Perinteisen tuuliviiri/propellianturin korvaajaksi on jo joitakin vuosia kaupattu ultraäänitekniikkaan perustuvia laitteita. Kalliita ovat, mutta onko se ainoa syy miksi ne eivät ole yleistyneet? Ilmeisesti vähemmän kalliita perusversioita ei ole edes tarkoitettu purjehdukseen, mutta onko niistä paremmistakaan korvaamaan perinteistä tekniikkaa?
Olisiko kellään omia kokemuksia tai luotettavanolista muuta tietoa näistä härveleistä?
Olisiko kellään omia kokemuksia tai luotettavanolista muuta tietoa näistä härveleistä?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Doppleriin perustuva tekniikka on tarkkaa eikä siinä ole liikkuvia osia.
Uusia veneitä myydään vähän joten uutta tekniikka asennetaan vähän.
Asia ei hirveästi liity uusien veneiden myyntiin, sillä uusissakin purjeveneissä ultraäänianturit ovat erinomaisen harvinaisia.
Varmasti ultraäänellä saa tarkan anturin, mutta purjeveneisiin tarjollla olevat Maretronin ja Airmarin laitteet eivät pärjää tarkkuudessa hyville perinteisille. Erityisesti Airmarin speksit ovat sateessa umpisurkeat: 5 solmun ja 8 asteen tarkkuus.
Laitteet ovat myös melko isoja ja painavia sekä vaativat jatkovarsien rakentelua, jotta anturi saadaan pois valon tieltä ja vapaampiin tuuliin.
Hinta ei siis suinkaan ole ainoa syy miksi nuo eivät ole yleistyneet.
Kiitoksia, jälleen kerran, asiallisesta vastauksesta.
Tutustuin ennen kysymykseni esittämistä Airmarin asennusohjeisiin, ja varsin haasteelliselta sen asentaminen tuntui. Ihmetyttää muun muassa se, ettei kyseeseen vehkeeseen ole yhdistetty leditoimista ankkurivaloa. Se helpottaisi asennusta merkittävästi, ja tekisi hankinnasta muutenkin perustellumman.
Mahtaako mikään taho ehtinyt vertailla perinteistä ja ultraäänianturia tosiolosuhteissa? Ei se tavallinenkaan välttämättä toimi esimerkiksi sateessa yhtä tarkasti kuin mitä mittarin näytöstä voisi olettaa. Ultraäänivehkeitä markkinoidaan lisäksi muun muassa sillä, että ne olisivat parempia veneen suuremmilla kallistuskulmilla. Sitten tulevat vielä linnut ja likalaskeumat, jotka vaikuttanevat vähemmän ultraäänianturiin.
En silti ole ensi kaudeksi ostamassa ultraäänianturia. Toivottavasti tekniikka kehittyy tulevaisuudessa.
Keväällä laitoin Airmarin anturin mastoon eikä sen asentamisessa mitään ongelmia ollut. Varsin simppeli homma. Samassa asennushyllyssä maston päässä on Windex, tuo Airmasin tuulianturi sekä yhdistetty led ankkuri/tricolor lamppu.
Anturissa oli mukana riittävän pitkä asennuskaapeli mutta siitä miinus että kaapeli oli kiinteästi anturissa ilman mitään liitintä. Koska ainakin itse haluan anturin talveksi irti piti sitten erikseen taiteilla tuollainen liitin. Ei mahdoton homma sekään. Niin ja kooltaan tuo on mielestäni pienempi kuin naapurimastojen propellit.
Tarkkuudesta en pysty sanomaan kun ei ollut toista mittaria rinnalla mutta noin näppituntumalla oikein näytti. Jos siellä oli asteen tai kahden heitto kulmassa ei ainakaan minua haitannut. Kovimmat tuulet missä viimekesänä liikuttiin puhalteli noin 15-18m/s ja ihan nätisti ainakin siinä vielä toimi. Ei valitettavaa, itse ainakin arvostan simppeliä konstruktiota ilman liikkuvia osia.
Eikö tuo sitten peitä tricoloria ja saa siitä myös häiröiötä tuulimittaukseen? Airmarin asennusohjeessa mainitaan myös 1 m minimietäisyys VHF-antenniin.
Kunnon tuulimittrissa on vähintään 50 cm varsi ylös tai etuviistoon, jotta se mittaisi todellista tuulta eikä purjeiden, maston ja maston päällä olevien roinien häiritsemää tuulta. Tarkimmissa kisamittareissa on yli 1 m varsi.
Jos tuosta ei välitä, ei anturin tarkkuudellakaan ole niin väliä. Airmarin esitteessä on kuvia heidän mittauksesta. Varsinkaan kulman tarkkuus ei vakuuta: http://www.airmartechnology.com/uploads/brochures/pb200.pdf
Yacht 18/2013:ssa oli tuulimittarivertailu, jossa oli mukana kaksi Raymarinea (toinen ex. TackTick). VDO (näytti kovasti Airmarin anturilta) ja Maretron. Kaksi jälkimmäistä siis ultraäänilaitteita. Numerossa 7/2013 oli jo mitattu melkein kaikki muut perinteiset.
Noille mitattiin tuulitunnelissa nopeuskäyrät 0-10 m/s. Molemmat ultraäänimittarit näyttivät n. 1 m/s liikaa 2-7 m/s alueella ja yli 8 m/s hiukan liian vähän, mutta käyrä oli selvästi epälineaarinen. Perinteisistä vain Furuno oli yhtä epätarkka, tosin NASAn anturi oli niin huonosti pyörivä, ettei sitä edes mitatta. Myös Garminilla oli selvää poikkeamaa, mutta ehkä vain puolet edellisistä. Kaikilla muilla (B&G, Nexus, NKE ja Raymarinet) virhe oli selvästi alle 0,5 m/s lukuunottamata nollatuulta. Kaikki alkoivat näyttämään alle 1 m/s ja näyttivät oikein jo tuossa 1 m/s paikkeilla.
Tulipa taas puhuttua ihan omia. Mulla mitään Airmaria siellä maston päässä ole vaan tämä:
http://www.merikartat.fi/lcj-cv7-ultraaani-saaasema-purjeveneeseen.html
Siinä on samanlainen varsi kuin perinteisissäkin tuulimittareissa eli ei varjosta tricoloria. B&G:n plotteriin liitettynä näyttää ihan asiallisesti laylinet ja tuulen nopeudet. Varmaan siitä joku ominaisuus puuttuu mikä isojen valmistajien hifilaitteissa on aina mutta ainakin matkapurjehduskäytössä kaikki tarpeellinen tieto on löytynyt :)
Toi LCJ mallihan on uudempi kuin Airmarin joka tekee omiaan kuulamma LCJ:n lisenssillä ja on vanhemaa takniikkaa.
Airmarin kompassista ja kiihtyvyysanturista ei saa niin tarkkaa kuvaa maston topista kovissa kallistuksissa kun matalammalta, joten sen hyöty on vähän niin ja näin. Ja jos sen tarkkuus on vielä tuota luokkaa niin en näe järkeä.
Itse ajatellut myös ultaäänistä, mutten ole aivan varma vielä. Jos meen ultraääneen, menen ehdottomasti LCJ:n leiriin.
Myös minä olen jo pari vuotta käyttänyt veneessäni LJC Capteursin CV7-C ultraäänianturia, eli mallia joka on asennettu 0.7m pystysuoran hiilikuituputken päähän. Myös Garmin Sweden (ent. Nexus) ostaa tietojeni mukaan samaa anturia ja myös B&G käyttää saman valmistajan anturia joissakin erikoisasennuksissa. Itse olen ollut varsin tyytyväinen anturin toimintaan. Maston huipussa olevan yksinäisen anturin tarkkuutta on luonnollisesti
vaikea todentaa, mutta CV7-C:n resoluutio on riittävä ja anturi käyttäytyy kaikenkaikkiaan erittäin johdonmukaisesti. Itse anturi painaa vai 100g ja hiiliputken kanssa 200g eikä (kuten Puhaltelee jo totesi) pystysuora putki varjosta trikoloria sen enempää kuin vastaavien mekaanisten antureiden putket.
Mitä mekaanisiin tuuliantureihin tulee haluaisin todeta etteivät niidenkään mittaustarkkuus tuulikulman osalta ole erityisen hyvä. Varsinkin jos tarkastellaan käyttäytymistä tuulianturin koko nopeusalueella. Esimerkiksi ammattimeteorologiassa käytettävien Vaisalan mekaanisten WA15 ja WA25-tuuliantureiden tuulikulmamittausten ilmoitettu tarkkuus on vain /-3 astetta. Tämä tarkoittaa ettei veneissä käytettävien lähes hupitason mekaanisilla tuuliantureilla juurikaan voi päästä parempaan kuin /-4...5 asteen kulmatarkkuuteen ja tämäkin edellyttäen että vene on paikallaan ja pystyssä. Sitten kun tilanne on dynaaminen, eli vene kallistuu ja rullaa ja masto taipuu ja tärisee voi vain arvata mitä tämä tekee mittaustarkkuudelle. Nämä samat tekijät vaikuttavat tietysti heikentävästi myös ultraääniantureiden käyttäytymiseen.
Tämä tarkoittaa kuitenkin että tuulen mittaus veneessä on yleisesti ottaen varsin suurpiirteinen mittaus. Kun tästä sitten lasketaan tosituuli ja muita seurannaisuureita tähän kumuloituu vielä veneen nopeusmittauksen epätarkkuus. Tätä taustaa vastaan voi mielestäni yhtä hyvin käyttää ultraäänituulianturia erityisesti kun sillä pääsee liikkuvista osista ja laakerivaihdoista eroon.
Tätä taustaa vasten olen tullut siihen tulokseen, että Windex on paras (suhteellisen) tuulen suunnan indikoiva laite veneessäni. Luovilla ei paljoa tee anturilla, joka saattaa heittää sen 4 - 5 astetta. Myötäisellä tekee juuri sen verran, että voi suunnnitella jiipit sen mukaan, ei enempää
Windexin kanssa tulee niska kipeäksi.
Luovilla purjeiden virtauslangat ovat tärkeämpi tuuli- ja trimmi-indikaattori kuin Windex.
Yöpurjehduksessa auttaa, jos maston topissa on tricolor-kulkuvalo (mieluiten led), jonka valkoinen sektori valaisee Windexin.
Itse pidän tuulimittaria helpottavana apuna nimenomaan yöpurjehduksissa, kaikilla halsseilla.
Toki luovilla ajetaan lankojen mukaan, olet ihan oikeassa. Ne eivät kuitenkaan idikoi muuta kuin virtauksen irtoamista purjeen pinnasta, siltä puolelta missä lanka sattuu olemaan. Windex indikoi suhteellisen tuulen suuntaa veneeseen nähden.
Yöpurjehdusta kun harrastaa, on toki tuulimittarin näytöstä myös iloa.
Mitä niskan kipeyteen tulee, niin Bossu on siinä ihan oikeassa. Vielä kun saisi ison takaliesman liehujen asennon johonkin mittariin, ei tarvitsisi ylöspäin katsella. Sitä odotellessa mene samalla vilaisulla kuin Windexin katsominenkin (siis oikeasti tietenkin toisinpäin).
Oikeastaan Windex näyttää yhtä paljon väärin kuin mittarikin. Eihän Windexin näyttämiä naulata johonkin asentoon, joka on aina oikea., vaan se oikea näyttämä haetaan kulloisiinkin olosuhteisiin oikeaksi ja sen jälkeen seurataan muutoksia. Ja muutokset näkyvät jopa huonommasta mittarista kyllä asteen tarkkuudella. Hyvää tarkkuutta vaaditaan, jos halutaan ne johdannaisnäyttämät suunnilleen oikeiksi. Lähinnä sen epätarkkuuden takia minulla on TWA näytössä vain poikkeustapauksissa ja TWD mielenkiintoinen ennen kaikkea shiftien havaitsemiseen.
Siitähän on on selvää tutkittua tietoa, että normaalit tuulianturit ja myös Windex ovat selkeästi purjeitten häiritsemässä virtauksessa. Siellä pidemmän pystytolpan päässä olisi jo hiukan todellisempi tilanne.
Taas ihan totta. En väitä vastaan. Yleensä luovilla ajan siten, että kulloinenkin keulapurje skuutataan tunnettuun asemaan suhteessa saalinkeihin ja keliin, jonka jälkeen shiftit ajetaan keulapurjeen lankojen avulla, kunnes ajetaan kallistuksen avulla. Windex tulee peliin silloin, kun homma ns. jostain syystä mättää, ja pitää saada varmistus, että mistäpäin tuulee :) Myös jiipppaamisen tarpeellisuudesta windex antaa hyvän käsityksen, kun ajetaan jostain syystä ihan platlenssiä.
Onhan mulla tuulianturi, mutta se näyttää aina vuosittain jostain syystä johonkin suuntaan enenmpi vähempi sen 5 astetta kiliin, jolloin pitää säätää offsetit kohdilleen. Silti se näyttää eri halsseilla miten sattuu, ja TWA:ta ei usko erkkikään. Aina näytössä on se AWA.
Minulla on kotona muutama kappale Vaisalan tuulimittareita, tosin aika vanhoja, sekä myös niiden huolto-ohjeet, joissa selvitetään mittaustekniikka. Niiden kulmamittaus perustuu Grey-koodaukseen. Minulla olleet olivat 6-bittisellä Grey-koodilla, jolloin on mahdollista tunnistaa vain 64 eri asentoa. 360/64=5,6 astetta eli -3 astetta.
Tarkkuudelle on siis tekninen rajoite Vaisalan mekaaanisissa laitteissa. Tuolla tekniikalla saadaan vastaavasti parempi luotettavuus, mikä on tärkeämpää ko. käytössä.
Onhan Vaisalan valikoimissa myös ultraääniantureita:
WMT52 ja isompi tarkempi WMT700...
WXT520 voisi myös olla mielenkiintoinen.
Näitä en ole nähnyt siviili-vene käytössä.. Arandalla olen nähnyt.