Lasten ja nuorten erityisohjaajaksi?

lanututkinnosta

Hei,

Lanuiksi opiskelleet oletteko saaneet tutkinnollanne hyvin töitä? Olen siis pohjakoulutukseltani koulunkäynnin ohjaaja ja mietin parantaisiko kyseinen tutkinto työnsaannin mahdollisuuksia lastenhoitoalalta? Etenkin teidän kokemuksia, jotka olette olleet aiemmin kka olisin innokas kuulemaan! Onkohan tutkinnolla helpompi saada töitä esim. päiväkodeista? Onko koulutus ollut kattavaa? Onko joku käynyt Kankaanpään opistoa Tampereella ja sieltä valmistunut tähän ammattiin?

7

1169

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jooh11

      Parantaa varmasti. Tai ainakin erityislasten parissa työskentelyyn. Itse olen valmistunut 2006 töitten ohella. Hyvin on töitä tämän jälkeenkin riittänyt. Koulutus oli ihan hyvää. Joskin välillä oli ihme naukumista opettajien suunnalta eri asioista vaikka meidän ryhmässä jokaisella oli kuitenkin vähintään se 5 vuoden työkokemus alalta ja työpaikat. Opettajat omasta mielestään tiesivät asioita paremmin mutta tämä nyt on varmaan ihan normaalia kun teoria ihmiset kohtaa käytännön ihmisen.

      Ihan hyvä tutkinto. Kannattaa käydä jos aikaa on. Ennemmin kyllä suunnittelisin hakemista lähihoitajaksi aikuispuolelle. Saman verran kestää opinnot mutta lähihoitajan papereilla sinulla on isompi kenttä tehdä töitä.

    • Kananpää

      Lanu tutkintoa ei kannata kyllä Tampereen ryhmän, Kankaanpään opistossa käydä, paitsi jollei mitään muuta vaihtoehtoa ole. Todella epämääräistä opetusta siellä, materiaalit ovat huonoja ja opiskeltavat monisteet riipaistu sieltä sun ja täältä. Selkeitä ohjeita ei ole tehtäviin, joudut ne moneen kertaan kysymään uudelleen. Olen opiskellut jonkin aikaa alaa ja tuntuu etten ole oppinut yhtikäs mitään koko koulun aikana. Hyvin vähän olemme mitään tärkeää läpikäyneet tunneilla. Olen siis joutunut käymään läpi aiemman tutkintoni kirjoja, että pääsisin näytöistä läpi. Mielestäni kaikkea muuta kuin hinnan arvoista opetusta. Kerran ei luennoitsijakaan ollut saapunut paikalle ja opisto oli erehtynyt päivämäärässä, hänen olisikin pitänyt tulla vasta parin viikon päästä.

      • Oppoppo

        "Olen siis joutunut käymään läpi aiemman tutkintoni kirjoja, että pääsisin näytöistä läpi" Sulla on ollu sitten selkeesti huonot pohjat joilta lähteä eteenpäin!
        Itse ainakin jatkoin siitä mihin olin jäänyt lähihoitajaopinnoissa, eli jatkoin erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kasvatuksen oppimista. Kaikki meni hyvin ja valmistava koulutus oli ok ja näytöt meni ok. Tai ei niitä kai enää näytöiksi kutsuta.
        En hakenut paperilla töitä, jatkoin amk-opintoihin ja siellä törmäsin muutamaan joilla oli tämä lisäkoulutus ja pitivät sitä myös hyvin tarpeellisena.
        Sinne vaan jos pääset, erityisohjauksen osaamista tarvitaan jokapaikassa nykyisin!


      • Kokemusta lanuopinno
        Oppoppo kirjoitti:

        "Olen siis joutunut käymään läpi aiemman tutkintoni kirjoja, että pääsisin näytöistä läpi" Sulla on ollu sitten selkeesti huonot pohjat joilta lähteä eteenpäin!
        Itse ainakin jatkoin siitä mihin olin jäänyt lähihoitajaopinnoissa, eli jatkoin erityisen tuen tarpeessa olevien lasten kasvatuksen oppimista. Kaikki meni hyvin ja valmistava koulutus oli ok ja näytöt meni ok. Tai ei niitä kai enää näytöiksi kutsuta.
        En hakenut paperilla töitä, jatkoin amk-opintoihin ja siellä törmäsin muutamaan joilla oli tämä lisäkoulutus ja pitivät sitä myös hyvin tarpeellisena.
        Sinne vaan jos pääset, erityisohjauksen osaamista tarvitaan jokapaikassa nykyisin!

        Kannattaa kyllä miettiä kaksi kertaa Kankaanpään opistossa opiskelua lasten ja nuorten erityisohjaajaksi. Tosiaan nuo materiaalit ovat suorastaan ala-arvoisen huonoja ja niistä ei saa mitään irti, sellaista liian luennoitsijalle henkilökohtaista ajattelua ovat.

        Näytön arviointeja minulla ei vielä ole ollut, koska hiljattain opiskelun aloitin, joten en osaa niiden vaikeudesta tia helppoudesta sanoa juuta enkä jaata. Ilmeisesti ovat ammattisanastoa ainakin jonkin verran kysyneet niissä tilaisuuksissa.

        Ryhmässä, jossa aloitin, siis on joillain tunneilla myös aiemmin opiskelunsa aloittaneita oppilaita. Meidän ryhmässä on muutamia kasvatustieteiden maistereita, kaupan alan väkeä, lastensuojelunpuolelta, lähihoitajia, liikunnanohjaaja ja muutama kka.

        Itse pidän työstä lasten parissa ja kuvittelin tämän opiskelun hyvin erilaiseksi. Esim. erityislapsia koskevaa asiaa on ollut melko pintaraapaisuna, samoin olisin odottanut heti alkuun enemmän tietoa pienempien lasten hoidosta ja kehityksestä, koska olen siis koulunkännin ohjaaja ja siinä koulutuksessa ei tuota asiaa käyty läpi.

        Kaikkia outoja aiheita sen sijaan on ollut esim. lastensuojelu ja media (siis jos media haluaa tehdä haastattelun esim. lehteen niin miten toimitaan), sitten oli joku kirjailija pitämässä tuntia kirjallisuudesta ja nyt pitäisi tehdä sen pohjalta lastenkirjasta arvostelu, musiikista oli yksi päivä ja kaikkea voimauttava valokuva-asiaa, joten aika sieltä sun täältä revityltä tämä kyllä on tuntunut. Ensiapukoulutus 1 ja 2 kyllä olivat tosi kattavia ja mielenkiintoisia, niissä kyllä oppi paljon ja pääsi kokeilemaan asioita käytännössäkin. Eräs luennoitsija toi koululle mukanaan kaikkea erityisohjauksen materiaalia oppimisvaikeuksista kärsivien lasten auttamiseksi, se oli kyllä mielenkiintoista.

        Luentojen laatu vaihtelee hirmuisesti luennoitsijasta riippuen meilläkin, on ollut jokin opettaja opiskelija esim. pitämässä luentoa meille. Osa on kertonut aiheesta enemmän "minä muodossa" ja aika paljon omia kokemuksia ovat jakaneet. Sitten on ollut opiston opiskelijoiden pitämiä vartteja eri aiheista, joista on saanut melkeinpä eniten irti!


    • näinonnäreet

      Kankaanpään opistossa opettajat eivät tiedä mistään mitään ja jos heiltä jotain kysyt, he käyttäytyvät ylimielisesti! Paska opisto siis!

    • joo,ensuosittele

      Heippa,

      Itse aloitin opinnot lasten ja nuorten erityisohjaajaksi työttömäksi jouduttuani..

      Tein mielestäni kouluun lähtiessäni ison virheen. Työttömän ei todellakaan kannata mennä opiskelemaan Kankaanpään opistossa Lanuksi. Ei tule työharjoittelujen ajalta minkäänlaisia tukia, sitten harjoittelupaikoissa valitetaan harjoittelujaksojen lyhyyttä (kukapa tahtoisi tehdä ilmaista työtä), tehtävät ovat hyvin työelämäpainotteisia (kamalan mukavaa kirjoittaa työelämästä, jos ei ole sitä työharjoittelupaikkaa), kasaamme portfoliota, jossa tulee suunnitella esim. miten kehittää itseään monikulttuurisessa työympäristössä, kuinka kohtaa erityislapsia yms. Noh, kamalan kiva tehdä tuollainen portfolio, jos ei ole pitkäaikaista työharjoittelupaikkaa. En ole muutenkaan kokenut järin hyödylliseksi tätä opiskelua, tosiaan hyvin samantyyppisiä kokemuksia minullakin, kun aiemmilla kirjoittajilla!

    • Koulunkäynninohjaaja

      Hei,olen valmistunut lasten- ja nuorten erityisohjaajaksi kesällä 2011. Sain heti elokuussa töitä koulun erityisluokkaan. Ja siitä asti siellä ollut. Nyt kuulostaa sille,että aletaan vakinaistamaan. Tähän koulutukseen oli pääsyvaatimuksena jokin sosiaalialankoulutus ja kolmen vuoden työkokemus alalta. Minulla oli molemmat, olin käynyt koululaisten aamu-ja iltapäivätoiminnanohjaajan tutkinnon ja sen jälkeen työskennellyt ip-toiminnassa vastaavana ohjaajana yli kolme vuotta. Siellä koin ohjatessani erityisen tuen tarpeessa olevia lapsia,että tarvitsen täsmäkoulutusta,joka on suunnattu erityisen tuen tarpeessa oleville lapsille.Oulussa Aikuiskoulutuskeskuksessa oli erittäin antoisa ja kattava koulutus. Koulutuksessa oli mukana aika paljon perhekodin/lastensuojelun porukkaa,mutta myös koulun puolelta, niin koulunkäynninohjaajia,lähihoitajia ja olipahan yksi sosionomikin. Kouluttaja kertoi, että tämä tutkinto vaikeusasteeltaan sijoittuu entisen opistotasonkouluksen maastoon. Joita ei siis nykyään enää ole vaan ovat amk. Suosittelen koulutusta,itse sain sieltä hyviä teoriaopintoja ja lisää työkaluja "reppuun" sekä varmuutta kohdata erityisen tuen tarpeessa oleva lapsi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      318
      7504
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      66
      2166
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      176
      1830
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      16
      1372
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1287
    6. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      9
      1241
    7. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      170
      1221
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      55
      1161
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1081
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      290
      1019
    Aihe