Asiallisia avauksia häviää palstalta!

Miksi? Minulla on selitysehdotus.

Moppaajasefu (joka on mielestäni hyvä seriffi) on kiireidensä vuoksi antanut seriffin valtuudet jollekin vl:lle jolla ei ole henkistä kypsyyttä seriffin tehtäviin. Tämä virkaatekevä vl poistelee viestejä oman mielivaltansa mukaan. Melperin kirjoitukset tuntuvat ärsyttävän häntä erityisesti.
131114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

poistanut täältä yhtään asiallista aloitusta. Ihmettelen suuresti, minne Melperin viestit ovat hävinneet. Minulla on tässä siivoustyössä oma linjani ja olen sen mielestäni pystynyt pitämään. En osaa antaa minkäänlaista järjellistä selitystä ko. aloitusten häviämiseen.

Äänestä
  • moderointiin.

    Äänestä

  • Kaislikossa suhisee kirjoitti:

    moderointiin.

    kenellekään lupaa moderointiin. Luvan myöntää ylläpito.

    Äänestä

  • Kaislikossa suhisee kirjoitti:

    moderointiin.

    Olipa kummallinen ajatus.

    Tiedoksi, että:
    - Minulla ei ole moderointioikeuksia.
    - Annan täyden tukeni Mopin moderointipolitiikalle.

    Olen useinkin sanonut asiakirjoittajiksi myös kirjoituksia, joissa ollaan täysin päinvastaista mieltä kuin itse olen.

    En voi ottaa kantaa tähän nimenomaiseen tapaukseen, kun en ole kyseistä kirjoitusta lukenut. Eiköhän kuitenkin ole niin, että Moppi saa häärätä palstalla juuri niin kuin haluaa. Lisäksi meidän täytyy hyväksyä, että aina roiskuu kun rapataan. Moppi on poistanut joitakin minunkin kirjoituksiani niin, että se mielestäni ei ole ollut perusteltua. (Erikoisesti minua kirvelsi, kun rasismikeskusteluun osallistuessani keräsin ison määrän linkkejä lestadiolaisia panetteleville verkkosivuille - ajattelin, että siitä voisi jokainen nähdä, kuinka paljon ennakkoluuloja ihmisillä on meitä itseämme kohtaan ja miettiä sen jälkeen kuinka paljon kannattaa viljellä ennakkoluuloja muita vieraita kulttuureja, esimerkiksi somaleja, kohtaan. Viesti kuitenkin poistettiin, ilmeisestikin koska sehän todellakin sisälsi törkeyksiä lestadiolaisista;-). Ja miksikö kerron tämän esimerkin? Ihan vain sen takia, että se mielestäni kertoo aika hyvin siitä, että Moppi on niin puolueeton ja linjakas sheriffi kuin vain voi olla.

    Joten voitaisiinko olla nyt ihan vain kiitollisia siitä, että tälle palstalle on saatu sheriffi, joka viitsii käyttää runsaasti aikaansa täällä. Kiitetään sheriffiä mieluummin kuin aina vain moititaan!

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Olen sanaton :)

    Äänestä

"Moppi
Kirjoittanut: Melperi 1.11.2004 klo 07.25

on hoitanut tasapuolisesti ja hyvin sheriffin työtään. Hän saa minulta täyden tuen.

Viikonloppuna tapahtunut 3-4 avauksen outo poistuminen palstalta oli ehkä jonkun häirikkö-hakkerin käsialaa. Jos näin on, niin kyseinen palstaa sekoittanut hakkeri saattaa löytää kiusanteon vielä edestään. Huomenna voi vaikka ampiainen pistää kivuliaasti tyyppiä persiiseen taikka ens viikolla kasvaa nenään niin iso finni, että sellaista ei ole aiemmin sillä kylällä nähty tms.

Tämä tästä."

Kirjoitin oheisen kommentin tänä aamuna Vl-palstalle. Kun tulin seuraavan kerran palstalle, niin kommenttini oli poistettu. Moppi ei varmaan ole poiston takana.
Onko SRK laittanut jonkun agenttinsa eli jonkun ATK-hakkerin asialle sekoittamaan tietyllä tavalla Vl-palstaa? Oudot poistot olisivat unohtuneet, mutta kun kyseinen häiriköinti jatkuu, niin siitä kärsii varmasti ensisijaisesti vl-herätysliike.

Tallennan jatkossa jokaisen kommenttini, jonka kirjoitan Vl-palstalle. Katsotaan nyt, miten homma etenee.

Äänestä
  • Oli poistettu "sydämeni itkee" -ketju SEKÄ ketju jossa "sydämeni itkee"-ketjua KOMMENTOITIIN (Melperin? toimesta)

    Melperin kaksi (vai vielä useampi?) avausta poistettiin.

    Tekninen häiriö ei riitä selitykseksi. Asialla on lihaa ja verta sisältävä ihminen.

    Äänestä

  • A. Acimlainen kirjoitti:

    Oli poistettu "sydämeni itkee" -ketju SEKÄ ketju jossa "sydämeni itkee"-ketjua KOMMENTOITIIN (Melperin? toimesta)

    Melperin kaksi (vai vielä useampi?) avausta poistettiin.

    Tekninen häiriö ei riitä selitykseksi. Asialla on lihaa ja verta sisältävä ihminen.

    ole niitä poistanut. Piste.

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    ole niitä poistanut. Piste.

    selvittää, kuka toimii Sinuna?

    Äänestä

  • Elämän lapsi kirjoitti:

    selvittää, kuka toimii Sinuna?

    niin olen selvittämässäkin.

    Äänestä

  • moppaajasefu kirjoitti:

    niin olen selvittämässäkin.

    Kuka tahansa palstan lukija voi ilmoittaa ylläpidolle asiattomasta tekstistä.....

    Palstanoviisina en tiedä tuosta teidän keskustelemasta sefujärjestelmästä, mutta ymmärtäisin, että monet käyttävät tuota linkkiä viestikentässä.

    Vai onko "sefu" sellainen, jolla on yksinoikeus palstan siivoamiseen, eikö siihen esim ylläpidolla ole sanomista?

    Äänestä

  • york. kirjoitti:

    että kutsuin sinua toisessa ketjussa PelleHermanniksi.

    Asia menee niin, että ensisijaisesti palstasheriffi poistaa asiattomiksi katsomansa kommentit palstalta. Myöskin ylläpito voi tehdä poistoja, koska "Ilmoita asiattomasta viestistä" menee sekä ylläpidolle että palstasheriffille.

    Viime viikonvaihteessa syntyi tilanne, joka herätti ihmetystä. Palstalta poistui 3 avausta, joita ei poistanut sheriffi Moppi. Moppi itse ihmetteli kyseisiä poistoja. Normaalisti ylläpito ei poista viikonloppuisin lainkaan viestejä palstalta vaan viikonloput ovat yksinomaan palstasheriffin varassa.

    Tein ma-aamuna tähän ketjuun otsikon SOS alle kopioimani kirjoituksen tähän samaan ketjuun ja se kirjoitus poistui myöskin palstalta. Näet itsekin, että mainittu kommenttini ei ole missään nimessä asiaton vaan siinä annan tukeni sheriffi Mopille hänen työssään. Tuntuu siis utopialta, että ylläpito olisi poistanut tuon kommentin.

    Niinpä ainoa syy kyseisen kommentin poistamiseen on mielestäni se, että viittaan siinä viikonlopun outoihin poistoihin ja mahdolliseen hakkeriin. Poistiko mahdollinen hakkeri tämän vuoksi myöskin sen viestin?

    PS. Kiva, kun olet "palstanoviisina" löytänyt tiesi tälle palstalle. Täällä käydään mielenkiintoisia keskusteluja vanhoillislestadiolaisuudesta.

    Pysy palstalla!

    Äänestä

  • york. kirjoitti:

    Kuka tahansa palstan lukija voi ilmoittaa ylläpidolle asiattomasta tekstistä.....

    Palstanoviisina en tiedä tuosta teidän keskustelemasta sefujärjestelmästä, mutta ymmärtäisin, että monet käyttävät tuota linkkiä viestikentässä.

    Vai onko "sefu" sellainen, jolla on yksinoikeus palstan siivoamiseen, eikö siihen esim ylläpidolla ole sanomista?

    että käyttäjävalitukset menevät myös ylläpidolle. Odotan kuitenkin heiltä vastausta tiedusteluuni ko. kadonneista viesteistä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

A. Acimlainen kirjoitti:

Miksi? Minulla on selitysehdotus.

Moppaajasefu (joka on mielestäni hyvä seriffi) on kiireidensä vuoksi antanut seriffin valtuudet jollekin vl:lle jolla ei ole henkistä kypsyyttä seriffin tehtäviin. Tämä virkaatekevä vl poistelee viestejä oman mielivaltansa mukaan. Melperin kirjoitukset tuntuvat ärsyttävän häntä erityisesti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu