Kuulin tänään lähisukulaiseni sairastavan parantumatonta syöpää. Hänellä on pari kuukautta elinaikaa jäljellä. Olen jo vuosia käsitellyt ympärilläni olevien ihmisten kuolevaisuutta, eikä tämä tule sellaisena järkytyksenä kuin moni olettaisi. On murheellista joutua päästämään hänestä irti, mutta se olisi väistämätöntä. Se on aina väistämätöntä jos elää pitkään.
Hämmentävintä on se tyhjyys mikä siitä seuraa. Ajatella miten tulen hautaamaan myös omat vanhempani joku päivä. Kaikki katoavat ympäriltäni. Mitä minulla tulee olemaan? Minulla ei ole ketään. Ei rakasta, ei aviomiestä, ei perhettä. Sisarukseni tulevat olemaan ainoa ja vahvin yhteyteni menneisyyteeni ja lapsuuteni, mutta tässä hetkessä - tässä arvokkaassa hetkessä kun minulla olisi niin paljon annettavaa ja niin paljon rakastettavaa - minulla ei ole ketään. Se on musertavinta. Suru on seuraus yksinäisyyden pelon toteutumisesta. Että kaikki mitä kerran tunsit, rakastit, kaikki mitä sinulla oli, se verkko, joka oli kutoutunut ympärillesi, tulee purkautumaan kudos kudokselta ellet ole rakentanut sitä itse lisää ja rakentanut vahvemmaksi.
Yksinäisyys ei ole pelottavaa niin kauan kun yhä tiedät olevasi jollekin joku, mutta sitten kun et enää olekaan ja he ovat jo menneet... Olet kuin vaeltava, pimeä planeetta aurinkokuntien välisessä avaruudessa.
http://youtu.be/RxabLA7UQ9k
Hämmentävintä on se tyhjyys mikä siitä seuraa. Ajatella miten tulen hautaamaan myös omat vanhempani joku päivä. Kaikki katoavat ympäriltäni. Mitä minulla tulee olemaan? Minulla ei ole ketään. Ei rakasta, ei aviomiestä, ei perhettä. Sisarukseni tulevat olemaan ainoa ja vahvin yhteyteni menneisyyteeni ja lapsuuteni, mutta tässä hetkessä - tässä arvokkaassa hetkessä kun minulla olisi niin paljon annettavaa ja niin paljon rakastettavaa - minulla ei ole ketään. Se on musertavinta. Suru on seuraus yksinäisyyden pelon toteutumisesta. Että kaikki mitä kerran tunsit, rakastit, kaikki mitä sinulla oli, se verkko, joka oli kutoutunut ympärillesi, tulee purkautumaan kudos kudokselta ellet ole rakentanut sitä itse lisää ja rakentanut vahvemmaksi.
Yksinäisyys ei ole pelottavaa niin kauan kun yhä tiedät olevasi jollekin joku, mutta sitten kun et enää olekaan ja he ovat jo menneet... Olet kuin vaeltava, pimeä planeetta aurinkokuntien välisessä avaruudessa.
http://youtu.be/RxabLA7UQ9k
Vastaukset 5
Vanhimmat
Elämä on jossakin aivan muualla kuin täällä. Tajunta siitä että aika on rajallinen ja elämällä olisi paljon annettavaa laittaa pohtimaan mitä haluaa tehdä. Nyt tiedän että haluan jättää tämän elämän ja kertoa oikeasti kasvotusten ketkä ovat rakkaita ja kenestä välitän.
Jos ei pysty luottamaan toisiin ihmisiin korottaa itsensä toisten yläpuolelle. Pettävät ihmiset pettävät niin kauan kunnes tulevat itse petetyksi ja katkeroituvat.
Olen onnekas monessa asiassa mutta tietoisuus siitä ettei se ole itsestään selvyys saa minut hiljaiseksi ja nöyräksi. Kun ihminen välittää toisesta ehdoitta se on viimehetkellä tärkeintä. On aika poistua ja jättää tällainen umpio elämä. Ei kukaan ei ketään ei mitään, täällä on vain tyhjiä sanoja ei elämää.
Näinhän se on.
Ajattelen täsmälleen kuin sinä.
Toisaalta jos olisi rakas, aviovaimo ja lapsia niin joutuisi päästämään myös heistä irti.
Lopulta kaikki joutuvat päästämään irti. Mielestäni on tärkeää tehdä jo tuo selväksi nyt niin voi keskittyä niihin hetkiin niiden ihmsiten kanssa jotka ovat keskuudessamme nyt. Myöskään ei ole koskaan poissuljettu se että sinulle tai minulle tapahtuu jotain jolloin he menettävät sinut.
"Että kaikki mitä kerran tunsit, rakastit, kaikki mitä sinulla oli, se verkko, joka oli kutoutunut ympärillesi, tulee purkautumaan kudos kudokselta ellet ole rakentanut sitä itse lisää ja rakentanut vahvemmaksi."
Mikään verkko ei kestä aikaa. Kaikki purkautuu lopulta.
"Olet kuin vaeltava, pimeä planeetta aurinkokuntien välisessä avaruudessa."
Sitä me lopulta kaikki olemme.
"Yksinäisyys ei ole pelottavaa niin kauan kun yhä tiedät olevasi jollekin joku, mutta sitten kun et enää olekaan ja he ovat jo menneet... "
Silloin onkin helpompi päästää irti ja etsit uusia ihmisiä elämääsi kunnes voimasi loppuvat.
Niin se aina on mennyt ja menevä.
Viestisi oli sen verran mielenkiintoinen että kysympä että mistä päin olet ja minkä ikäinen nainen?
En halua kertoa enempää. En koe sillä olevan merkitystä kuka olen ja mistä olen - halusin vain kirjoittaa auki ne ajatukset, jotka uutinen sai minussa aikaan. Kuvitelman siitä mitä tulevaisuuteni tulee olemaan ellei toiveeni toteudu: että löytäisin jonka joka rakastaisi minua kuten minä häntä. Vasta silloin koen elämälläni olleen jotain merkitystä.
Toivon *lumipyry hartaasti onnea sinulle toivomuksesi kanssa ja jaksamista raskaaseen ajanjaksoon.
Harvinaisen tutunoloinen teksti. Noin asian minäkin ajattelen. Ilmaisit sen kuitenkin piirun verran kauniimmin.
Kiitos. Joskus se on vain hiukan lamauttavaa herätä siihen miten kauas on tullut lapsuuden ja nuoruuden huolettomista, ikuisista, päättymättömistä päivistä.