tappaja

Näin unta jossa olin mökissä. Paikalla oli mun lisäksi kolme miestä ja ehkä lapsikin. Siis olin unessa nuorehko nainen, ehkä n. 20-vuotias. Nuorin miehistä oli sulhaseni tms.

Mökki sijaitsi metsän keskellä. Oli kaunis talvipäivä. Puiden oksilla paljon lunta. Maa ei kait ollu Suomi. Ehkä Venäjä tai joku Itä-Euroopan maa. Ajanjakso? Ehkä 1800-luvun loppu tai 1900-luvun alkua.

Vanhin miehistä seisoi mökin ovella, ja hänen kimppuunsa käytiin takaapäin. Hänet lyötiin kahtia teräaseella. Näin ruumiin lentävän puhtaalle hangelle. Olin kuitenkin mökissä sisällä. Ajattelin aluksi, että hirmuteon tehnyt poistuisi paikalta, mutta hän tuli sisälle. Ja kävi seuraavan miehen kimppuun. Hän kohotti aseensa tappaakseen yhdellä iskulla. Näin aseen, mutten osaa kuvailla tarkasti. Ei miekka, eikä viikate. Ehkä eräänlainen kuokka.

Siinä vaiheessa tajusin, että hän tappaa meidät kaikki järjestyksessä. Miehet vanhimmasta nuorimpaan ja lopuksi minut. Hän oli käymässä kolmannen miehen kimppuun, kun lähdin pakoon. Näin mökin rikkoutuneen ikkunan edessäni. Menin siitä läpi ja juoksin metsään. Tässä vaiheessa näin itseni (tai sen naisen) juoksemassa karkuun mökistä katsottuna. Tappaja lähti ilmeisesti perään.

Sitten unessa oltiin edelleen metsässä, mutta siellä oli sotilaita tai jotain joukkoja. En tiedä olinko juossut näiden miesten luokse turvaan. Joka tapauksessa miehet olivat metsässä liikkeellä (osa ratsain liikenteessä), ja heille tuli sanaharkkaa. Yksi mies ampui toista pyssyllä. Vanhanaikainen ase, jonkinlainen kivääri tms.

Olisi kiva kuulla tulkintoja. Mitä tappaja yleensä symboloi? Mua kiinnostaa entiset elämäni, ja olen toivonut näkeväni unta niistä. Että voisko se liittyä niihin? Vai tulikohan uni muuten vaan, liittyen vain nykyiseen elämääni. Uni oli kyllä hyvin elokuvamainen. Niinku ois jotain filmiä katellu. Mitään tuommosta leffaa en oo kyllä viime aikoina katellu. Eilen illallakin katsoin vain Travoltan tanssia.
0159
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

nimetön kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu