitän, koska hän maksaa ruuan.
- Kyttää minun lääkkeiden ottoa, ne tekee minusta ihan sotanorsulihavan. Lääkkeet pitäisi ottaa hänen nähden, jos ja kun lääkkeet joutuu ottamaan ruokailun alussa, en voi mitenkään olla nielemättä niitä.
Olen jotenkin henkisesti loppu, etsin asuntoa itselleni, poikakaveri jää asumaan omaansa joka tapauksessa, minä lähden.
Järki jotenkin sanoo ettei pitäisi lähteä, tahto sanoo haluan itse päättää vapaasti asioistani. Olematta mitenkään tilivelvollinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Käytännössähän olet joidenkin tuossa mainitsemiesi asioiden perusteella sanomassa, että olet mieluummin sairautesi kuin poikaystäväsi kanssa.
Itse valitsin poikaystävän. Ollaan neljä vuotta seurusteltu, ja vaikka kuinka olisin toivonut itselleni muuta ja elämää ilman "kyttäämistä", tiedän hänen haluavan vain parastani. Tästä syystä en voisi heittäytyä täysin tuuliajolle sairauden kanssa. Tiedän että, sinkunkin poikaystäväsi tahtoo vain parastasi, vaikkei aina siltä tuntuisikaan :)
Koko juttuhan on mielisairautta, poikakaverin pitäisi ymmärtää lähteä, ennenkuin altistuu liikaa mieleltään sairaassa parisuhteessa.
Teillä on poikaystävä? Mulla ei ole ollut vuosiin. Miten olette ylipäätään saaneet poikaystävää? Tai että ne on pysyneet teidän rinnalla? Minä en sais vaikka jostain kumman syystä haluaisin (mitä en tee). Kukaan ei ole suotunut eikä suostu oleen mun kanssa, koska olen "liian laiha", "epämiellyttävän luinen," "luuranko" jne.
Mutta en edes halua. Mitä sillä tekisin? En voi antaa itseeni koskea kenenkään. Se inhottaa liikaa. Ja haluan elää just omalla tavallani ja päättää kaikki ITSE! Kukaanei pääse ronkkimaan mun asioihin!
Mieluiten olen ruma luuranko niinkun saan kuulla. Tämä luuranko on VAPAA!!!
Et muuten lähde minnekkään siitä asunnosta, puhut sosiaalihoitajalle: että hankkii sille entiselle poikakaverille uuden luukun.
Ei ole mitään syytä sinun muuttaa, tai etsiä asuntoa.
Oo ylpeä tollasesta poikaystävästä, joka tukee noin paljon. Ei oo jokaisella mahdollisuutta. Oletan, että oot huomattavan alipainoinen, kun poikaystäväs on ottanu noin ison roolin huolehtimisessa..koska eihän siinä muuten ois mitään järkeä..
Tosin tuo mitä hän tekee, kuuluis hoitohenkilökunnalle.
Valitsin mieheni,nykyisen aviomieheni. Anoreksia ei ole kumppani vaan vie sinut vain syvemmälle mereen.
Hyvin sanottu "plaa"
Oikea kumppani saattaa jaksaa pitää anoreksian kurissa tai jopa auttaa sen voittamisessa.
Mutta "shminäkin" on ihan hukassa ajatuksensa kanssa että "Tosin tuo mitä hän tekee, kuuluis hoitohenkilökunnalle." Asia kuuluu koko perheelle tai pariskuntana kumppanille.
Kaikkien tulee olla luomassa kannustavaa ja valvovaa yhteisöä. Hyvin tärkeätä on että kaikille on samat säännöt....